monoset

Kirja: Karismaattisuuden kutsu.

2012-02-13T00:32:00.000+07:00

Rehellisyyden nimissä 613 sivua on paljon luettavaa, mutta suosittelemme silti Jouko Ruohomäen kirjaa 'Karismaattisuuden kutsu. Karismaattisen kristillisyyden historiallinen kehitys helluntailiikkeeksi.' (2009) Kirja käsittelee karismaattista toimintaa apostolien ajoista aina 1900-luvun alkuvuosikymmeniin.

Historian tuntemista ei voi väheksyä, sillä usein historia vastaa yllättävälläkin tavalla tämän päivän kysymyksiin.

Anabaptistit, pyhitysliike, pietismi ja metodismi sekä parannusliike. Helluntailaisuuden teologiset juuret nousevat henkilökohtaista uskonkokemusta korostavista suuntauksista. Lähtökohtana ihmisen sisäisen uudistumisen kautta tapahtuva mielenmuutos ja sen vaikutuksen leviäminen ympäristöön. Tämä pietistinen suuntautuminen, joka korosti yksilöllisesti koettua ja aktiivista uskoa, erkaantui monista reformistien näkemyksistä itseasiassa jo 1600-luvun loppupuolella. Eron tälle voi nähdä esimerkiksi luterilaiseen teologiaan, joka rakentaa yhteisöstä käsin.

Summa summarum, viimeistään käytännönteologisissa linjauksissa ja näkemyksissä mm. seurakunnan olemuksesta ja palveluviroista juuret on hyvä tiedostaa...

Oletko lukenut? Mitä ajattelet?

2012-02-01T09:46:00.000+07:00

Tulkoon sinun valtakuntasi. Vuonna 2011 julkaistu lukuisista artikkeleista koostuva kirja, joka ottaa kristillisestä näkökulmasta kantaa nykyajan suuriin kysymyksiin: rauha, ympäristö ja velka. Kirja, jonka lukemista suosittelemme ja jonka aiheista toivoisimme laajempaa keskustelua.

Näin kirjaa kuvataan:

'Kristinuskoon sisältyy visio paremmasta todellisuudesta, josta Jeesus käyttää nimeä Jumalan valtakunta. Tässä kirjassa selvennetään, mitä historian Jeesus tarkoitti tällä julistuksensa keskeisellä käsitteellä ja pohditaan, onko nasaretilaisen puheilla edelleen yhteiskuntaeettistä painoarvoa. Jeesuksen julistusta Jumalan valtakunnasta tarkastellaan tässä kirjassa uusimman tutkimustiedon valossa kolmen eri näkökulman kautta: rauha, ympäristö ja velka. Kirjan artikkeleissa pohditaan, mikä on kristityn vastuu näissä ajankohtaisissa kysymyksissä. Kirjoittajien viesti on, että Jeesuksen sanoma rohkaisee näkemään asiat uudella tavalla ja muuttamaan maailmaa.'

Sanaton odotus.

2012-01-24T19:16:00.002+07:00

Mitä sanoisimme silloin kun sanat tuntuvat olevan vähissä?

Henry meni ties monennenko kerran kysymään liikehuoneistosta, jota haimme yhdessä 12 muun hakijan kanssa. Hakupaperit jätettiin siis hyvissä ajoin ennen joulua. Ei vastausta. Päätöksen siirtämistä. Ei edes mahdollisuutta tavata oikeata henkilöä, vain sihteeri.
Viime viikolla Henry sitten sanoi, että hänelle on luvattu soittaa jo ties kuinka monta kertaa, mutta kukaan ei soita. No, sitten sihteeri soittikin kahden minuutin päästä ja sanoi EI. Ilman selityksiä.

Kerrassaan erikoista.

Ja liikehuoneisto on edelleen tyhjänä. Ei merkkiäkään siitä, että sitä olisi vuokrattu eteenpäin.

Ehkä meidän ongelmamme on se, ettemme ole sujauttanut ylimääräistä rahakirjekuorta kenenkään pöydälle?

Jokatapauksessa: Tunnelma on ollut alakuloinen. Ilmat pois kuin kovan iskun vatsaan saaneella. Edelleen haluaisimme kuitenkin uskoa, että jos tuo paikka on meille, Jumala ei avaa sitä kenellekään muullekaan ja saamme sen lopulta. Tai sitten jonkun muun.

Mitään muuta emme oikein osanneet tässä vaiheessa tehdä kuin tiivistää rukousta ja aloitimme tiimimme kanssa rukous- ja paastoketjun siihen asti, kunnes näemme seuraavan askeleen selkeästi. Voit yhtyä siihen.

PS. Viime päivinä postissa on tipahdellut postikortteja Tampereella. Kiitos kaikille rohkaisevista sanoista!

Hyvää uutta vuotta 2012!

2012-01-02T14:52:00.000+07:00

Vuoden ensimmäinen viikko ja ensimmäinen työpäivä. Täytyy sanoa, että odotamme tältä vuodelta paljon.

"Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen." (Ef. 2:20-22)

Näinä päivinä mielessämme on ollut kutsu, historian jatkumo ja Jumalan johtama seurakunta. Olemme kaikki yksilöitä kutsuinemme, mutta ennenkaikkea olemme yksi ruumis. Salatulla tavalla Jumala liittää kristityt yhteen jopa yli aikarajojen.

Profeetat ovat perustuksena. Rakennamme heidän päälleen. Mieleemme muistuu, kuinka VT:ssa Daavid halusi rakentaa Jumalalle temppelin (lue mm. 1. Kun. 8:17-21). Vaikka Daavid olikin Jumalalle mieleinen, se ei ollut hänen tehtävänsä. Daavidin kutsu oli toinen. Ja ellei Daavid olisi toteuttanut omana aikanaan kutsuaan, ei Salomo olisi voinut toteuttaa omaa kutsuaan. Salomo, Daavidin poika, edusti seuraavaa sukupolvea ja hänen tehävänsä oli rakentaa temppeli Herran kunniaksi. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Jokaisella on kutsunsa. Ei ole parempaa sukupolvea, ei parempaa kutsua. Kivet nojautuvat ja hioutuvat toinen toistaan vasten. Kaikki ne littyvät yhdeksi rakennukseksi ja Herran kirkkaus loistaa yhteydessä.

Haluamme tänä vuonna nähdä suuria. Ennenkaikkea haluamme nähdä, kuinka Jumalan kirkkaus valtaa hänen yhteisönsä. Rukoilemme, että silmämme voisivat avautua näkemään Hengen liikehdinnän ja Jeesuksen Kristuksen päänä, johtajana, siinä kaikessa. Jumalan tiet ovat niin paljon korkeammalla kuin meidän ihmisten. Mutta meillä on etuoikeus olla hänen suunnitelmissaan mukana!

Toivomme siis tänä tulevana vuonna oppivamme jotakin uutta Jumalasta ja hänen teistään. Ja sitä samaa toivomme myös teille!

Henry & Ruut

Hyvää joulua itse kullekin!

2011-12-19T14:41:00.001+07:00

Hyvää joulua itse kullekin säädylle!

Tulvavedet ovat miltein poissa. Jokainen seurakunta hieman siivoilee omia rakennuksiaan, mutta pääosa korjaustoimenpiteistä tullaan toteuttamaan alkuvuodesta. Antaa kostuneiden rakenteiden kuivua ja homeitiöiden tuulettua. Ilmassa on myös selkeästi ollut havaittavissa väsymystä, onhan tätä sekavaa puurtamista kestänyt kaksi kuukautta. On hyvä levähtää ja jatkaa sitten uusin voimin alkuvuonna.

Kiitos teille kaikille Blogin lukijoille myötäelämisestä erinäisissä vaiheissamme täällä Aasiassa. Kulunut vuosi 2011 piti sisällään niin innostumisia kuin pettymyksiäkin, kärsivällisyyskoulua, surua, oivalluksia, verkostoitumista, hioutumista ja tiimiytymistä, kuin myös toiveita uusista aluista! Ensi vuonna haasteet jatkuvat, kun yhä etsimme sopivaa liikehuoneistoa nuorisokahvilalle (yhteen jätimme hakemuksen viime viikolla, mutta kilpailu on kovaa: sitäkin liikehuoneistoa tavoitteli 12 muuta firmaa!). Nuorisokeskuksen suhteen on tapahtunut kaikenlaisia pieniä eteenpäinloksahteluja, mutta itse liikehuoneistoa vailla se ei vielä pääse konkretisoitumaan. Toivomme vuoden 2012 tuovan ilouutisia sen suhteen! Muitakin pieniä muutoksia on luvassa, sillä Ruutin toimenkuvaa uudistettiin, kun Fidan toiminnnanjohtaja nimesi hänet Kaakkois-Aasian lähetyspuolen aluepäälliköksi tammikuusta lähtien. Se tietää siis lisää vastuita ja parin muun maan asioihin perehtymistä. Suurimmalta osalta elämä jatkuu kuitenkin melko samanlaisena.

Ensi vuonna tavataan!

Syvemmälle #14: Seurakunnan diakoninen tehtävä.

2011-12-14T16:54:00.002+07:00

Täällä viileni ilmat ja siitä syystä olen maannut flunssaisena sängyn pohjalla pari päivää. Jos flunssasta pitäisi keksiä hyviä puolia, yksi olisi ainakin se, että olen ehtinyt pohtimaan täällä lanseeraamaani prosessia 'Matkalla syvemmälle: Almut ja lähimmäiset'. Tammikuussa asetin itselleni joitakin henkilökohtaisia käytännöllisiä tavoitteita teeman suhteen. En tiedä kuinka moni teistä haastoi itsensä samantapaisella tavoitteella aloittaa tämän päivän mahdollisuuksista? Itse kannatan tavoitteellisuutta, sillä uskon sanontaan 'Saat sitä mitä suunnittelet.' ja kiitollisin mielin katson tätä vuotta taaksepäin: olen edistynyt. Ehkä jokin tavoite on vielä kesken (no. 2 ja no. 4:han on ikuisuustavoite), mutta selkeästi eteenpäin ollaan menossa!

Luin myös loppuun ensimmäisen kirjani liittyen Suomen (ja hieman Euroopankin) seurakuntadiakoniaan: DIAKONIAN KÄSIKIRJA (Useita kirjoittajia. Kirjapaja 2002)

Kirjan lukeminen oli mielenkiintoinen matka. Moni mieltäni askarruttanut kysymys sai vastauksen, vaikka lopulta poikikin lisäkysymyksiä kaksinverroin enemmän. Sain paljon pohdittavaa ja jäsenneltävää. Tästä tekstistä tulee ehkä hieman pitkä, mutta uskon teistä joitakin kiinnostavan pari näkökulmaa, jotka nostan tähän:

Kirja kertoo diakonian historiasta, lähtökohdista ja perusteista. Tämä jo valaisee koko käsitettä ja suomalaista ajatusmaailmaa: Suomalaisen seurakuntadiakonian juuret ovat pitkälti saksankielisessä Euroopassa. Katselemme aihetta saksalais-pohjoismaalaisin linssein. Kuten Esko Koskenvesa toteaa (s.44), vaikutti1800-luvun evankelisen diakonian nousuun ja kehitykseen ennenkaikkea laajeneva teollistuminen ja siihen liittynyt kaupungistuminen sekä muuttoliikkeen kasvu. Se, millä tavoin vanha yhteiskunta oli huolehtinut kärsivistään, ei enää toiminut samalla tavoin kasvavissa taajamissa kaupungeissa. Se, että luterilainen kirkko määrittelee tänä päivänä kirkkojärjestyksessään jokaisen seurakuntalaisen tehtäväksi harjoittaa diakoniaa, on siis 150 vuoden historiallisen dialogin tulos. Ensin syntyi yhdistys- ja laitosdiakonia, jota ryhtyivät siellä täällä tekemään ne, jotka kokivat, että heidän uskonsa Kristukseen lähetti heidät lähimmäisten luo. Toinen vaihe oli seurakuntadiakonia, eli seurakunnan järjestämää diakoniatoimintaa, joka oli koko seurakunnan yhteistä, mutta rakentui silti voimakkaasti diakoniatyöntekijöiden työlle. Jossakin vaiheessa tulkinta meni niin, että diakoniatyötä tekevät työntekijät ja heitä avustavat seurakuntalaiset. Diakonian kolmas vaihe on diakoniaseurakunta, jonka ydin on siitä, mitä seurakuntalaiset tekevät, ei vain seurakuntadiakoniassa vaan koko elämänkutsumuksessaan. Seurakunnan diakoniatyöntekijät ovat diakonian asiantuntijoita, joiden asiantuntemuksen ydin on tulevaisuudessa siinä, miten auttaa seurakuntalaisia elämään diakoniavastuullisesti (kehitysjaottelu: Piispa Erkki Kansanaho, s.56).

Näin kehitys on siis kulkenut luterilaisessa kirkossa Suomessa. Moni alkuaikojen tärkeä toimintamuoto siirtyi sittemmin valtion ja kuntien vastuulle. Helluntailaisesta näkökulmasta tämä on sikäli mielenkiintoista, sillä valtionkirkon instituutiot luovat vahvat puitteet yhteiskuntaan. Samoin on ollut mielenkiintoista seurata terminologioiden kehityksiä (tutulta kuulostavasta sisälähetysseurasta KDY:ksi eli kirkkohallituksen diakonia- ja yhteiskuntatyöksi)...ennenkaikkea on hyvä muistaa, että helluntailaisuuden juuret eivät ole saksankielisessä evankelikaalisuudessa. Suomessa kyllä toisinaan keskustelu supistuu sille akselille kuin niin olisi. Oppi seurakunnasta, sakramenteista ja seurakuntaviroista ei ole yhteneväinen. Tämä ei sinällään tarkoita sitä, etteikö toisen vahvuuksista voisi ottaa oppia. Voi toki ja on syytäkin, silti kadottamatta oman identiteettinsä tunnuspiirteitä.

Kuten huomaatte, mitenkään tiukasti diakoniaa ei rajata: Seurakunnan diakonian tarkoituksena on kristilliseen rakkauteen perustuva avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. (KJ 4:3) Diakoniaa toteuttaa jokainen seurakunnan jäsen lähimmäisen parhaaksi toimiessaan. Diakonia on heikoimmista huolehtimista. Diakonia on kristillisestä uskosta ja rakkaudesta voimansa saavaa palvelua toisen auttamiseksi ja hyödyksi. Diakoninen palvelu koskee koko ihmiselämää: syntymä, kasvu, arki, ilo, kipu, suru, menetys, kuolema ja ahdinko.

Yksi mielenkiintoisimmista havainnoistani kirjaa lukiessa oli se, että löysin vihdoin suomenkielistä kommentointia jo useaan otteeseen pohtimaani oikeudenmukaisuus-näkökulmaan (s.111-). Suomen luterilainen kirkko on mukana Kirkkojen maailmanneuvostossa (KMN), joka julkaisi vuonna 1980 kirjan Towards a church in solidary with the poor, jossa nähdään kehitys vapautumisprosessina, jonka päämäränä on oikeudenmukaisuus, omaehtoisuus ja taloudellinen kasvu. Kirkon tehtävänä on tukea köyhien pyrkimyksiä kohti oikeudenmukaisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Ei riitä, että kirkko on köyhiä varten, sen oli tultava kirkoksi, joka elää köyhien kanssa. Nämä vapautusteologiset tuulet vaikuttivat ekumeenisella rintamalla maailmanlaajuisesti, ja käynnistivät myös Suomessa ORLE-prosessin (= oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys). Maailmalla vastike on JPIC (= Justice, Peace and Integrity of Creation). Tämän näkökulman mukaan yhdeksi diakonian osa-alueeksi siis määritellään yhteiskunnallinen (/poliittinen) diakonia, jonka rooli nähdään myös profetaalisena diakoniana: yhteiskunnallisiin rakenteisiin, jotka edesauttavat ja ylläpitävät epäoikeudenmukaisuutta, pyritään aktiivisesti vaikuttamaan tiedottamalla, tuomalla julki ja osallistumalla yhteiskunnallisten päätöselinten keskusteluun. - - Ja sitähän luterilainen kirkko on selkeästi tehnyt. Viime tammikuun kirjoituksessani TÄÄLLÄ päädyin köyhyyden rakenteellisia haasteita pohtiessani hieman vastakkaiseen näkökulmaan kun totesin, että "seurakuntayhteisönä meidän ydintehtävämme ei ole yhteiskunnan rakenteelliset haasteet ja siten on oltava varovainen sen suhteen, ettei päätä pahkaa ryntää tekemään työtä niillä alueilla, mikäli ei ole varma kapasiteetin riittävyydestä (resursseista, asiantuntevista ja osaavista ihmisistä, selkeästä päämäärästä, ajasta ja rahasta)." Ja siitä kannassa ajattelin edelleen pysyä, ellen tulevissa pohdinnoissani seurakuntaopista tule toisiin aatoksiin. Kyse ei ole siitä, ettenkö näkisi seurakunnalla mitään yhteiskunnallista roolia profetaalisena äänenä sorrettujen puolesta. Kyse on enemmänkin kutsumuksesta ja kapasiteetista. Kuka tekee ja kenelle. Ja kenen rahoilla. Ja mitkä kaikki asiat loppuviimein luetaan seurakunnan toimintoihin. Yhteisön ja yksilön.

Mutta se täytyy tässä vielä todeta, että täällä maailmalla eläessäni, kun pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli on vain kaukainen kaiku, ymmärrän hyvin ORLEn tarpeellisuuden ja itseasiassa huomaan, kuinka suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen tämänhetkiset linjaukset kulkevat sen suuntaisesti.

Parasta oli kuitenkin se, että melkein nauroin ääneen lukiessani Esko Ryökkään (Joensuun yliopiston systemaattisen teologian lehtori) tekstin diakonisesta tutkimuksesta. Ryökäs ei kaunistele saksalais-pohjoismaisen diakoniakäsityksen eksegeettistä tutkimusta, vaan toteaa, että 1930-luvulta asti klassikoksi muodostunut Uuden testamentin eksegeettisen tulkinnan Kittelin sanakirjan (Wörterbuch des neuen Testaments) hakusana-artikkelin diakoniasta oli laatinut H.W.Beyer, jonka mukaan diakonia oli Uudessa testamentissa lähimmäisen nöyrää auttamista ja karikatiivista palvelemista. Harmi vaan, ettei tämä teksti pohjautunutkaan suoraan UT:n tekstien tulkintaan (kuten eksegeettisessä teoksessa tulisi) vaan hänen ystävänsä Wilhelm Brandin teokseen. Tämä kaiserswerthiläinen tulkinta käsittää, että käsitteessä diakonia ei tule erottaa Jeesuksen palvelutyötä ja seurakunnallista palvelua toisistaan: Jeesuksen nöyrä toiminta on esikuvana. Ja kuinkas ollakaan, Kittelin sanakirjan myötä kaiserswerthiläinen tulkinta sai auktoriteettiaseman ja sitä on siteerattu aina meidän päiviimme asti. Vasta oikeastaan John N. Collinsin kirjoittama Diakonia; Re-interpreting the Ancient sources (1990) on avannut uuden keskustelun. Collinsin kirja myös osoittaa, miten diakonia-nimikkeen alla nähdään erilaisia asioita. Diakoniaa on tietyssä kontekstissa tulkittu omien tarkoitusperien suuntaisesti eikä se ole saanut tukevaa ja selvää kasvualustaa.

Ryökäs toteaakin, että eksegeettisen (raamatuntulkinta) keskustelun kohdalla tilanne on ollut vuosikymmeniä Brandin kirjan leimaama. Ja että käytännönteologinen keskustelu on osoittanut, että nykyhetken suomalaisessa ja pohjoismaisessa arkitodellisuudessa diakonia-sanalla on monta eri merkitystä. Eri työntekijät arvostavat ja painottavat eri puolia diakoniasta. Kielelliseen epäselvyyteen jopa kyetään peittämään todellisia ongelmia.

Tilanne on pohdinnan arvoinen, sillä diakonian systemaattisteologisessa ymmärtämisessä ei ole kyse pelkästään teoriasta, koska diakonian teologia vaikuttaa heti käytännön seurakuntaelämään ja on sen kanssa keskustelussa.

Ilmankos kaikki onkin tuntunut vähän sekavalta ja selittelyltä. Joskus kannattaa kyseenalaistaa itsestäänselvinä pitämiään asioita. Tiedätte varmaan jo, mihin aiheisiin palaan uudestaan ensi vuonna.

Missä kulkee siis Suomen helluntailaisuuden näkymys diakoniasta ja sen paikasta seurakuntarakenteessa? Kirjassa on Jan Edströmin kirjoittama luku diakoniasta Suomen muissa kristillisissä kirkoissa. Suomen helluntaiseurakuntien osalta teksti on kuvaavaa (s.356-357):

"Helluntaiseurakunnat toimivat itsenäisinä yhdistysmuotoisina seurakuntina. Erityismuotoja varten on perustettu yhdistyksiä. Diakoniatyötä tehdään seurakunnissa niiden oman hallinnon alaisuudessa ja tämän lisäksi valtakunnalliset yhdistykset hoitavat diakoniatyötä omien toiminta-ajatustensa ja sääntöjensä puitteissa. Diakonian virkakäsitys pohjautuu UT:n kuvaukseen alkuseurakunnasta, jossa valittiin sanan palveluksessa olevien apostolien rinnalle ja heille avuksi käytännöllistä palvelustyötä tekeviä diakoneja. Työn lähtökohta on lähimmäisenrakkauden toteuttaminen. Inhimillistä hätää pyritään helpottamaan ja auttamaan syrjäytyneitä takaisin yhteiskunnalliseen vastuulliseen elämään.

- - Yhdistykset kouluttavat omat työntekijänsä tarpeen mukaan. Helluntaiseurakunnilla ei ole valtakunnallisesti järjestettyä diakonien koulutusta. Yhdistykset suunnittelevat oman toimintansa itsenäisesti. Valtakunnallista kokonaissuunnitelmaa helluntaiherätyksen diakoniatyön kehittämisestä ei ole.

- - Historiallisesti katsoen diakoniassa ei ole tapahtunut suurtakaan muutosta viime vuosisadan alkuvaiheista. Yhteiskunnallisen sosiaaliturvan parantuessa diakonian sosiaalinen avustustehtävä on vähentynyt, kristillinen palvelu kohdistuu nykyisin selkeämmin tiettyihin erityisryhmiin."

Olisiko tarvetta myös helluntailiikkeessä uusille teologisille keskusteluille? - Minusta olisi.

Olisiko tarvetta valtakunnallisen systeemin kehittämiselle? - Jo vaikuttavuuden ja koulutuksenkin nimissäkin kyllä.

Kaipaan vakavasti otettavaa diakoniaan liittyvää puhenvuoroa karismaattiselta näkökulmalta. Sitä ennen jatkan kuitenkin lukemalla niitä puheenvuoroja, mitä on jo ja haastan teitä mukaan prosessiin....

Ja sokerina pohjalla Tampereen yliopistn sosiaalipolitiikan professorin, Briitta Koskiahon, kolme erilaista sitoutuneisuuden tyyppiä seurakunnassa (s. 452-453). Oletko hänen kanssaan samaa mieltä? Tunnistatko itsesi ja uskallatko kertoa sen muillekin:

(1) Perinteinen seurakuntalaisuus perustuu pitkäaikaiseen sitoutuneisuuteen, traditioiden kunnioittamiseen, velvollisuuden tunteeseen tehdä jatkuvasti työtä vapaaehtoisesti yhteisen hyvän edistämiseksi. Vapaaehtoistehtävillä on taipumus kasvaa ajan kuluessa.

(2) Suurkaupungeille tyypillinen uusseurakuntalaisuus taas on sitoutumista määräaikaisiin projekteihin, kampanjoihin, tilaisuuksiin, retkiin ja tapahtumiin, joista otetaan järjestely- tai kehittämisvastuuta.

(3) Kolmas sitoutuneisuuden muoto on urbaania uussitoutuneisuutta. sen puitteissa halutaan saada aikaan "oma juttu". Asiaan paneudutaan huolella ja sen hyväksi tehdään paljon, mutta sitoutuneisuus koskee vain omaa asiaa, ei muita toimintamuotoja.

Näiden sitoutumisen muotojen ulkopuolelle jää osallistuminen tilaisuuksiin ilman vapaaehtoistyötä. Jos osallistuminen jatkuu, on vaara joutua rekrytoiduksi vapaaehtoiseksi. Osallistuminen ei pysy kevyenä osallistumisena, silloin tällöin erilaisiin tilaisuuksiin osallistumisena.

Tulvapäivitys, osa #9

2011-12-12T22:06:00.000+07:00

Viimeiset kaksi viikkoa meillä oli Miian johdolla kotivierailutiimi Setthakitin alueella. Kotivierailijat tapasivat eniten yli 70-vuotiaita vanhuksia sekä lapsia. Vierailut koostuivat kuulumisten vaihdosta ja tarvittaessa annettiin neuvontaa myös liittyen puhtaan veden saamiseen, haavojen putsaukseen ja lääkkeiden käyttöön. Tiimi oli loistava!

Viikon aikana vesi on kuivunut ennätysvauhtia ja suurin osa Länsi-Bangkokistakin alkaa olemaan kuiva. Hallitus on luvannut koko Bangkokin kuivaksi uudeksi vuodeksi. Vielä on joitakin vesialueita, joihin jaetaan ruokaa ja juomaa. Mutta siivoustalkoot ovat alkaneet. Samalla veden kuivuttua ilman on täyttänyt mieletön homeen haju ja kadut täyttyvät tulvan pilaamista huonekaluista yms. joita ihmiset heittävät pois.

Kotivierailutiimi: Miia, Oat ja Nan.

FGBS-raamattukoulun pihaa...

FGBS-raamattukoulun pääsali...

FGBS-raamattukoulun alakerran majoitustiloja...

Syvemmälle #13: Ajattele uudelleen.

2011-11-26T13:31:00.001+07:00

Yöpöydälläni on parikin kirjaa diakoniaan liittyen kesken; pohdinnan alla on siis myös diakoniaa suomalaisesta näkövinkkelistä. Ennen sitä haluan kuitenkin esitellä yhden lukemani kirjan liittyen köyhyyden kohtaamiseen: "Compassion, Justice and the Christian Life. Rethinking Ministry to the Poor." by Robert D. Lupton. Kirja ei ole varsinainen teologinen opus, vaan hyvin käytännönläheinen kannanotto yli 30 vuoden kokemuksella kaupunkinäkökulmasta. Koska kirjailija on amerikkalainen, on selviö, että tietyt amerikkalaisen yhteiskunnan järjestelmät ja viimeisen 50 vuoden historia heijastuu kirjasta, mutta edelleen kirja antaa mielestäni paljon ajatuksia sovellettavaksi myös Eurooppaan ja Aasiaan. Erityisen mielenkiintoiseksi kirjan tekee kapitalistinen näkökulma (mikä sinänsä on toisinaan yllättävänkin harvinainen näissä aiheissa) ja keskittyminen kaupungin haasteisiin. Luptonin mukaan maailma ja kaupungit ovat muuttuneet ja seurakunta seisoo tienristeyksessä strategisten valintojen edessä suhteessaan köyhyyden kohtaamiseen.

Olen huomannut, että puhuttaessa köyhyydestä ja sen kohtaamisesta menee usein puurot ja vellit sekaisin. Samassa keskustelussa törmäävät eri näkökulmat rankasti keskenään eivätkä keskustelijat ymmärrä mikä meni vikaan. Jos ja kun köyhyys-keskusteluun ottaa lähtökohdaksi perusfaktana sen, että kristilliseen elämään kuuluu köyhien auttaminen, jää vielä jäljelle monta kysymystä. Ennenkaikkea herää kysymys parhaasta tavasta auttaa. Koko dilemman kiteyttää mielestäni hyvin alla oleva kaavio (s. 77): Autettaessa sekä yksilöä että yhteisöä ensimmäisen kysymyksen pitäisi kuulua: onko kyseessä kertaluontoinen hätäapu vai pitempiaikaisen ongelman juurisyyn ratkaiseminen. Näyttää siltä, että klassisesti moni osaa jo ulkoa aforismin "Anna miehelle kala ja hän on hetken kylläinen, opeta hänet kalastamaan eikä hänen enää koskaan ole nälkä." --- eri asia sitten näyttää olevan, kuinka sitä käytännössä kulloinkin toteutetaan ja kuinka pitkälle ollaan valmiita uudelleenajattelemaan käytössä olevat toimintamallit, näkemään vaivaa ja kokeilemaan radikaaleja muutoksia paremman huomisen puolesta. Siis tarkoitan sekä yksilö- että organisaatiotasoa. Moni ihminen haaveilee kaikenlaista, mutta arkinen toteutus on sitten jo eri juttu.

Nostan tähän lyhyesti joitakin ajatuksia ja kysymyksiä, joita Lupton haastaa lukijansa pohtimaan:

Jumalan Valtakunnassa on erityinen paikka köyhille ja heille, jotka osoittavat myötätuntoa köyhiä kohtaan. Se, millä tavalla myötätuntoa käytännössä osoitetaan, on ratkaisevaa sen suhteen, kokeeko köyhä itsensä arvokkaaksi vai ei.
Teetkö jotakin köyhille vai teetkö jotakin yhdessä heidän kanssaan (doing for >< doing with)? Ihmisten palveleminen ja kehittäminen ovat eri asioita.
Yksilön etu vai yhteisön etu? Joskus yksilön köyhyyskuopasta nouseminen on samanaikaisesti yhteisön tappio, sillä 'kalastamaan oppinut' yksilö muuttaa pois yhteisöstä parempaan kaupunginosaan. Tietyt kaupungiosat säilyvät aina sosiaalisten ongelmien pesäkkeinä ja erilaisilla ministryillä (avustusohjelmilla ja sosiaalisilla toimintamuodoilla) on samalla alueella vuodesta toiseen kysyntää.
'Älä tee toisen puolesta mitä hän voi tehdä itse.'
Kysymys avustustyöntekijälle: Oletko mielessäsi koskaan asettanut itseäsi avunsaajan tilanteeseen ja pohtinut, miltä avunvastaanottaminen hänestä tuntuu ja millä tavoin toimintatapa vaikuttaa hänen itsetuntoonsa?
Autammeko vai satuttaako apumme?
Voisiko köyhällä avunsaajalla olla jotakin annettavaa avustusta vastaan? Oletko miettinyt, loukkaako yksisuuntainen avunanto saajan ihmisarvon tunnetta?
Asutko kaukana autettavista ja teet lähinnä avustusretki heidän luokseen? Oletko ajatellut muuttaa niiden keskelle, joiden elämänolosuhteita haluat parantaa? Uudelleensijoittautuminen muuttaa asenteen ja ajatusmallin näkökulmasta 'sinä, he ja heidän' näkökulmaan 'minä, me ja meidän'... se saattaa muuttaa myös päätöksentekoa ja valintoja erilaisten ratkaisujen välillä. Oletko vaikuttaja siinä yhteisössä ja kaupungiosassa, missä elät?
Oletko pohtinut kaupunkisuunnittelua? Sekoittaa eri yhteiskuntaluokkia ja tervehdyttää sen avulla kaupungiosia?
Onko kokonaisvaltaisen köyhyyden poistamisen suunnittelussa ja työryhmässä mukana vain sosiaalityöntekijät ja hengellisen työn tekijät, vai joko markkinavoimat, liikemiehet, arkkitehdit yms. ovat löytäneet taidoilleen paikan ongelman ratkaisijoina? Lutherin mukaan 'Työsi on kutsumuksesi' - Pitäisikö seurakunnan auttaa myös köyhiä löytämään tämä ihmisen elämään liittyvä kutsumus? (Helluntailaiset eivät ehkä ole korostaneet tätä reformaattikkojen näkemystä teologiassaan, mutta olisiko syytä?)
Millä tavalla eri ammattiryhmät on haastettu toteuttamaan Jumalan valtakuntaa arjessa työympäristönsä keskellä? Onko esimerkiksi pankeilla köyhille sopivia rahoitusjärjestelmiä? Entä valmistaako rakennusfirmat kaupunkialueille pienempituloisia varten asuintaloja?
Yhteisökehitys on paljon monimutkaisempi ja haastavampi toimintamalli ongelman ratkaisuun kuin yhteen ongelmaan puuuttuminen (esim. järjestää asunnottomille ruokailu kerran viikossa).
Katso tulevaisuuteen: Kasvata yhteisössä tulevaisuuden vastuunkantajia. Uusien johtajien kasvattaminen vie 15 vuotta. Oletko sitoutunut siihen aloittaessasi työn?
Avustustyön periaate: 'Jokaisen tulee osallistua köyhyydenvastaiseen toimintaan. Kaikilla ei ole samansuuruista kapasiteettia, mutta jokaisella on yhtä suuri vastuu.'

Viimeinen fakta: Kolikon tiputtaminen kerjäläisen mukiin, soppakattilasta ruuan jakaminen yms. tuntuu hyvältä. Kaupunginosan kehityssuunnittelu ja kouluvaliokunnassa istuminen ei kenties tuota samanlaista tunnetta. Hyvä kysymys aina silloin tällöin itselle voisikin olla, kuinka paljon oma avustustoiminta on riippuvaista tunteista.

Samaa vai eri mieltä? Olisi mielenkiintosta kuulla mietteitänne näistä Luptonin ajatuksista. Toteutuvatko ne kokemuksienne mukaan tämän päivän kristillisessä avustustoiminnassa, pitäisikö niiden edes toteutua, missä ja millä tavalla? Onko Luptonin puheenvuoro itsestäänselvyys suomalaisesta lähtökohdasta vai sisältääkö se haasteen Suomelle?

Kuusivuotisrajapyykki tulvan merkeissä.

2011-11-26T12:42:00.001+07:00

Kuusi vuotta Thaimaassa tuli täyteen tällä viikolla. Käytännössä vuosipäivä tarkoitti immigrationissa ja lääkärissä käymistä kaiken tulva-avustuksen ja muiden vastuiden keskellä. Meidän asunto on toiminut viime aikoina tietynlaisena väliaikaisena tulva-evakkolaisten pysähdyspaikkana ja elämää on riittänyt. Aika ei ainakaan käy pitkäksi - puhetta ja porinaa riittää!;) Muuten tätä kuutta vuotta kuvaa parhaiten sana muuttuvuus, sillä monet asiat ja suunnitelmat sekä työn että yksityiselämän suhteen ovat muuttuneet ja elävät yhä jatkuvassa muutoksessa.

Viime viikon hautajaismatka sujui Ruutin kohdalta hyvin, samoin Henry on toipunut flunssastaan. Mielemme on siis olosuhteista huolimatta tyyni ja onnellinen.

Tässä vielä joitakin tunnelmakuvauksia torstain reissulta Bankhaen tulva-alueelle:

"Ensimmäinen liikenneympyrä" Raamattukoulun lähellä. Edelleen vene on paras kulkuneuvo. Pääsimme perille juuri ja juuri autollamme ensimmäistä kertaa viikkoihin... välillä tosin piti ajaa mateluvauhtia ja tarkkailla veden pintaa, ettei vesi olisi tullut auton sisään. Oat siis asuu täällä ja on yksi evakkolaisista.

FGBS-raamattukoulu. Veden pinta on laskenut ja vesi ulottuu tällä hetkellä pihapenkkien istuintasolle.

Thaisuko (Thaimaan lähettien suomalaislasten koulu): Ruut kävi sittenkin vielä alakerran toimistossa hakemassa pari kansiota. Vesi on laskenut noin 40 cm. Lyhyesti voisi summata, että koko alakerta menee uusiksi ja kaatopaikkakuorma tulee olemaan suuri...

Henry kiipesi alakertaan rappusten kaiteelle rohkaisemaan Ruutia, joka käveli vedessä kahluuhaalareissa... jos pohditte, miten ylipäänsä pääsimme koululle, niin tässä selitys: Ajoimme automme aidan viereen siihen kohtaan, jossa aidan lähellä oli naapurikylän verkkoaitaportti. Autosta suoraan kiipesimme porttiin ja sitä kautta kapusimme aidalle (joka on siis muurimainen), jonka päällä kävelimme talolle (15 metriä), hyppäsimme katolle ja kiipesimme parvekkeelle. Akrobatiaa lähetystyön arjessa.

Tulvapäivitys, osa #7

2011-11-11T09:20:00.001+07:00

Avustustoimenpiteet jatkuvat eikä loppua näy. Olemme tämän viikon palaverissa päätyneet arvioon, että tämä tulva-avustuksen ykkösvaihe, eli puhtaan veden ja ruuan jakaminen, kestää kaksi kuukautta.

Pari klippiä tämän viikon tunnelmista:

Jouduimme eilen vaihtamaan laturin ja akun autoomme, mutta edelleen pääsemme onneksi ajamaan Katsoonin seurakunnalle, joka toimii tällä hetkellä avustuskeskuksena. Tiukkaa kyllä tekee.

Katsoon ja uudet kahluuhaalarit. Viime viikolla tuli haavaumia ja paiseita likaisesta vedestä, samoin iilimadot alkoivat oleen haittana. Eilen Henry ja Markus ostivat lisää haalareita niin että niitä riittäisi koko tiimille.

Ruuanlaittoa. Eri seurakuntien naiset valmistavat päivittäin ruokaa noin 300 annosta.

Tunnistatte varmaan raamattukoulun johtajan? Tässä hyvä esimerkki siitä, miten ruokaa on kuljetettu kilometritolkulla. Ei nämä ole suomalaisia soutuveneitä. Kiikkeriä paatteja ilman kunnon airoja. Ja normaalisti ne lastataan täyteen ruokaa niin ettei ole puhettakaan siitä, että joku mahtuisi sinne istumaan. Jetskiillä on onnistuttu vetämään jotakin, mutta nyt yritämme ostaa kaksi pientä moottorillista venettä ruuan ja ihmisten kuljetukseen.

Sitten kun moottoriveneet on saatu, pystymme kuljettamaan myös tiimin tekemään lapsille ja naisille ohjelmaa Bangkhaen tulvapakolaiskeskuksiin, jotka ovat veden saartamina.

PS. Tässä välissä Ruut lähtee viikoksi Suomeen mummon hautajaisiin. Henry jatkaa avustustoimenpiteitä ja koska päivät venyvät tulva-alueella aika lailla, saatte varmaankin kuulla lisää tulvapäivityksiä sitten kun Ruut palaa.

Tulvapäivitys, osa #6

2011-11-07T14:41:00.000+07:00

Jos vertaatte tätä karttaa vajaa kuukausi sitten esittämäämme karttaan (täällä) niin voitte nopeasti huomata, että punainen alue, eli pahin tulva-alue on siirtynyt tasaisen varmasti kohden etelää, suoraan Bangkokiin:

(Vihreä väri ei muuten tarkoita ongelmatonta aluetta. Siellä ehkä vesi on laskenut hieman, mutta edelleen sitä on PALJON.)

Lyhyesti siitä mitä tulva tällä hetkellä aiheuttaa elämään:

Puhdasta juomavettä on vaikea löytää. UN varoitti jo, että nyt markkinoilla alkaa olemaan myynnissä "muka puhdasta pullovettä". Myös joitakin muita tuotteita alkaa olla vaikea saada, koska kauppojen kuljetuslinjat ontuvat.
Suurin osa Fidan Bangkokin lähettiyksiköistä on evakossa, koska heidän asuntonsa on tulvinut.
Thaimaan suomalaisella koululla on vettä sisällä ainakin 30 cm.
Myös FGBS on jo tulvinut... pihalla vettä on melkein ikkunoihin. Ei ole puhettakaan siitä, että lukukausi alkaisi moneen viikkoon (lukukauden alkoitus on siis jo 2 vko myöhässä).
Olemme peruneet jo kaksi seminaaria tulvan takia. Muutenkin kaikki työt kohdistuu nyt siihen mikäli ihmiset pystyvät jotakuinkin asumaan Bangkokissa....
Bangkokin FGCT seurakunnista on raamattukoulun lisäksi tulva-alueella ainakin 9. Jos itse seurakuntarakennus on onnekkaasti säilynyt mittavilta vahongoilta, niin tuskin on kaikkien seurakuntalaisten kodit. Jälkisiivous tulee olemaan siis melkoinen.

Meidän alueemme ei tulvi ellei yksi tulvavalli petä. Jos se pettää, viranomaiset suosittelelevat evakuoituimaan päivän sisällä. koska vesi tulee siinä tapauksessa nopeasti...

Edelleen avustustoimenpiteet jatkuvat. Olimme itse viime viikolla minilomalla juhlistamassa Henryn synttäreitä, kun olimme varanneet matkan jo keväällä. Sillä välin evakuoituneet saivat levähtää asunnossamme. Tänään ja huomenna meillä on tarkemmat avustusoperaatiosuunnitelmat, sillä avustusrahat ovat Suomesta saapuneet (Fidan sivuilta täältä löytyy myös viitenumero, johon voi lahjoittaa rahaa). Haasteellista tässä kaikessa on se, missä itse avustajat majoittuvat ja miten pääsemme kaikki liikkumaan autettavien luo. Olemme hankkineet pari pientä soutuvenettä (niitä tuli jälleen myyntiin samoin kuin pelastusliivejä) mutta ei niilläkään ihmeitä tee, jos pitää matkata kilometrejä... Onneksi Henry ja Markus ostivat pari viikkoa sitten jetskiin, jotta he voivat vetää ruokalastissa olevia veneitä pitkin pitkiä katuja. Siitä on ollut mielettömästi apua! Sillä on autettu jopa evakuoimaan ihmisiä. Jetskii onkin ehkä paras liikkumaan pitkin veden käyttämiä kujia. Tosin sillä ei voi kuljetella suuria ihmismääriä.

Paljon on jouduttu kahlaamaan vedessä ja joillakin thailaisilla on jo jaloissa haavaumia ja tulehduksia likaisesta vedestä. Nyt on siis alettu hankkimaan myös kahluuasuja. Kenelläkään ei ole oikein kokemusta tämänkaltaisissa tulvissa toimimisesta, sillä mitään tällaistä ei ole koettu aikoihin. Mutta monilla thai-pastoreilla on hyvä sydän ja he ovat joka päivä auttaneet niiden mahdollisuuksien mukaan, joita sinä päivänä on ollut. Toivottavasti nyt saadun tuen turvin onnistumme lisäämään apua ja myös auttajien turvallisuutta näissä operaatioissa...

Tulvaohjeistus & Suomi-vieraat...

2011-10-28T11:47:00.001+07:00

Mennyt viikko on edelleen pitänyt meidät kiireisinä tulvan suhteen. Vielä meidän alueellamme ei ole vettä, mutta olemme olleet mukana auttamassa ja varautuneet... niin, varautuneet mihin olemme pystyneet. Meillehän tulee pitkäksi viikonlopuksin tänään Suomesta vieraita seurakunnasta (Usko, Juhani ja Pekka). Koomista on, että samanaikaisesti kun vastaanotamme nämä toivotut vieraat Bangkokiin, kehotetaan Bangkokista itseasiassa poistumaan. No, ehkä tilanne ei kärjisty niin pahaksi. Alla kuitenkin teillekin luettavaksi surlähetystön viesti, niin pääsette hieman kiinni tunnelmaan, jossa elämme:

Hyvä vastaanottaja,
Suurlähetystö suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista Bangkokiin 27-31.10. Suositus ei koske Suvarnabhumin lentokenttää. Lentokenttä toimii toistaiseksi normaaliin tapaan ja sieltä voi matkustaa sekä lentäen että maitse useaan kohteeseen.
Thaimaan viranomaiset suosittelevat bangkokilaisia poistumaan kaupungista 27-31.10. väliseksi ajaksi. Thaimaan viranomaiset ovat julistaneet tulvien vaarantamille alueille viralliset vapaapäivät 27-31.10. Thaimaan viranomaiset kehottavat Bangkokissa olevia matkustamaan pitkän viikonlopun ajaksi pois kaupungista, mikäli mahdollista. Pohjoisten tulvavesien arvioidaan saavuttavan Bangkokin samanaikaisesti, kun meren nousuvesi on korkeimmillaan.
Suosittelemme myös välttämään tarpeetonta matkustamista jo tulvien valtaamille alueille muualla maassa. Tulvatilanteen arvioidaan kestävän vielä viikkoja.
Suurlähetystö palvelee normaalien aukioloaikojensa puitteissa.
Paikallisviranomaiset päättävät ja vastaavat evakuoinneista. Suurlähetystö ei suorita evakuointeja eikä pysty järjestämään ruoka- ja vesihuoltoa tulvaolosuhteissa oleville. Suosittelemme seuraamaan paikallisviranomaisten ohjeita ja harkitsemaan muita majoitusvaihtoehtoja hyvissä ajoin ennen viranomaisten antamaa evakuointi-ilmoitusta ja tulvan varaan joutumista. Paikallisviranomaiset tarjoavat evakuoiduille suojan evakuointikeskuksista.

Riskialueilla oleskelevien on suositeltavaa varmistua juomaveden ja ruoan riittävyydestä. Tulva-alueilla myös sähkön saanti ja saniteettiolosuhteet voivat hankaloitua. Juomaveden hankinta on jo vaikeutunut koko maassa tulvien vuoksi. Tulva-alueilla myös elintarvikekauppojen tarjonta on heikentynyt.

Suurlähetystö tiedottaa tulvatilanteesta internetsivuillaan www.finland.or.th> sekä Facebook-sivuilla http://www.facebook.com/FinnishEmbassyBangkok

Tulvapäivitys, osa #4

2011-10-21T09:07:00.000+07:00

Te, jotka olette joskus käyneet Bangkokissa, muistatte tullitiesillat eli koroitetut maksulliset pikatiet, jotka halkovat Bangkokia ristiin rastiin teiden ja talojen yläpuolella? No, nyt niillä on kilometrikaupalla autoja parkissa. Ihmiset ovat ajaneet autonsa turvaan tulvalta. Uskomaton näky.

Eilen olimme jälleen viemässä ruoka- ja juoma-avustuksia. Pohjois-Bangkokissa Bangkadin seurakunnan pastori Chamlong oli meitä vastassa kunnantalolla, koska tiistaiselle ajoreitille ei enää päässyt... vesi oli noussut jo niin korkealle, ettei autolla voinut enää ajaa perille. Kunnan virkamiehet lupasivat hoitaa ruoka-avulle venekyydin perille. Myös Chamlongin seurakunta tulvii.

Joka päivä on enemmän teitä poikki. Joka päivä kierrämme enemmän.

Hyvä niin, ettemme vieneet ruoka-avustuksia perille ja kahlailleet vedessä. Vesi nimittäin haisi. Joku on Suomessa arvellut, onko puheet krokotiileistä ja myrkkykäärmeistä vain median hypeä... no ei ole. Tsunamissakin ihmisiä kuoli todella paljon siihen, että he pahenivat vettä samoihin puihin kuin käärmeet ja käärmeet puri heitä. Ja täällä vakavasti myrkyllisiä käärmelajeja riittää! Ja kaikkea muuta mahdollista, olemmehan sentään tropiikissa!

Mutta vielä vedestä... kuvitelkaa vaan kaupunkia, viemäreiden tukkeutumista ja ihmismassaa, roskia vedessä, veden alle jääneitä autoja jne. Vesi on todella likaista ja haisee. Nyt parin päivän jälkeen en olisi halunnut astua siihen kertaakaan.

Saa tosissaan toivoa, ettei puhkea epidemioita.

Tänään emme mene viemään avustuksia vaan täyttelemme avustuslomakepyyntöjä Suomeen. Josko saisimme hieman (enemmän) rahaa auttaa näitä tulvien uhreja. Eilen aamulla olimme ennen reissuunlähtöä toimistolla keskustelemassa avustussuunnitelmasta ja kuulimme mm. seuraavista ongelmista:

1. Puhdasta juomavettä on vaikea löytää. Moni tehdaskin on myynyt varastonsa jo loppuun.

2. Moni ihminen on jäänyt loukkuun asuntoonsa... joku oli 5 kilometrinkin päässä kuivasta alueesta. Ja kohta enää heihin ei saa yhteyttä, koska sähköt ei toimi ja akku loppuu kännykästäkin. Ongelmallisilla loukkuunjääneillä tarkoitetaan nimenomaan sairaita ja vanhuksia. Heidät pitäisi evakuoida. Rahat rescue-veneen ostamiseenkin on, mutta veneetkin näyttävät olevan kaupoista loppu.

Näin siis täällä tänään. Vei virtaa ja ainakin tämä kuukausi eletään toivossa, ettei vesi virtaa omalle alueelle.

Tulvapäivitys, osa #3

2011-10-19T22:26:00.000+07:00

Tänään Henry liittyi Enrance-tiimin kanssa auttajien matkaan avustusmatkalle Lounais-Bangkokin tulva-alueille. Valmista ruokaa sekä vettä vietiin Bangkadiin pakolaisalueelle ja läheiseen 1000 asunnon lähiöön, jonne oli jäänyt ihmisiä saarroksiin. Ruoka vietiin venettä uittamalla. Välillä vettä oli vyötäröön, paikoitellen jopa kaulaan asti!

Tämänpäiväisen hallituksen tiedotteen mukaan niillä alueilla, joihin on tulvinut vettä, voi vielä seuraavan kahden viikon aikana nousta vedenkorkeus 1-2 metriä. Ja edelleenhän on uusia riskialueita.

Suurkaupungissa homma menee todella karuksi, koska väentiheys on niin suuri!

Huomenna lähdemme taas auttamaan.

Tulvapäivitys, osa #2

2011-10-19T09:47:00.003+07:00

Niin siinä sitten kävi, ettei me mihinkään häihin lähdetty ja nuorten tapaaminenkin peruttiin. Hyvä niin. Sen sijaan menimme sunnuntaina Katsoonin seurakuntaan ja saimme kutsun tulla mukaan viemään avustuksia tulvien uhreille. Maanantaina suuntasimme siis klo. 06:00 Lopburiin.

Tässä joitakin matkalta näpsittyjä kuvia:

Kun saavuimme tulva-alueelle, ei maastoautollakaan voinut enää jatkaa matkaa vaan tarvittiin kuormuri. Tunne oli uskomaton: kuin olisimme ajaneet kilometritolkulla suuren järven keskellä olevalla tiellä. Ja toisinaan vesi virtasi todella lujaa! Eikä siinä vielä mitään: loppumatkan teimme veneellä.

Tulva on pahin 50 vuoteen. Se on tähän asti koskettanut ainakin 8,6 miljoonaa ihmistä. 1,2 miljoonaa hehtaaria viljelysmaata on veden alla. Vuoden riisisato on menetetty. Kokonaisia kyliä on veden alla. Yksistään Lobpurissa arvioitiin, että ehkä veden laskeutuminen voi kestää 2 kuukautta.

Tämä tulee vaikuttamaan kauan.

Vielä tulva-vaara ei ole ohi Bangkokissakaan. Nyt jo Suur-Bangkokin pohjoispuoli (Pathumthani ja Nonthaburi) ovat tulvien peitossa... mukaanlukien teollisuusalueet, jotka valtio sanoi suojaavansa 100% varmasti. Tiedämme myös veden alle jääneitä kirkkoja ja ystäviämme on joutunut evakkoon, kun talon ensimmäinen kerros on jo täynnä vettä.

Meidän suunnitelmamme ja aikataulumme ovat siis jälleen kerran muuttuneet. Parhaillaan osallistumme hätäpakettejen viemiseen ja Henry on juuri nyt matkalla viemään avustusta Pathumthanin uhreille. muuten olemme selvittämässä, miten saisimme rahaa auttaa tulvan uhreja ja samalla jo varaudumme siihen, että seuraavien muutaman kuukauden ajan osallistumme jälkisiivoukseen yms.

Ps. Suurin osa Bangkokista pohjoiseen menevistä teistä on siis poikki. Ja vettä vyöryy kohti etelää. Thaimaan suomalainen koulu ja FGBS-raamattukoulu sijaitsevat Lounais-Bangkokissa, matalalla niin että tavallisella trooppisella sateellakin on tulvavaara, joten siellä edelleen eletään jännityksessä, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Kiitos, kun muistatte rukouksin ja muutenkin.

Tulviva Thaimaa.

2011-10-12T13:04:00.002+07:00

Tätä kirjoittaessani ulkona ukkostaa. Näin sadekauden loppuviikkoina rankakin ukkos- ja sadekuurot ovat normaaleja ja päivittäisiä täällä Bangkokissa. Tänä vuonna sadekausi on kuitenkin ollut poikkeuksellisen rankka ja erityisesti Thaimaan pohjois- ja keskiosissa on pitkään jatkuneiden sateiden vuoksi maassa on laajalle levinneitä tulvia. Tulevana viikonloppuna myös Bangkokissa on poikkeuksellinen tulvavaara, sillä vesi on jo entuudestaan korkealla, Chao-Praya-joki on valtoimenaan ja Bangkokin pohjoispuolella on jouduttu avaamaan patokin.

Meidän asuntomme on keskustassa, joten meillä ei ole sen suhteen vaaraa, koska hallitus päätti tehdä kaikkensa keskustan varjelemiseksi tulvilta. Suurin vaara siirtyi siis laitamille, eli sinne missä raamattukoulu, Suomalainen koulu, kenttäsihteerin toimisto yms. sijaisee. Ja siellä kun tulvii muutenkin helposti jokaisella rankkasateella!

Joka tapauksessa kaikkien pitäisi suurlähetystön ohjeiden mukaan varata kotiinsa riittävästi ruokaa, sillä vaikkei oma alue tulvisikaan, saattaa tavarantoimitus hidastua ja jo nyt kauppojen hyllyt ovat tavallista tyhjempiä.

Taitaa olla kotipäiviä luvassa.

Haastavaksi tämänhetkisen tilanteen tekee myös se, että tulvaa ei voi ennustaa taivaita kuikuilemalla ja sateen määrää arvioimalla, vaan tulva nimenomaan nousee viemäreistä ja pursuaa joesta. Rautatieverkosto pohjoiseen ei toimi ja bussiliikennekin on rajoittettua, sillä useat tiet ovat poikki.

Matkoista puheenollen: Meidät on kutsuttu häihin lauantaiksi Lampangiin. Se on juuri Chiangmain alapuolella Pohjois-Thaimaassa kaikkien surkeiden poikkimenneiden teiden takana. Ensi viikon alkuun on myös kaavailtu Pitsanulokkiin valtakunnallista nuorisotyöntekijöiden tapaamista. Sekin on yksi päätulva-alueita.

Niin, mitäköhän tässä pitäisi tehdä? Yrittää seurata tilannetta ja valmistautua ajomatkoille, vaan reilusti vaan perua kaikki?

Ps. Lisätietoja haluavat löytävät mm. seuraavista linkeistä:

Bangkokin suurlähetystön tiedote ja tulvakartta.

Ei vielä kahvilaa.

2011-09-26T11:42:00.001+07:00

Viime viikolla meillä oli jopa kaksi liikehuoneistoa tarkemmassa syynissä nuorisokahvilaa varten. No, syystä sun toisesta kumpikaan ei ollutkaan meille. Etsintä siis jatkuu. Tämä on ykköstavoitteemme ja myös jatkuva rukousaihe!

Muuten olemme prosessoineet nuorisotyötä monellakin tavalla monenlaisten ihmisten kanssa ja edelleen yhdymme afrikkalaiseen sanontaan:

Jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin.

Jos haluat kulkea pitkälle, kulje yhdessä muiden kanssa.

Mainittakoon yksi talven haasteista: alotimme taas Bangkokin seurakuntakierroksen eli tavoitteenamme on käydä vierailemassa kaikissa 18 seurakunnassa ja keskustella pastoreiden kanssa, mitä he odottavat tällä hetkellä läänin nuorisotyöltä... työhän on mennyt eteenpäin ja saanut hiljalleen uusia muotoja kahdessa vuodessa. Samoin meillä on pastoreita varten ajateltuna joitakin uusia keskustelunavauksia.

Tämän viikon vietämme Jakartalla. Ensi viikolla lisää Bangkokin haasteista...

Raamattukoulun valmistujaisjuhla.

2011-09-21T10:14:00.002+07:00

Perjantaina oli Bangkokin raamattukoulun (FGBS) lukukauden päätöstilaisuus ja valmistujaisjuhla. Valmistujia oli erilaisilla opintokokonaisuuksilla, nuoria ja vähän vanhempia. Ilo oli nähdä joitakin tuttuja pastoreita kaukaisistakin maakunnista, jotka ovat työnsä ohella yhdessä opiskelleet raamattua lisää. Oli myös kiva tavata Hannu Kettusta, joka on työskennellyt Thaimaassa yli 40 vuotta ja saapui Suomesta eläkepäiviltä juhliin sekä kiertää samalla syksyn aikana maakunnissa opettamassa.

Henry opetti vielä viimeisellä viikolla kurssinsa Jeesuksen elämästä loppuun. Aihe on aina yhtä innostava! Vaikka emme tällä hetkellä opeta raamattukoululla muuten, aloitti Henry tiistai-iltaisin kokoontuvan pienryhmän ja opettaa apostolien tekoja englanniksi. Ryhmä koostuu Bangkokin nuorista aikuisista (pääosin nuorisotyön vastuunkantajia) ja tavoitteena on kasvattaa heidän valmiuksiaan niin että esimerkiksi heidän englanninkielinen raamattusanastonsa kuin myös rohkeus käyttää englantia kasvaisi niin että he voisivat toimia enemmän tulkkeina jne.

PS. Juuri ennen kesää julkaisimme Raamattukoulun opettajien käsikirjastoprojektin TÄÄLLÄ. Haluamme kiittää kaikista teistä, jotka olette siihen osallistuneet. Samalla muistutamme, että se on vielä voimassa. Ensimmäisen vaiheen vaatimaton tavoitteemme on, että saisimme käsikirjastoon 30 uutta kirjaa. Vielä emme ole ihan siellä...

Tavoitteena 'itse teologiaa tuottava' voi kuulostaa kapulakieleltä, mutta käytännössä se on mm. sitä, että seurakunnissa on vahvoja raamatunopettajia, jotka voivat linjata ja perustella Raamatulla opetusta silloin, kun erilaisia harhaoppeja ja virtauksia esiintyy. Se myös tarkoittaa sitä, että kansalliset loisivat ja kirjoittaisivat selkeästi omia opetuskokonaisuuksia ja -ohjelmia sekä raamattukouluihin että seurakuntiin. Samoin se voisi tarkoittaa sitä, että jokaisen kulttuurin erityiskysymyksiin luotaisiin omat sen maan tilanteeseen sopivat teologiset kannanotot (Thaimaan tapauksessa voisi esimerkiksi otaksua, että seurakunnilla olisi selkeä teologinen linjaus seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta, koska se on tässä maassa suuri kysymys.)

---Vai mitä mietitte? Oli se sitten Suomessa tai muissa maissa... tarvitaanko ajankohtaisia teologisia kannanottoja ja kansallisia foorumeita, vai onko melko sama, mistä mikäkin opetus on alunperin lähtöisin?

Urbaani.

2011-09-14T12:12:00.001+07:00

Me olemme jo aikaisemmin eri foorumeilla peräänkuuluttaneet lähetysteologisen sanaston uudelleen-muokkaamista. Siis ainakin siinä mielessä, ettei esimerkiksi mielleyhtymä saavuttamattomista kansoista puhuttaessa aina olisi puskat ja vaikeasti lähestyttävät kurjat maaseudut, vaan että varsinkin tänä aikakautena, jolloin valtaosa maailman väestöstä elää kaupungeissa ja loputkin näyttävät haluavan sinne, osattaisiin ymmärtää kaupunkien haasteet ja reagoida niihin. (Jos haluat lukea lisää, Ruut on mm. blogannut aiheesta Fidan sivuille kaksi kertaa, ja kaupunkiaiheiset blogit löytyvät täältä ja täältä.)

Josko jotakuta kiinnostaisi tutustua enemmän urbaaniteologiaan, niin valitettavasti ainakaan meidän tietojemme mukaan suomeksi aiheesta ei ole juurikaan kirjoitettu. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö maailmalla olisi keskusteltu aiheesta jo Lausannen kokouksesta*** lähtien. Yksi ehkä tunnetuimpia urbaaniteologeja on Ray Bakke, joka on kiertänyt myös järjestämässä kaupunkikonsultaatioita ympäri maapalloa. Pastorikokemuksensa hän hankki pääasiassa Chicagossa, Amerikassa. Hän on julkaissut myös monta aiheeseen liittyvää kirjaa. Näistä haluammekin suositella ensimmäiseksi luettavaksi:

"THE URBAN CHRISTIAN. Effective Ministry in Today's Urban World."
(Ray Bakke with Jim Hart)

Kirja haastaa monella eri tavalla. Tykkäsimme siitä, ettei Bakke yritä tuoda kaikkialla pätevää mallia 1-2-3 vaan toteaa, että nimenomaan koska kaupungit ovat luonteeltaan pluralistisia, tarvitaan kaikenlaisia mahdollisia työmuotoja ja seurakuntamalleja. Yksin ei voi saavuttaa kaupunkia ja avainsana onkin verkostoituminen. Oleellista on ennenkaikkea tietää oma yhteisönsä ja sen tarpeet.

Yksi asia, minkä Bakke on huomannut kaikkialla maailmassa, on maaseudulla ja kaupungissa asuvien selkeä ero identiteetin rakentamisessa. Maaseudulla identiteetti rakentuu pääasiassa sille, kuka olet (kenen lapsi) ja missä asut. Kaikki tuntevat kaikki. Kaupungissa ihmiset rakentavat identiteettinsä tekemisensä ja ammattinsa mukaan (Kuka olet? - Olen opettaja/lääkäri/palomies). Verkostot syntyvät lähtökohtaisesti eri tavalla kuin maalla, ammatin ja vapaa-ajan harrastusten mukaan. Ja erilaiset elämänkriisit, kuten työttömyys, vaikuttavat eri tavoin.... listaa voisi jatkaa. Saavuttamattomia voidaan ajatella joko maantieteelliseti kaukana oleviksi tai sitten huomio voidaan kiinnittää kaupungissa lähellä oleviin ihmisiin, jotka ovat kulttuuriltaan ja elämäntavoiltaan niin erilaisia, että vaikka he asuisivat kirkon vieressä, sen sanoma ei onnistu kohtaamaan heitä. - - Kriittinen reflektoiva kysymys monelle seurakunnalle voisikin olla se, edustavatko he kaupungissa maaseutukultturia ja kuullaanko (=ymmärretäänkö oikein) heidän sanomansa erilaisissa ihmisryhmissä?

Mielenkiintoinen on myös Bakken näkökulma kaupunkien vähäosaisiin, köyhiin, sairaisiin ja vanhuksiin. Koska sukulaisverkostot eivät ole välttämättä lähellä, syntyy kaupunkiseurakunnalle erityinen haaste muodostaa yhteisö ja turvaverkko näille marginaaliryhmille. Mutta edelleen on hyvä pohtia MITEN: Rakentaako seurakunta erilaisia palveluja/työmuotoja heille vai tekeekö seurakunta ministryjä yhdessä heidän kanssaan avaten heille mahdollisuuden olla aktiivinen osallistuja?

Yksi yleinen nimittäjä maailman suurissa kaupungeissa on kansainvälisyys.

Hyvä kysymys on myös se, kuinka seurakunta käsittää urbaanien ihmisten tavan täyttää sosiaalisia tarpeitaan baareissa, klubeilla, bingossa jne. Mitä vastineita seurakunta tarjoaa?

... pohdittavaa on paljon.

Lähtökohtaisesti kaupunki, sen kulttuuri ja haasteet voi joko ymmärtää vihollisina, tai sitten voi rohkeasti ottaa paikkansa kaupungissa, juurruttaa itsensä siihen, tulla osaksi yhteisöä ja toivottaa shalom-siunausta sille (Jer. 29:4). Toimia kaupungin parhaaksi sen kaikilla eri osa-alueilla. Ei tarjoten hätäapua (relief) vaan etsien rakenteiden uudistusta (reform).

Näitä me mietimme täällä lähes päivittäin. Näitä ja paljon muuta, mikä liittyy kaupunkiin, globalisaatioon, nuorisoon jne. Jos haluat yhtyä dialogiin, lähetä kommentteja!

***Heinäkuussa 1974 Lausannessa, Sveitsissä, kokoontui kansainvälinen evankelioimisen maailmankongressi, joka antoi ns. Lausannen julistuksen. Läsnä oli edustajia yli 150 kansakunnasta. Tavoitteena oli saattaa yhteistyössä maailman evankelioiminen loppuun. Sittemmin on kokoonnuttu uudestaan mm. Manilassa. Lisätietoja voi lukea suomeksi täällä.

Palvelutehtävät ja sosiaaliset roolit.

2011-08-22T18:38:00.002+07:00

Syksy alkoi ja on jälleen aika aloittaa myös teologiset pohdinnat. Viime aikoina meitä on mietityttänyt palvelutehtävät ja niiden riippuvaisuus sosiaalisista rooleista tai siviilisäädystä. Tai pikemminkin siviilisäädyn ja/tai erilaisten roolien vaikutus mahdollisiin palvelutehtäviin. Tästähän voi olla montaa mieltä ja hyvä on, jos ilmaisettekin mielipiteenne, sillä olemme huomanneet, että tähän aiheeseen liittyy myös paljon ääneensanomatonta, kirjoittamattomia sääntöjä, ennakkoluuloja jne. jotka ohjaavat jatkuvasti ihmisten valintoja ja toimintaa.

Täällä Aasiassa eläessä sitä välillä huomaa pohtivansa, että menikös Uudessa testamentissakin pappeus suvussa isältä pojalle vanhatestamentillisen pappeusjärjestelmän tapaan, kun panostus ja suurimmat ovenavaukset mahdollisuuksineen usein näyttää hiipivän tiettyihin perhekuntiin. Klaani-ajattelu.

Mutta entäs sitten lännessä?
Teoriassa varsinkin helluntailaiset korostavat teologiassaan yleistä pappeutta ja seurakuntaruumista, jossa on erilaisia palvelustehtäviä ja niihin armoituksen antaa Jumala (Pohjautuen raamatunpaikkoihin kuten Ef.4 ja 1. Kor. 12). Miksi sitten joskus tuntuu siltä, että yhteiskunnalliset roolit ja aviosääty vaikuttavat myös asiaan? Onko kyse ajattelemattomuudesta ja "sokeasta pisteestä", joka on aiheuttanut tietyn mallin ja siinä urassa sitten kuljetaan huomaamatta sitä tosiasiaa, että käytännöt ovat myös ilmaisuja opista ja ne osaltaan myös säätelevät teologiaa (sekä ihmisten mahdollisuuksia unelmoida, tehdä valintoja ja toimia kokemuksensa mukaisesti), vaikkei kirjallista ilmaisua koskaan olisi aiheesta annettukaan?
Vai voisiko toisinaan olla niin, että päätöksenteon pohjalla on vallalla raamatuntulkinta, jossa yksittäisiä raamatunjakeita on poimittu kaiken määrääviksi otsikoiksi, ja niiden tuomien silmälasien avulla koko muu Raamattu tulkitaan? ... eli 66 kirjan kokoelma täynnä mitä erilaisempia kertomuksia tilanteista, Jumalan suurista teoista ja Hänen valitsemistaan ihmisistä kutistuu simppeliksi, yksiviivaiseksi lauseeksi, joka tiivistää kaikki ratkaisut kaikkiin tilanteisiin kaikkina aikoina? Siis kaikki muu paitsi se jae on historiallista poikkeusta?

Niin, haluamme siis nostaa esiin monimuotoisuutta, joka Raamatussa tulee esille. Emme tarkoita sitä, että seuraavat historiallisista kirjoista poimitut esimerkit olisivat suoraan opinkappaleita, mutta jotakin kertoo mielestämme se, että kaavamaisesti jo Vanhassa Testamentissa toistuu kaavan rikkominen. Samalla haluaisimme muistuttaa, että kaikki Uuden Testamentin kirjeet, joista usein lainataan suoraan jakeita perusteluina opille, eivät myöskään edusta systemaattista seurakuntateologian opasta, vaan olivat kirjoitettu ad hoc - suoraan tiettyä tilannetta varten.

Tässä siis viisi esimerkkiä:

(1) Jeremia palveli ennen Juudan pakkosiirtolaisuutta ja hänet tunnetaan myös "itkevänä profeettana" sen surun tähden, mitä hän koki kansan luopuessa Jumalasta. Hän on myös osallisena kuningas Joosian aikana tapahtuneessa suuressa hengellisessä uudistumisessa (2. Aik. 34,35). Jeremian kirjassa kerrotaan selkeästi (16:1,2), että Jumala kielsi Jeremiaa menemästä naimisiin. Hän oli siis siviilisäädyltään sinkku ja mies.

(2) Deporah oli yksi Israelin tuomareista ennen kuninkaiden aikaa (Tuom. 4:4). Tuomarien kirja kuvaa hänet menestyksekkäänä johtajana, joka oli profetaalinen, hyvä neuvonantaja, rohkea ja kykenevä yhteistyöhön muiden kanssa. Hän oli naimisissa oleva nainen ja hänen miehensäkin mainitaan nimeltä: Lappidoth.

(3) Hesekiel oli Jeremian aikalainen, mutta vaikutti puolestaan Babylonian pakkosiirtolaisuuteen siirtyneiden parissa. Hän oli koulutukseltaan pappi, mutta kutsumukseltaan profeetta. Hesekiel koki todella voimakkaan kutsun Jeremian tavoin. Hän oli leski. Ja kun hän menetti vaimonsa, hänen tuli jatkaa tehtäväänsä (Hesekiel 24.15-18).

(4) Hoosea palveli Israelin kuuden viimeisen kuninkaan aikana, jolloin meno vaan paheni pahenemistaan. Aikakausi päättyykin Assyrian pakkosiirtolaisuuteen. Jumala käytti Hoosean avioliittoa sanomansa vertauskuvana, kuten hän teki Hesekielellekin. Ero oli vaan siinä, että Hoosean avioliitto oli rikkinäinen, sillä hänen vaimonsa petti häntä. Sanomaan liittyi hengellisen ja avioliiton uskottomuuden yhtäläisyydet, ja se, kuinka kaikesta uskottomuudesta huolimatta Jumala rakasti Israelia ja oli valmis antamaan anteeksi.

(5) Paavali on tällä kertaa ainut esimerkki Uudesta testamentista. Kuuluisa ja menestyksekäs lähetyssaarnaaja ja opettaja. Siviilisääty näyttää olleen sinkkumies. Joku saattaa spekuloida sillä, oliko Paavalilla ollut perhettä, sillä hän oli fariseus, mutta Raamattu ei siitä puhu. Sen sijaan Paavali ottaa kantaa naimattomuuden puolesta kutsumustehtävän suorittamisessa positiivisena asiana eikä missään nimessä pidä naimattomia mitenkään "puolikkaina" tai "vähemmän kypsinä" (1. Kor. 7:32-35), vaikka myös toteaa, että siihen aikaan oli normaalia vaimot kulkivat joidenkin johtavien apostolien mukana (1. Kor.9:5), joten mikään ei myöskään alkuseurakunnan mallissa tue sellaista katolista naimaton-miespappi-ideologiaa.

Loistavia ihmisiä, menestyksekkäitä palvelutehtäviä. Täysin erilaisista yhteiskunnallisista asemista ja siviilisäädyistä. Näyttää siltä, että oleellisinta oli henkilön kuuliaisuus Jumalalle, integriteetti, ja kykenevyys tuoda esiin Jumalan sanoma.

Mitä luulette, onko tällä mitään tekemistä meidän (sekä yksilöinä että yhteisöinä) kanssamme? Onko esimerkiksi meillä henkilökohtaiset sisäiset vakaumukset sen suhteen, millainen uskottavan johtajan tulee siviilisäädyltään olla (= ketä me hyväksymme johtajaksemme)? Tai mitä palvelutehtäviä kukakin voi suorittaa tai minkälaisiin asioihin ottaa kantaa - - täytyykö olla aina henkilökohtaista kokemusta? (Esim. avioliittoterapiaan menevä harvoin kysyy kunnallisella puolella, onko terapeutti itse naimissa vai ei. Se ei kuulu asiaan.) Ja olemmeko ehdollistaneet oman kutsumme ja laittaneet rajoja palvelumahdollisuuksillemme perustuen puhtaasti rooleihin ja siviilisäätyyn?

Sana on vapaa.

Jälleen Bangkokissa.

2011-08-17T01:11:00.004+07:00

Olemme jälleen palanneet Bangkokiin ja elämä Aasiassa jatkuu.
Tämäkin blogi alkaa jälleen päivittymään.

Kesä Suomessa vilahti perhejuhlissa... Olemme kiitollisia ja iloisin mielin mm. siitä, että saimme olla mukana Timin ja Mimmin häissä ja että Henry sai kunnian siunata nuorimman veljensä avioliittoon. Hienoa oli myös nähdä kaikkia perheenjäseniä sekä Kanadasta että Suomesta. Oli kiva, että Ruutin vanhin veli muutti perheineen Tampereelle ja ehdimme viettämään enemmän aikaa pikkutyttöjen kanssa... ja ehdimmepä lähtöaamuna kakkukahvittelemaan Ruutin mummon 89-vuotissyntymäpäiviäkin. Kaiken kruunasi vielä Vesan & Ashleighn esikoinen, pikkuinen Rebecca Marjatta, joka syntyi 8.8. ja jota vielä juhlimme ja siunasimme perheen kesken lauantaina! - - Olemme yhtä hymyä, sillä tämä kaikki on ulkomailla asuvalle luksusta!

... ja teimme heinäkuussa töitäkin: WE-leiri oli mieletön kokemus kaikkien näiden vuosien jälkeen! Olimme leirillä opetusvastuussa ja oli mahtavaa saada tutustua uusiin teineihin ja vastuunkantajiin... viikko vierähti nopeasti ja antoi monta rohkaisevaa ajatusta... Siunaamme WE-syksyä ja uutta johtajaa, Jonia!

Vierailimme myös lauantain nuortenillassa Wake Up:issa, jossa Henry saarnasi. Saarna löytyy myös nettiarkistosta MP3:täältä: http://datauni.pp.fi/public_html/trehelluntaisrk/WUP-20110702HM.mp3
Ja sunnuntaiaamun jumalanpalveluksen Ruutin saarna löytyy niinikään seurakuntamme nettiarkistosta täältä: http://www.netmission.fi/fi/mediat/streaming/?id=267&vid=4766#player

Vielä elokuun alussa ennätimme Keuruulle Fidan lähettipäiville. Oli mielenkiintoinen viikko. Keskiviikkona oli erilaisia alustuksia ja puheenvuoroja yhteen suuntaan menemisestä ja Suomen Helluntaiherätyksen lähetysstrategiasta. Ruut oli yksi alustajista ja koimme etenkin sinä päivänä esiinnousseet teemat keskusteluissa erittäin rakentavina ja uskomme, että saimme niistä paljon pureskeltavaa taas alkavalle työkaudelle...

Lähettipäivillä aina myös tapaa työntekijöitä eri maanosista ja meistä olikin erityisen kiva tustustua paremmin mm. Happosiin, joista Hannu on myös Vancouverista. Happoset työskentelevät Ugandassa ja Hannusta on tullut HIV-asiantuntija. Ja ellet ole vielä kuullut Milla Happosesta tai törmännyt hänen projektinsa naisten tekemiin paperihelmiin, kannattaa tutustua CARING HANDS -kehitysyhteistyöjärjestöön. Suomenkieliset sivut löytyvät täältä: http://www.caringhandssuomi.org/ Kaikki alkoi yksinkertaisesti halusta kohdata ihminen ja auttaa pääsemään ulos köyhyyden kierteestä. Toisinaan köyhyyden kahleiden katkaisemiseen ja apaattisuuden murtamiseen ei tarvita paljoa! Mutta antautuneisuutta ainakin!
Niin, tänä kesänä meille syntyi sydämeen haave matkustaa joku päivä Afrikkaan tutustumaan moniulotteisesti siellä tehtävään työhön.

...mutta nyt olemme siis Bangkokissa. Ja pikkuhiljaa asiat alkavat loksahdella aivoissa paikoilleen ja olo kotiutuu. Loppuviikko onkin täynnä puuhaa ja ihmisiä, kun kannamme oman osamme syyskuun Kaakkois-Aasian työntekijäpäivien valmisteluissa, tapaamme Entrance-tiimin, Ruut osallistuu 'The Way of Life' -radiotyön hallituksen palaveriin ja Henry viettää yliopistolla käytännössä torstaista sunnuntaihin. Mitä ikinä sitä sanotaan kevyestä laskeutumisesta takaisin työarkeen, joskus se on vaan parempi hypätä suoraa mukaan.

Joten: pidetään yhteyttä ja iloista alkavaa syksyä myös teille!

Kesä Suomessa...

2011-06-29T00:35:00.002+07:00

Vaihdamme siis tällä viikolla maanosaa... kesällä meidät saattanee tavata esimerkiksi näissä tilaisuuksissa:

2.7. lauantaina Wake up (Tampere)
10.7. sunnuntaina jumalanpalvelus (Tampere)
11.-15.7. 'WE Goes Global' -leiri (Ties missä...)
2.-5.8. Lähettipäivät (Keuruu)

... ja usein meihin törmää ihan kadullakin ;)

Hyvää kesää kaikille!

Bangkokin ensimmäinen opiskelijatapahtuma.

2011-06-27T21:20:00.005+07:00

Vietimme juhannuslauantain opiskelijatyön merkeissä, sillä järjestimme yhteistyössä Bangkokin nuorisotyön kanssa opiskelijatyön teemapäivän. Päivän aikana oli erilaisia workshoppeja ja opetustuokioita, joista vastuussa olivat Henry, Oat & Nan. Tämä oli ensimmäinen laatuaan ikinä ja olimme erittäin rohkaistuneita, kun huomasimme, että muutama pastori toi henkilökohtaisesti pitkän automatkan takaa nuorensa päivään. Yhteensä päivään osallistui yhdeksästä seurakunnasta 23 nuorta.

Tähän kevääseen mahtuu monenmoista tunnetta, joten olemme iloisia, että on näitä positiivisiakin hetkiä! Nyt mielessä on jo monta ideaa syksyn ja ensi vuoden varalle jatkon suhteen, mutta niistä sitten myöhemmin lisää...
Heinäkuussa Bangkokin nuorisotyö järjestää läänin nuortenleirin. Me olemme silloin jo Suomessa, mutta iloitsemme tästä uudesta virinneestä yhteistyöstä seurakuntien välillä!

Läksiäisjuhlia Uttaraditissa.

2011-06-13T10:10:00.006+07:00

Terveisiä Pohjois-Thaimaasta. Tulimme tänne moikkaamaan Meetua ja viikonlopuksi ajoimme Uttaraditiin juhlistamaan Inkeri ja Vappu Himasta. Inkeri on ollut Thaimaassa yli neljäkymmentä vuotta, eikä Vappukaan paljon jälkeen jää. Jos haluttaisiin nostaa joku esimerkiksi jumalanpalvelijasta, joka on uskollinen kutsulle, rohkea ja periksiantamaton, niin nämä kaksi sisarusta tulisivat varmasti valituiksi! Vuosien työn tuloksena Uttaradiin lääniin on muunmuassa syntynyt kaksi seurakuntaa, kristillinen esikoulu ja ala-aste.
Tällä viikolla sisarukset palaavat Suomeen. Lauantain juhlissa syötiin, kuultiin musiikkiesityksiä ja puheita. Henry soitti viulua ja Ruut piti lähettiyhteisön puolesta puheen. Olemme keränneet lahjarahan tietokonetta varten, ja se luovutetaan Suomessa. Nyt sisarukset saivat mukaansa villasukat lämmittämään Suomen hieman viileämmissä säissä...
Osallistuimme vielä sunnuntaina aamun jumalanpalvelukseen, jossa Meetu saarnasi puhdassydämisistä, jotka saavat nähdä Jumalan. Meetumaiseen tapaan hyvä ja selkeä opetus ;)

Raamattukoulun opettajien käsikirjastoprojekti.

2011-05-31T06:50:00.002+07:00

FGBS-raamattukoulu on tällä viikolla ajankohtainen, koska uusi lukuvuosi starttasi ja Henrykin opettaa siellä ensimmäisen vuoden oppilaille kurssin Jeesuksen elämästä. On siis aika aloittaa kauan mielessämme muhinut pienimuotoinen'RAAMATTUKOULUN OPETTAJIEN KÄSIKIRJASTOPROJEKTI'. Se on tässä pähkinänkuoressa:

Mikä?
Pienimuotoisen projektin tavoitteena on koota yksittäisten ihmisten lahjoituksista FGBS-raamattukoulun opettajiston käyttöön englanninkielinen käsikirjasto, josta löytyy opuksia kaikista teologian pääalueilta (esim. soteriologia, teologia, pneumatologia, Uuden ja Vanhan testamentin kommentaarit jne.)
Olemme jo saaneet apua Euroopan teologisista kirjastoista tarvittavan peruskirjastolistan laatimisessa, nyt vaan tulisi hankkia kirjat.

Miksi?
Lähetystyössä kantavana periaatteena on 'neljän itsen periaate', joka käytännössä tarkoittaa sitä, että jokaisen maan seurakunnista ja kirkkokunnista tulisi ajallaan kasvaa itsenäisiä, omilla jaloillaan seisovia ja muista maista riippumattomia (ei siis eriytyneitä vaan terveesti itsenäisiä). Tästä on johdettu neljä pääkohtaa:
(1) Itse itsensä taloudellisesi kannattavia.
(2) Itse itsensä hallinnoivia.
(3) Itse evankelioinnistaan vastaavia.
(4) Itse teologiaansa tuottavia.

Mitä tarkoittaa 'Itse teologiaansa tuottavia'?
Esimerkiksi Suomen helluntailiike sai vaikutteita Amerikasta, mutta se on selkeästi ja vahvasti luonut omaa opillista linjaansa. Maailmalla myös paljon puhutaan siitä, kuinka teologian (raamatunopetuksen ja -selityksen) ei pitäisi olla valkoisen miehen yksityisoikeus. Afrikkalaisilla ja Aasialaisilla seurakunnilla on siihen yhtäläinen oikeus. Ja itseasiassa, mikäli he pystyisivät enemmän osallistumaan laajempaan teologiseen keskusteluun, sillä voisi olla hyvinkin rikastuttava vaikutus. (Aluksi periaate oli kolmen itsen periaate ja sittemmin on huomattu neljännen kohdan tarpeellisuus.)

Haluaisimme ottaa vakavasti nämä neljä periaatetta ja auttaa paikkaamaan vielä jäljelläolevat muurinaukot.

Kaunistelematon fakta vielä tänä päivänä on se, että teologian pääkieli on englanti. Niin se menee suomessakin, että mikäli haluaa tutkia ja vertailla enemmän raamatunselitysteoksia, lukea opetusmateriaalia yms. niin pitää siirtyä englanninkieliseen kirjallisuuteen. Jatko-opinnoista ei selviä ilman kielenvaihdosta.
FGBS Raamattukoulun käsikirjastossa englanninkielisiä kirjoja on kourallinen. Vaikka emme olettaisikaan, että tavallisten oppilaiden tulisi perehtyä englanninkieliseen materiaaliin, tulisi meidän odottaa sitä opettajilta. Meillä on jo menossa opettajien jatko-opinnoissa kannustamishanke ja kirjaston täydentämisellä vahvistaisimme pohjaa sille, että myös täällä on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä raamatunopettajaksi, joka opettaa terveesti ja laaja-alaisesti Jumalan Sanaa.

Joku vielä saattaa pohtia, miksei täällä hankita niitä kirjoja itse. Suurin syy täällä ja muilla lähetyskentillä on se, että raamattukoulujen budjetti on yleensä kroonisen tiukka... ja kun sitä leikataan, niin ainakin meidän kokemuksen mukaan 'kirjaston kehittäminen' näyttää siirtyvän eteenpäin vuosi vuodelta päivittäisten tarpeiden tieltä. Ja tässä pätee ehkä vanha totuus siitä, että sitä mitä ei ole ikinä ollutkaan, ei välttämättä osaa kaivatakaan.

Meille Suomessa kirjastot ovat itsestäänselvyyksiä. Täällä ne eivät ole sitä. Yksikin kirja enemmän on plussaa.

Kenelle?
Niille, jotka arvostavat kirjoja, tilaavat kirjoja netistä, haluavat lahjoittaa lähetystyöhön, joiden sydämellä on raamatunopetus...

Miten?
Osallistuminen on helppoa. Seuraavan kerran, kun aiot tilata kirjoja netistä, kirjoita meille e-mail (monosetAT gmail.com) ja pyydä lista jäljellä olevista vaihtoehdoista. Saat samalla osoitteen, johon voit postittaa tilauksesi (Useimmiten on olemassa vaihtoehto, että kirjoja voi pyytää lähettää useaan eri osoitteeseen). Kun olet tehnyt tilauksesi, voit vielä kirjoittaa meille lyhyen viestin niin, että voimme pyyhkiä tilauksesi kirjalistasta.

Myös hyväkuntoisia käytettyjä kirjoja otetaan mielellään vastaan.

PS. Kenenkään ei pidä kokea pienintäkään syyllisyyttä, jos ei osallistu tähän pienimuotoiseen projektiin. Haluamme myös todeta ääneen, että emme tietenkään kehtaisi pyytää keneltäkään mitään, johon emme olisi jo itse osallistuneet: Eilen, kun tilasimme meille uusia teologisia kirjoja, aloitimme uuden tavan ja tilasimme samalla koululle kolme kirjaa.

Bangkokin nuorisotyö...

2011-05-30T11:17:00.004+07:00

Kenenköhän kanssa juuri nauroimme sitä, kuinka Bangkokin ruuhkien jälkeen Suomessa mikään automäärä ei tunnu ruuhkalta? Lähinnä Tampereellakin ihmisten tuskastuneet kommentit ruuhkista hymyilyttävät ;) Myös ajomatkat ovat suhteellisia niin Thaimaan maaseudulla kuin täällä suurkaupungissakin. Hyvä esimerkki on eilinen sunnuntai:

Aamulla osallistuimme yhden alkuvuonna perustetun "kotiseurakunnan" sunnuntain jumalanpalvelukseen. Se on raamattukoulun lähitienoilla, joten matkaa meiltä sinne kertyi noin 30 km. Suunta: länteen. Iltapäivällä otimme sen ja naapuriseurakunnan nuoria auton täyteen ja ajoimme erääseen toiseen seurakuntaan läänin yhteiseen nuorisotapahtumaan. Tämä seurakunta on kaksi vuotta vanha (eli vielä alkumetreillä myös) ja sijaitsee kaupungin eteläpuolella ja yhteen suuntaan kilometreja taittui 36 km. Sieltä sitten veimme nuoret takaisin ja palasimme kotiin... joten päivän ajokilometreiksi näin kotikaupunkiolosuhteissa kertyi noin 132 km.

Nuorisotyö etenee pikkuhiljaa. Läänin yhteisiä nuorisotapahtumia on ollut tänä vuonna kaksi, ja vaikka nuorten yhteentuleminen ei olekaan missään mielessä varsinainen päämäärä itsessään, niin se on kuitenkin oleellinen perusta sille, että jotakin muuta voi tapahtua. Yhteisten tapahtumien tärkeys korostuu silloin, kun mukana on seurakuntia, joiden nuorten lukumäärä on kourallinen. Faktahan on se, että verrattuna kaikkiin muihin työmuotoihin nimenomaan nuorisotyössä samanikäisten vertaisryhmän tarve ja vaikutus korostuu.

Bangkokin läänin nuortenjohtajat kokoontuvat ensi viikolla suunnittelemaan yhteistä toimintaa. Suunnitelmissa on ainakin heinäkuuksi leiri. Viime vuonnahan täällä järjestettiin ensimmäinen läänin yhteinen nuortenleiri ja se sai erittäin hyvän palautteen nuorilta.

Meidän tiimimme on tässä samalla valmistellut kesäkuuksi opiskelijatyön päivää, ja kesäkuun alussa starttaa myös yliopiston johtajuusopinnot. Menoja ja tapaamisia siis riittää!

Raamatunopetusmateriaali.

2011-05-24T13:18:00.002+07:00

Viime viikolla todeksi kävi moneen otteeseen vanha sanonta:
"Don't take the fence down until you know the reason it was put up." by G.K. Chesterton
(summittainen suomennos: "Älä pura aitaa ennenkuin tiedät, miksi se on pystytetty.")

Yllättävän totta.

Torstaina olimme Thanyathip-palaverissa. Neljän helluntailiikkeen ja lähetysjärjestön yhteistyö 2-18-vuotiaiden pyhäkoulu- ja raamatunopetusmateriaalissa alkoi vuonna 1985 ja on kestänyt jo 26 vuotta. Toisinaan vain näyttää käyvän niin, että alussa tarve ja yhteistyön kannattavuus ovat alussa itsestäänselvyys kaikille osapuolille, mutta sitten kun vuodet vierivät, koko yhteishanke alkaa hämärtymään.
Toisinaan henkilöiden vaihtuessa tieto historiasta ja sopimuksista katoaa. Joskus eri osapuolten välillä kommunikaatio ei ole selkeää. Joskus joku osapuoli omii työn. Joskus omistajuuden arvokkuus unohtuu ja innostutaan mielummin uusista asioista. Välillä näyttää myös siltä, että eri yhteistyösysteemeitä luodessa kukaan ei muistanut luoda sellaisia rakenteita organisaatioihin, jotka turvaavat hankkeet, vaan optimistisesti luotettiin, että yhteishenki vie pitkälle. Syitä on monia.
Torstain palaveri oli siis ensimmäinen tällä vuosikymmenellä, jossa kaikki yhteistyötahot olivat läsnä. Ja hyvä niin, koska osa oli jo jättäytynyt pois (kommunikaatiokatkosten tähden). Me iloitsimme tapaamisesta, sillä parempi on kunnostaa vanhaa pyörää kuin keksiä pyörä uudelleen! Oli itseasiassa hauska kuulla historian havinoista muisteluita esimerkiksi siitä, kuinka moni suomalaislähetti aikoinaan kirjoitti monta oppituntia!

Olemme siis sitoutuneet tähän yhteishelluntailaiseen koulutusmateriaalihankkeeseen. Tarve tälle työmuodolle ei ole vuosien varrella poistunut. Parhaillaan mietimme, miten asia tulisi parhaalla tavalla esille kokonaisstrategiassamme ja mitkä ovat ne erityispiirteet, joita me suomalaisina haluamme painottaa ja edustaa lapsi- ja nuorisotyössä.

PS. Tänään alkoi kirjanpitoseminaari täällä Bangkokissa. Budjettia, veroasioita ja kirjanpitoa. Opettajina Fidan kehitysyhteistyön aluepäällikkö Arto sekä thailainen kirjanpitäjä Mam. Työ koostuu monenlaisista palasista. Raamatussa on paljon ohjeita liittyen taloudenhoitoon, rahankäyttöön ja rehellisyyteen. Kaikessa, mitä teemme, tulisi pyrkiä tuottamaan Jumalalle kunniaa, ja sitä toivomme myös tästä viikosta!

Congress 7.5

2011-05-15T20:45:00.006+07:00

Kuluneella viikolla osallistuimme Congress 7.5 -tapahtumaan. (Edellinen tapahtuma oli kaksi vuotta sitten ja siitä kirjoitimme täällä: http://monoset.blogspot.com/2009/05/congress-7.html). Congressia voi lyhyesti kuvata Thaimaan protestanttien johtajien tärkeimmäksi näky- ja verkostoitumistapahtumaksi.

Täällä ollaan protestantteina tultu yhteen 2000-luvun aikana ja haettu yhteistä näkyä ja toimintasuunnitelmaa. Edellisen näyn nimi oli "Näky 2010" ja sen tavoitteena oli, että "Thaimaan jokaisella paikkakunnalla olisi seurakunta, jokaisessa kaupunginosassa uskovien ryhmä ja jokaisessa kylässä julistettu evankeliumi." Tavoite oli siis maantieteellinen kyllästäminen niin että jokaisella thailaisella olisi edes mahdollisuus tuntea yksi kristitty. Joku voi olla skeptinen tällaisia suuria näkyjä kohtaan. Jotenkin näyttää kuitenkin siltä, että kun johtajat sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen, sopivat pelisäännösitä ja tekevät yhteisiä suunnitelmia, joiden mukaan myös edetään, syntyy edistystä:

- VUONNA 2002 kartoitusten mukaan (jokaisessa seurakunnassa käytiin ja tilastot tarkistettiin) näytti siltä, että protestanttisia kristittyjä oli Thaimaassa noin 200 000-300 000 ja eniten seurakuntia oli pohjoisessa. Kävi ilmi, että thailaisilla kristityillä oli mielikuva siitä, etteivät thailaiset ole kiinnostuneita Jumalasta ja he olivat arkoja puhumaan suoraa Jeesuksesta. Maassa kuitenkin tehtiin kattava tutkimus ja sen tulokset olivat yllättäen aivan päinvastaiset: Thailaiset ovat todella kiinnostuneita saamaan tietoa siitä, kuka on Jeesus ja Jumala.

- VUONNA 2005 899:ssa "kaupunginosassa" (tambon) oli seurakunta (yhteensä yli 7000).

- VUONNA 2007 niitä oli jo 3193:ssa.

- VUONNA 2010 4793:ssa "kaupungiosassa" oli kristittyjen ryhmä.

Esimerkiksi vielä vuosituhannen alussa Buriramin läänissä oli paljon alueita, joissa ei ollut yhtään kristillistä ryhmää, ja nyt sellaista aluetta on miltein mahdotonta löytää. Näky on siis selkeästi tuottanut tulosta, vaikkei se täydellisesti olekaan toteutunut. Se on antanut suuntaa ja innostanut ihmisiä, niinkuin sen kuuluisikin. Erityisen ansiokasta tässä on, että systeemin puuhamiehet ovat perusteellisia, eivät etene MuTu-tuntumalla ja keksi hengellisiä selityksiä, vaan toteavat faktat faktoina ja jatkavat eteenpäin siitä, mihin viimeksi jäätiin...

Tänä vuonna asetettiin uusi näky.
NÄKY 2015 kuuluu: Miljoona kristittyä.
Tällä hetkellä kristittyjä on noin 400 000. Määrän pitäisi siis enemmän kuin tuplaantua. Mahdoton ehkä ihmisille, mutta slogan kuuluukin: "With Him... we can." Jokatapauksessa suurten lukujen ei pidä hämätä ketään, koska todellisuudessa työ vaatii yksilöiden kohtaamista, vaivannäköä, rukousta jne. Käytännössä alueittain työntekijöiden tulisi kokoonua säännöllisesti yhteen ja tehdä suunnitelmia....

Meille viikossa kaikkein rohkaisevinta ja puhuttelevinta oli BILL HYBELSin vierailu. Hänhän on amerikkalaisen Willow Creek -seurakunnan johtava pastori. Bill puhui koruttomasti, ytimekkäästi ja profetaalisesti. Se, mitä olemme kokeneet huhtikuun aikana rukoillessamme, sai vahvistuksen. Mieletöntä!

Kirjapiiri.

2011-05-15T20:39:00.004+07:00

Meillä on Bangkokissa ollut kuluneen talven aikana kirjapiiri. Ensimmäiseksi kirjaksi valitsimme HYVEJOHTAJUUDEN, joka on paitsi ajankohtainen, myös helposti saatavilla, sillä sen voi lukea myös netistä: http://www.hyvejohtajuuskirja.fi/

Kirjapiiri on ollut tosi hyvä juttu: voi tavata lähettitovereita, reflektoida lukemaansa työarkeen ja jakaa kokemuksia. Ylipäänsä olla avoin, tavata enemmän ja puhua asiaa... samalla asettua enemmän riippuvaiseksi toisista. Seuraava kirjamme on missiologinen ja käsittelee maailmankuvia ja niiden muokkaamista. Mielenkiintoista!

Juna puskuttaa ja autolla pääsee...

2011-05-02T20:16:00.005+07:00

Pääsiäisen jälkeen meillä oli viikko täynnä reissaamista. Ensin käväisimme pohjoisessa Chiangmaissa pitämässä pari kahvilaan liittyvää palaveria. Koska aika oli rajallinen ja matkasimme koko tiimin voimin, niin ajattelimme tällä kertaa hyödyntää yöjunaa. Viimeisestä junakokemuksesta kun on niin kauan ja Henry on haaveillut junamatkasta pohjoiseen. Samalla ajattelimme, että junassa on hyvää aikaa maisemien ihailemisen lomassa keskustella asioita läpi...

No matka oli kyllä elämys. Menomatkalla nauroimme ratkiriemukkaasti sitä, kuinka junan nimi on SPECIAL EXPRESS ja sillä matkaaminen kestää autoiluun verrattuna tuplaten. Muutenkin juna näytti nähneen parhaat päivänsä ehkä 60-luvulla. Ilmastointi puhalsi kuitenkin kylmää ilmaa ja villasukat ja kaulahuivi tulivat kummasti tarpeeseen!
Paluumatka oli sitten sitäkin hauskempi: makuupaikkamme olivat viimeisessä vaunussa ja toisinaan huomasin jopa yöllä pohtivani, että jos lentäsimme pois raiteilta, niin vierisinköhän vain makuultani edestakaisin vai mitenköhän siinä kävisi... heiluminen oli siis tolkutonta! Vinkkinä siis muillekin: liput kannattaa varata junan keskiosaan.

Torstai-aamuna pääsimme kuitenkin turvallisesti takaisin Bangkokiin, käväisimme kotona suihkussa ja ajoimme raamattukoululle muubaaniin. Ruut sopi viimeisiä yksityiskohtia toukokuun tulevasta kirjanpitoseminaarista FGBS:n sihteerin kanssa ja siten tapasimme Thaisukon puolella Keisuja ja Tuhkaloita, jotka olivat palaamassa Phuketista Suomeen. Oli kiva tavata Kotikirkon edustajia ja kuulla tuoreimmat uutiset. Meistä on aina hienoa nähdä ja kuulla, kuinka erilaisiin töihin meitä kutsutaan ja mitä kaikkea Jumala on tekemässä eri paikoissa... (Jos haluat lukea Kotikirkkojen työstä lisää, niin seuraavista osoitteista löytyy tietoja Thaimaan Kotikirkoista: http://kotikirkkophuket.com/Koti/ ja http://www.kotikirkkopattaya.com/kotikirkko/).

Sitten perjantai-aamuna pakkasimme auton täyteen kasseilla ja ennenkaikkea lähettitovereilla, ja ajoimme Isaaniin, Koillis-Thaimaahan. Luvassa oli viikonloppu täynnä juhlia Seija Moilasen eläkkeellesiirtymisen kunniaksi.

Noin 25 vuotta Thaimaassa on pitkä aika ja sitä jos mitä kuuluukin juhlia!
Ensin lauantaina vietimme suomalaisten kesken rentoa iltaa hyvän ruuan merkeissä. Vietimme aikaa myös rukouksessa ja koimme todella voimakkaasti Jumalan läsnäoloa ja Pyhän Hengen profetaalista vaikutusta.

Sunnuntaina olimme jakaantuneet kahteen seurakuntaan, joista Sangkhassa puhui Arto Raassina, Chomprassa Lea-Raija Miinalainen-Umae. Me olimme Chomprassa emmekä jälleen voineet muuta kuin ihailla Lean kielitaitoa ja lahjaa selittää Raamattua!

Sunnuntai-iltana juhlimme Seijaa vielä Surinin hoteillissa läänin thailaisten työtoverien kanssa. Ilta oli leppoisaa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja pieniä puheenvuoroja työtovereilta Seijalle. Ruut piti puheenvuoron lähettien puolesta ja Henry soitti viulua. Oli kiva kuulla thailasten muistoja ja tuntemuksia.

Meille läheteille Seija edustaa sankaria ja esimerkkiä: Hän pelastui ennen Thaimaahan tuloansa haaksirikkoutuneesta Ebenesser-laivasta. Eikä se ole edes uskomattomin tarina... kenties vielä ihmeellisempää on se, että yli kolmikymppinen "maalaistyttö" koki Jumalan lähetyskutsun ja alkoi ensimmäistä kertaa elämässään opettelemaan vieraita kieliä, ja kuinka hänen polkunsa sitten johdattui Indonesian kautta Thaimaan maaseudulle ja hänestä tuli seurakunnanistuttaja. Seija on myös ollut kuin Barnabas: aina nostamassa ja tukemassa uusia työntekijöitä - niin thailaisia kuin suomalaisiakin. Sitkeä, periksiantamaton, rohkea, uskollinen, nöyrä, kuuliainen ja rukouksen ihminen! Ihailtavaa! --Emme mitenkään toivoisi Seijan muuttavan Suomeen, mutta olemme kiitollisia yhteisistä vuosista Thaimaassa ja siunaamme hänen tulevaisuuttaan Suomessa!

... Olemme siis reissanneet viikon aikana niin pohjoisessa kuin idässäkin ja samalla tavanneet melkein kaikki suomalaiset lähetit. Meillä on ollut tosi hauskaa, paljon mielenkiintoisia keskusteluja ja vaikka mitä. Harvinaislaatuinen viikko!

Iloista pääsiäistä!

2011-04-24T20:07:00.005+07:00

Jeesus on ylösnoussut ja se on iloinen uutinen!
Haluamme toivottaa kaikille iloista pääsiäistä!

Henry & Ruut

PS. Eilen meillä oli jo-melkein-perinne-pääsiäis-grillaus-nyyttärit Bangkokissa työskentelevien lähettien kanssa. Illalla laskimme, että meitä oli yhteensä 36 (25 aikuista ja 11 lasta)... suomalaisia, ruotsalaisia, kanadalaisia, amerikkalaisia ja koreanamerikkalaisia. Mieletön puheensorina ja paljon hyvää ruokaa. Kivaa oli, vaikka rankkasateesta johtuen emme voineetkaan olla pihalla vaan jouduimme yllättäen siirtymään sisälle!

Ei vieläkään uskonnonvapautta Aasiassa.

2011-04-21T09:08:00.002+07:00

Uskonnonvapautta voi rajoittaa monin tavoin.

Suomessa menneenä talvena uskonnonvapauskysymykset ovat suurimmaksi osaksi kiteytyneet keskusteluihin siitä, kuinka paljon yksittäinen henkilö/seurakunta voi määritellä elämänarvonsa ja yhteisön toimintaohjeistot raamatuntulkintansa perusteella, ja missä vaiheessa liberaalimpaa kantaa edustavat voivat tulla ja haastaa oikeuteen suvaitsemattomuudesta, syrjinnästä tmv.

Aasiassa uskonnonvapaudesta ei keskustella.

Tästä linkistä http://www.cppa-dc.org/id52.html löytyvä uutinen on jälleen hyvä muistutus siitä, millaisia valtioita on olemassa ja mikä on ihmisarvon asema Kaakkois-Aasiassa vuonna 2011.
Viime viikolla tapettiin Laosissa aseistamattomia naisia. Syy: usko Kristukseen.

Muistatko vielä viime joulun juhlia? - Tiedämme myös pastoreita, jotka ovat edelleen viime jouluisten joulujuhlien takia vankilassa Laosissa. Samoin pari viikkoa sitten thailainen ystävämme kävi naapurimaan puolella ja tapasi paikallisia kristittyjä. Vaikka hän ja hänen ystävänsä eivät vahingossakaan rikkoneet mitään maan lakeja, he joutuivat viettämään vuorokauden putkassa ja maksamaan lunnaat päästäkseen vapaaksi. Ilman dokumentteja, ilman pöytäkirjoja, ilman virallisia syytöksiä.

Tänään on kiirastorstai. Pääsiäisen sanoma on, että Jeesus kärsi meidän kaikkien puolesta, maksoi kaiken ristinkuolemallaan, jotta meillä olisi rauha.

Tänään meitä haastaa Jeesuksen sanat viimeisestä tuomiosta (Matteus 25:34-36):

Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat.
Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.
Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa.
Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut.
Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa.
Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.

Sana tälle viikolle.

2011-04-05T18:36:00.002+07:00

Kaksi askelta eteen ja yksi taakse - vai miten se menikään?

2011-04-01T20:09:00.003+07:00

'Kaksi askelta eteen ja yksi taakse.' VAI 'Yksi askel eteen ja kaksi taakse.'

Vaikea joskus valita, kumpi kuvaisi elämää Aasiassa enemmän. Vaikka tämä bloggaus tapahtuukin aprillipäivänä, ei aihepiiriin takuuvarmasti liity pienintäkään jäynää... emme ole vain aikaisemmin saaneet kirjoitettua. Tässä on siis tapahtunut kaikenlaista sitten viimekertaisen ja hiljaiselolle on monta syytä. Tässä viimeviikot pähkinänkuoressa:

Tiistai-aamuna saavuimme kymmenenpäiväiseltä reissulta Laosiin/Vietnamiin. Ruut osallistui Laosissa SHINE-kouluttajien koulutukseen ja Henry Vietnamissa STRENGTH-kouluttajien koulutukseen. Kyseessä on Hillsongin tekemä paketti naisille/miehille, jossa käydään läpi jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta ja arvoa, voimia/mahdollisuuksia ja elämäntarkoitusta. Loistava... esimerkiksi naisten kurssin voi järjestää joko yläasteikäisllle tai eläkeläisille, sen voi pitää vankilassa, koulussa tai seurakunnassakin. Toimii, koska oleellista on naisten kohtaaminen, yhdessäolo ja elämän ydinasioista puhuminen ja rohkaisu. Olimme siis iloisia ja tyytyväisiä koulutukseen ja saamaamme pakettiin...

Sitä edellinen viikko oli kuitenkin rankka. Eli jos ette ole vielä kuulleet: peruimme kahvilan liikehuoneiston vuokrasopimuksen. Aivan niin - juuri sen sopimuksen, josta olemme täällä jo hehkuttaneet ja jonka piti olla loistava.
Aluksi kaikki olikin kunnossa, kunnes sitten yhtäkkiä lakimies pyysi vielä yhtä paperia vuokranantajalta... tämä paperi oli oleellinen lähinnä Henryn työluvan tähden. Ja sitä ei ollut. Minkäs siinä sitten teet. Olimme aivan lyötyjä. Siis sananmukaisesti maassa. Mikäli tämä on koettelemusta tai venyttämistä, niin kyllä se todella alkaa tuntumaan.
Pienenä positiivisena rohkaisuna koimme sen, että kun torstaina juuri ennen reissuun lähtöä Henry meni kyselemään yliopiston vuokratoimistosta uutta paikkaa, niin sisään oli juuri tullut uudet piirrustukset viime vuonna mellakoissa palaneen elokuvateatterin tilalle... ja siitä keskustelu kääntyi Chulan 3-5 vuotissuunnitelmaan, josta kävi ilmi, että seuraava rakennus, joka puretaan, on LIDO eli rakennus, johon meidän piti aloittaa kahvila. Mahdollisesti jo ensi vuonna. Onni onnettomuudessa. Samalla koko liiketoimintaa pyritään siirtämään toiselle alueelle, että 3-5 vuodessa koko alue menisi remppaan.

Mitä tähän sanoisi? Näitä kysymyksiä, johon vasta nyt saimme vastaukset, olemme yrittäneet kysellä kohta vuoden. Jännä miten joskus vastaukset tulevat... Olemme jälleen lähtöruudussa. Ja olemme käyneet läpi tunteiden kirjon. Oli hyvä myös olla poissa kaupungista pari päivää. Tottakai olemme jo jättäneet hakemukset ja pyytäneet parilta vuokranvälitysfirmaltakin apua, mutta mutta... Ehkä arvioimme tässä uusiksi koko sijainnin?

Tänään positiivisinta oli, kun suunnittelimme heinäkuun WE-leirin teemaa. Jotakin, mikä sykkii, elää ja toimii.

Paastonajan rukous.

2011-03-12T13:00:00.002+07:00

Laskeutuminen pääsiäiseen on alkanut. Pääsiäinen puhuu meille Jumalan rakkaudesta, joka oli ja on valmis uhrautumaan. Ansiottomasta hyvyydestä. Se myös haastaa astumaan ulos mukavuusvyöhykkeeltä. Yksi rukous tälle ajanjaksolle voisi olla seuraava:

Disturb us, Lord, when
We are too well pleased with ourselves,
When our dreams have come true
Because we have dreamed too little,
When we arrived safely
Because we sailed too close to the shore.

Disturb us, Lord, when
With the abundance of things we possess
We have lost our thirst
For the waters of life;
Having fallen in love with life,
We have ceased to dream of eternity
And in our efforts to build a new earth,
We have allowed our vision
Of the new Heaven to dim.

Disturb us, Lord, to dare more boldly,
To venture on wider seas?
Where storms will show your mastery;
Where losing sight of land,
We shall find the stars.
We ask You to push back
The horizons of our hopes;
And to push into the future
In strength, courage, hope, and love.

Amen – Sir Francis Drake

Echo ja muuta.

2011-03-07T10:23:00.001+07:00

Ruut vietti NLC:n kummilapsiprojektin kanssa perjantain ja lauantain Fidan ja EU:n yhteisessä humanitäärisessä katastrofivalmennuksessa Chiangmaissa, Pohjois-Thaimaassa. Siis lähinnä kyse oli introsta aiheeseen. Ja se olikin hyödyllinen. Ruut sai muunmuassa kokonaiskuvan kriisorganisaatiosta sekä eri yhteistyötahoista ja heidän vastuistaan. Samoin saimme hyödyllisen työkalun kartoittaa lasten asuinyhteisöjen haavoittuvaisuusastetta. Siitä tulee olemaan monella tavalla hyötyä työssä.

Samalla oli kiva nähdä Meetua ;D

Ja saatiin samalla keskustella kasvotusten kahvilahankkeesta yhteistyötahojen kanssa.

Henry oli Bangkokissa, tapasi opiskelijoita ja hoiteli kahvilaan liittyviä juoksevia asioita. Olemme saaneet palkattua loistavan sisustussuunnittelijan, joa tällä hetkellä tekee tarkempia piirroksia ja laskelmia kahvilaa varten...

Nyt pidämme pari vapaapäivää ja toivottavasti sen jälkeen saisimme kaikki paperit, jotta Henry voisi vaihtaa viisuminsa. Tämä on nyt tällaista hyvin käytännöllistä nämä seuraavat kaksi kuukautta.

Tällä viikolla...

2011-02-21T16:49:00.004+07:00

Yli vuoden hiljaiselon jälkeen valtakunnallinen nuorisotyön johtoryhmä näyttää pinnistävän uudelleen ja uusi puheenjohtaja, Kittikhun, kutsui koolle palaverin Keski-Thaimaahan. Sinne siis Henrykin starttasi tänä aamuna 06.00 tiimin kera. Ruut jäi kotiin toiveena saada pienennettyä työpöydällä odottavaa pinoa...

Muutenkin tämän viikon kalenteri on jälleen kokenut kumitusta ja uudelleenorganisoimista, kun paikallinen yhteistyökumppani tykkää ilmoitella yhteisistä palavereista alle viikon varoitusajalla. Onneksi meillä ei ollut kuitenkaan ylibuukattu viikko tulossa, koska odottelemme kahvilalle ensimmäistä sisustustarjousta. Toiveissamme on siis tavata tällä viikolla uudestaan sisustusfirma ja katsoa, olemmeko samalla sivulla suunnitelmamme kanssa....

Kahvilakuvia "ennen remonttia" -2.

2011-02-12T17:47:00.004+07:00

Kahvilakuvia "ennen remonttia" -1.

2011-02-12T17:42:00.004+07:00

Avaimet taskussa.

2011-02-08T18:17:00.002+07:00

Toissa perjantai-aamuna Ruut lähti skytrainilla New Life Center:in kummiprojektin budjettipalaveriin. Sillä välin Henry päätti lähteä Siam Squarelle rukouskävelylle. Lähtiessään kotoa Henry koki Jumalan kysyvän häneltä: "Uskotko profetaaliseen johdatukseen?"

Odottavalla mielellä Henry käveli SQ:n tuttuja kujia. Kävellessään Lido-kompleksissa hän näki uuden 'vuokrattavana'-kyltin. Henry soitti numeroon, kysyi tietoja huoneistosta ja sopi tapaamisen viikonlopulle. Jatkaessaan matkaa Henry koki kuin raskas paino olisi nostettu pois harteilta. Kävimme katsomassa liikehuoneistoa ensin yhdessä lauantaina, ja sitten vielä thai-tiimin kanssa keskiviikkona. Kaikista tähänasti näkemistämme huoneistoista se on paras - ja silti halvin! Joten teimme viime keskiviikkona suullisen sopimuksen, että vuokraamme tilan.

Tänään sitten maksoimme takuuvuokran ja saimme avaimet käteen.

Nyt vuorossa onkin sisustussuunnittelua ja remppa.

PAOC 50 vuotta Thaimaassa.

2011-02-02T22:55:00.004+07:00

Tänään oli jälleen juhlat. Fidan kanadalainen sisar-organisaatio, PAOC eli Pentecostal Assemblies of Canada, juhli tänään 50-vuotistaivaltaan Thaimaassa. Naurettiin tässä parin kanadalaisen ja ruotsalaisen lähettipariskunnan kanssa, että elämämme on muuttunut yhdeksi juhlimiseksi ja näemme toisiamme nykyisin harva se päivä ;)

Ilta kului rattoisasti kiinalaisen juhlapöydän äärellä (yhdeksän lajin ateria) ja thai-tanssien ja laulujen siivittämänä. Ja tietenkin kuulimme monta mielenkiintoista tarinaa historian havinoista sekä tapasimme Kanadan johtajia.

Mediatyön juhlaa.

2011-01-30T17:53:00.002+07:00

Lauantaina Lea-Raija, Henry ja minä olimme edustamassa 'ELÄMÄN TIE' -mediatyön juhlissa. 33 vuotta johtajana toiminut Wattanah jäi eläkkeelle ja Wanidaa astui johtoon. Illan aikana kuultiin muistoja ja tarinoita vuosien varrelta. Mukana oli johtajia myös Norjasta, Ruotsista ja Kambotzasta (IBRA Radio ja INTERACT). Oli hienoa kuulla, kuinka menestynyt liikemies Wattanah päätti vaihtaa uransa mediatyöhön ja koki, ettei ollut katunut päätöstä päivääkään. Hän koki etuoikeutena sen, että hän sai tässä ammatissa palvella ihmisiä ja auttaa heitä heidän elämänsä haasteissa.

Sivujuonena oli mielenkiintoista kuulla, kuinka INTERACT:in Aasian johtaja kertoi, että hän ei itseasiassa ollut palvellut tässä tehtävässään vielä kauaa, vaan kävi niin, että hän jäi jo eläkkeelle, mutta sitten astuikin palvelukseen "STEP-OUT PROFESSIONALS" -statuksella (= retired person who goes mission). Eli mediatyötä tekevällä lähetysärjestöllä INTERACT:illa on erikseen henkilökuntaa, jotka ovat jo eläkkeellejääneitä ammattilaisia. Heille ei enää makseta palkkaa, vaan he palvelevat pääosin eläkkeensä turvin ja saavat varat työtä varten. Tämä mies asui Japanissa ja matkustaa sieltä käsin esimerkiksi harva se kuukausi Thaimaahan. Ei hullunpaa. Ehkäpä monen muunkin lähetysjärjestön kannattaisi harkita vastaavan statuksen rakentamista varsinkin nykyisin, kun maailma on pienentynyt, liikkuminen ja yhteydenpito ei ole niin vaivalloista ja monilla eläkeläisillä riittäisi vielä kuntoa jakaa ja hyödyntää kokemustaan....

Arki on alkanut....

2011-01-24T18:06:00.002+07:00

On tämä kun tammikuukin on jo viimeisellä viikolla! Sitä on niin muka elänyt "vuoden käynnistyksessä", ettei huomaa päivien vilinää... Tai sitten huomaa, mutta tuskastuneena toivoisikin tämän kuukauden menevän vähän huomaamattomasti. Tammikuu on nimittäin perinteisesti täynnä kaikenlaisia raportteja - sekä kirjallisia että tileihin liittyviä. Ja kun niistä ei vastaa yksinään, niin kyllä niitä taitaa sinne helmikuun puolellekin hieman venyä....

Tämä on siis ollut enemmänkin sellaista toimistopainotteista kaikin tavoin, koska yliopistollakaan ei ole ollut tässä kuussa leirejä. Tosin vaihtelua toi toissaviikkoiset paikallisen kirkkokunnan työntekijäpäivät, mutta ei niitäkään nyt voi ihan kohokohdaksi sanoa. Ihan asiaakin oli ja oli kiva tavata joitakin pastoreita muista maakunnista, mutta muuten päivät tuppasivat täyttymään kaikenmaailman ohjekirjasilla, kun ne on nyt IN. Toivottavasti ensi vuonna olisi edes vähän keskustelua paikallisseurakuntien haasteista ja niihin vastaamisesta, saavuttamista kansoista ja lähetysnäystä, uusista aluevaltauksista jne. Katsellaan....

Viime vuonna meillä jäi uutiskirjeiden kirjoittaminen valitettavasti erittäin vähälle. Osittain siitä syystä lähetimme tänään KIITOSKIRJEEN koskien mennyttä vuotta. Ainakin meitä rohkaisi huomata, että huolimatta kaikesta junnaamisesta ja raskaista asioista moni asia meni eteenpäin ja koemme aidosti kiitollisuutta sydämissämme.

Kiitos teille, kun olette jaksanee kulkea tähän asti kanssamme näitä vaiheita! Kiva odottaa, mitä tänä vuonna tulee tapahtumaan!

PS. Mikäli haluaisit saada uutiskirjeemme, mutta et sitä jostakin syystä saanut, niin ota yhteyttä ja korjaamme asian.

Syvemmälle #12: Aloita tämän päivän mahdollisuuksista.

2011-01-07T11:13:00.005+07:00

(Anteeksi huolimattomuuteni, en todellakaan muista enää mistä olen tämän napannut.)

Viimeisimmässä bloggauksessani nostin esiin joitakin näkökulmia köyhyyden rakenteelliseen haasteeseen. Samalla vastaan on tullut myös "kieleen liittyviä vivahde-eroja" esim. englannin ja suomen välillä. Ja tämä asia ei sinänsä ole lainkaan vähäpäitöinen, sillä kieli on se, jonka avulla jäsennämme maailmaa, jonka turvin ajattelemme ja puhumme. Avain kulttuuriin on kieli. Ja jos ei käy dialogia toisten kultturien/kielien kanssa, niin väitämpä, että tuskin edes huomaa oman kielensä/kulttuurinsa rajoja (ja vajavaisuuksia). Mitä sitten tulee itse rakenteellisiin haasteisiin, yhdyn tässä vaiheessa Leevin esittämään kantaan:
"Ajatus on mielestäni selkeä, mutta toteutus vaatii paljon enemmän kuin pelkkä tavoite. Pitää osata tasapainottaa teon ja teorian välillä, pitää osata vaikuttaa oikealla tavalla oikeisiin ihmisiin/asioihin, kuitenkaan hukkaamatta pääpointtia: pelastavaa uskoa ja ihmisen muutosta Jumalan edessä."
Täten voisin todeta tämänhetkisen kantani olevan, että "Hyvä on usein parhaan pahin vihollinen." Tällä tarkoitan sitä, että seurakuntayhteisönä meidän ydintehtävämme ei ole yhteiskunnan rakenteelliset haasteet ja siten on oltava varovainen sen suhteen, ettei päätä pahkaa ryntää tekemään työtä niillä alueilla, mikäli ei ole varma kapasiteetin riittävyydestä (resursseista, asiantuntevista ja osaavista ihmisistä, selkeästä päämäärästä, ajasta ja rahasta). Oikeiden termien käyttö on vielä eri asia kuin oikea asiantuntevuus. Yksilön kutsumus on sitten eri juttu. Uskon, että Jumala kutsuu myös useita kristittyjä vaikuttamaan yhteiskunnan rakennetasoihin, tuoden niihin mukanaan kristillisiä arvoja ja aitoa lähimmäisestä välittämistä.

Toinen kysymykseni oli enemmän "teologinen" ja pohti sitä, onko oikeudenmukaisuus keskeinen osa evankeliumin ydintä vai pikemminkin seuraus siitä, mutta ei evankeliumi itsessään. Mikäli joku vielä haluaisi mattimyöhäisenä ottaa tähän kantaa, niin keskustelu on edelleen avoin. Mutta kaikki ne, joiden kanssa olen tässä välissä aiheesta keskustellut, ovat lähteneet perusteluissaan liikkeelle siitä, että oikeudenmukaisuus on selkeästi osa Jumalan olemusta. Mutta ensisijaisesti Jumalan oikeudenmukaisuus ilmenee syntiä kohtaan. Raamatusta nousee selkeästi ensisijaisena punaisena lankana Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimus synnin sovittamiseen, jonka vastauksena Jeesuksen täytyi tulla ihmiseksi ja kuolla ristillä sovittaakseen ihmiskunnan syntivelan. Kärsiä tuomio syyllisten edestä. Tästä näkökulmasta kaikki maapallon epätäydellisyys, korruptio, yhteiskuntien rakenteelliset ongelmat, saasteet yms. ovat seurausta syntiinlankeemuksesta, mutta vaikka oikeudenmukaisuuden vaatima synti-kysymys ratkaistiin täydellisesti ristillä (meille on luvattu anteeksiantamus välittömästi), ei maailman epäoikeudenmukaisuus ratkennut samanaikaisesti. Jeesuksen agenda ei ollut poliittinen. Siihenhän fariseuksetkin Jeesuksessa pettyivät: he odottivat maallista hallitsijaa, joka vapauttaisi heidät roomalaisten vallasta (evankeliumin täyttymys, ristinkuolema ei siis ratkaisuut sen ajan juutalaisten kipeintä kokemusta poliittisesta epäoikeudenmukaisuudesta), mutta sen sijaan Jeesus toikin maan päälle Jumalan Valtakunnan, joka on sisäisesti kristityissä. Koska olemme Jumalan valtakunnan lapsia uudestisyntymän kautta ja olemme uusia luomuksia Kristuksessa, ja kun kasvamme hengelliseen kypsyyteen ja Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa meissä, niin silloin meissä automaattisesti tulisi ilmentyä myös Hengen Hedelmät ja Jumalan luonne... eli myös Jumalan oikeudenmukaisuuden tulisi alkaa ilmetä meissä yhä enenevissä määrin ja sillä pitäisi olla myös konkreettisia vaikutuksia suhteissamme toisiin ihmisiin. Vähemmän itsekkyyttä ja enemmän lähimmäisenrakkautta. Näin ollen tässä kysymyksessä kantani on tällä hetkellä se, että oikeudenmukaisuus on osa evankeliumin ydintä silloin, kun puhutaan Jumalan ja ihmisen suhteesta ja synnin rangaistuksesta, mutta kun puhutaan ihmissuhde-tasolla, kuuluu oikeudenmukaisuus seurauksiin.

Mitäs tästä eteenpäin? Olen vakavasti päättänyt tutkia enemmän seurakunnan rakennetta ja diakoniaa. Mutta siihen menee aikaa. Jos jollakulla teistä on hyviä kirjavinkkejä, ne otetaan ilolla vastaan. Ehkä sitten loppuvuodesta minulla on uutta blokattavaa tästä aiheesta...

Tämän lisäksi olen päättänyt harjoittaa arjessani, yksilötasolla, enemmän lähimmäisenrakkautta suhteessani vähäosaisiin. Otsikon sanoin: "Aloita tämän päivän mahdollisuuksista" Haastan sinuakin haastamaan itseäsi syvemmälle käytännön teoissa. Jotta tämä ei menisi liian epämääräiseksi, kirjoitan rehellisyyden nimissä tähän joitakin tavoitteitani tälle vuodelle (ettette ainakaan pääse luulemaan minusta korkealentoisempaa kuin olenkaan):
1. Otan vakavasti tämän vuoden eduskuntavaalit. Monesti arjen tuoksinassa minulta jää seuraamatta tarpeeksi tarkasti ehdokkaiden kannanotot ja pätevyys, puolueiden linjaukset jne. Mutta äänestämällä voin vaikuttaa ja ilmaista mielipiteeni selkeästi sen suhteen, mitä arvoja haluaisin yhteiskuntani edustavan. Otan siis äänestämällä kantaa rakenteisiin.
2. Aion tehdä yhden konkreettisen teon sen suhteen, että Suomeen muuttaneilla ulkomaalaisilla olisi paremmat mahdollisuudet kotoutua. Itseasiassa olen jo ilmoittanut itseni tekemään taksvärkkinä thai-käännöksen pääkaupunkiseudun asuntojen järjestyssääntöihin. Itse vieraaseen maahan tulleena ymmärrän hyvin, että tällaisilla "pienillä" asioilla on hyvin paljon merkitystä. Vaikka tavoite olisikin, että kaikki oppisivat paikallista kieltä, niin niin kauan kunnes sen kielen kohtalaisen hyvin hallitsee, olisi vähän helpompaa sopeutua maan tapoihin, jos edes tajuaisi mitä nämä tavat ovat (virkamieskieltä ei opita ensimmäisenä).
3. Aion valita säännöllisen kohteen, johon annan almuja. Tähän asti olen antanut enemmän projektiluontoisesti ja säännöllisen epäsäännöllisesti. Vaikka jatkaisinkin sitä tapaa, on hyvä, että minulla on myös säännöllinen kohde, jonka olen tarkkaan harkinnut.
4. Haluan kasvaa vieraanvaraisuudessa. Se on enemmänkin asenne kuin mitään muuta. Ja voi ilmetä missä vaan. Vieraanvaraisuudesta olen kirjoittanut ennenkin, mutta tälle vuodelle minua rohkaisi erityisesti, kun luin Life Application -Raamattuni kehoituksen Roomalaiskirje 12:13. Kirjoitan ne tähän rohkaisuksi teillekin (anteeksi englannin käyttö):

"Share with God's people who are in need. Practice hospitality."

-> "Christian hospitality differs from social entertaining. Entertaining focuses on the host - the home must be spotless; the food must be well prepared and abundant; the host must appear relaxed and good-natured. Hospitality, by contrast, focuses on the guests. Their needs - whether for a place to stay, nourishing food, a listening ear, or acceptance - are the primary concern. Hospitality can happen in a messy home. It can happen in a dinner table where the main dish is canned soup. It can even happen while the host and the guest are doing chores together. Don't hesitate to offer hospitality juts because you are too tired, too busy, or not wealthy enough to entertain."

Vuosi vaihtuu!

2010-12-30T12:26:00.003+07:00

Haluamme toivottaa teille kaikille blogin lukijoille
UUSIEN MAHDOLLISUUKSIEN VUOTTA 2011!

Uskalla tehdä tänä vuonna uudenvuodenlupauksia. Älä tee niitä itsellesi, vaan muille. Auttaessasi toisia ja antaessasi muille saat myös itse.

Ja jos olet myrskyn keskellä, muista Oscar Hammerstein II sanat:
"Kun olet myrskyn keskellä, nosta pää pystyyn..."
Muista, ettei myrsky kestä loputtomasti. Eikä myrsky voi sinua upottaa. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala.

Olipa elämäntilanteesi mikä hyvänsä, uskalla pysähtyä ja kuunnella sisintäsi. Tavoittele aitoutta, kurottaudu sitä kohti, mitä sydämesi halajaa ja mitä varten Jumala on sinut luonut.
Älä lannistu. Älä yritä valloittaa vuorta kerralla - ota se vastaan haasteena, pienin askelin. Välillä kohtaat alamäen, toisinaan ylämäen, mutta älä unohda, että juuri matkalla oleminen on merkityksellistä.
Jokaiselle päivälle on luvattu antaa voima sen tarpeiden mukaan.
Se riittää.

Ennenkaikkea: lähde pois mukavuusvyöhykkeeltäsi. Edes vähän. Saatat yllättyä, kuinka eri tilanteissa sinussa syntyy kasvua, josta et osannut unelmoidakaan.

Uutta vuotta ja sen mahdollisuuksia innolla odottaen,
Henry & Ruut

Kiitokset tiimille ja Terveiset Tampereelle!

2010-12-22T22:14:00.004+07:00

(Kuvat: Saara Suvilaakso)
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kaksi viikkoa vierähti nopeasti, kun Pilkun tiimi Tampereelta oli meillä vierailemassa. Meillä oli tosi mukavaa aikaa yhdessä, hyviä rukoushetkiä ja profetaalista dialogia. Oli siistiä huomata, kuinka suomalaiset tulivat talven keskeltä ja sopeutuivat osaksi arkea täällä ja kulkivat kuin kalat vedessä eri päivinä eri tiimien ja työpisteiden juhlissa. On rohkaisevaa, kun tietää, että Suomessakin tunnetaan meidän työtiimiä täällä.
Maanantaina vielä leivoimme 500 piparia ja kävimme tiistaina yhdessä NLC:n kanssa kouluvierailulla ja järjestimme lapsille joulujuhlan. Koulu oli myös järjestänyt meille esityksiä, mutta suurimmaksi osaksi ohjelmasta vastasivat NLC:n loistava tiimi ja meillä oli oma osuutemme laulun ja joulun sanoman muodossa. Ihan hyvä se taisi olla opettajillekin, sillä ei ainakaan kaikki opettajat tuntuneet ihan olevan perillä siitä, miksi joulua ylipäänsä juhlitaan... ja piparit olivat kiva lahja ;)

Tiimin vierailu toi meille uupuneille tuulahduksen Tampereelta ja vaikka aamusta iltaan olikin menoa ja touhua, koimme, että meitä nostettiin ylöspäin. Kiitos tiimi ja kiitos Tampereen seurakunta!

Nyt on aika hiljentyä joulun viettoon, lepäillä, nauttia ystävistä ja kerätä voimia tuleviin haasteisiin.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja yhdessä jaetuista hetkistä!

Joulupiknik.

2010-12-20T08:12:00.002+07:00

Uutta kulttuuria luomassa.

2010-12-18T12:46:00.004+07:00

Mielenkiintoisinta uuden työn aloittamisessa on se, että saa luoda uutta kulttuuria. Perinteetkin syntyvät siitä, että joku aloitti ne joskus. No, tässä ei ole nyt kyse siitä, että olisimme lyöneet lukkoon jotkut uuden tulevaisuuden perinteet, mutta olemme kuitenkin päättäneet kokeilla tehdä asioita hieman eri tavalla kuin on toisinaan totuttu. Se on ihan tarvekin, koska jotkut perinteet ei vaan toimi ja muutoinkin suurkaupungin uudella sukupolvella ei ole samanlainen elämäntyyli kuin vanhemmilla ja ihan aidosti uusia tuulia kaivataan... Muutaman vuoden päästä sitten nähdään, millainen kulttuuri ENTRANCE:lle on muotoutunut.

Eilen järjestimme jouluisen leffaillan no 1. Katselimme lopulta kaksi leffaa: 'The Nativity Story' (Ilmeisesti suomeksi 'Tie Betlehemiin') ja sitten vielä vähän köykäisemmän Veggietalesin 'The Toy that Saved Christmas'... Levoimme myös cookieseja, koristelimme keksejä ja jokainen sai tehdä oman pitsansa. Leppoisaa yhdessäoloa ja joulunsanoma. Sitähän sen joulun kuuluisi ollakin?

Huomenna menemme viettämään JOULU-PIKNIKKIÄ Lumpinipuistoon...

Pipareita.

2010-12-13T17:11:00.005+07:00

Tiimi Tampereelta on siis täällä. Tähän asti olemme muunmuassa vierailleet FGBS raamattukoulun oppilaiden joulujuhlassa, NLC:n joulujuhlassa (700 ihmistä) ja Thonburin seurakunnassa. Kaikissa paikoissa tytöt ovat laulaneet joululauluja ja kertoneet elämästään. Thailaiset ovat olleet todella rohkaistuneita ja innoissaan! Voisipa jopa sanoa niinkin, että meitä on kutsuttu joka joulujuhlaan koko kuukaudeksi... harmi vaan, että tytöt eivät ole täällä niin pitkää aikaa, että kaikkialle ennättäisi ;D

Tänään olemme valmistelleet keskiviikon vierailua slummin naistenkerhoon. Koristelemme siellä pipareita naisten kanssa, syömme heidän herkkujaan, laulamme joululauluja ja tutustumme samalla slummin elämään. Tämä on ollut toinen vuosi, kun NLC järjestää naistenkerhon Samrongissa ja se on ollut suosittu naisten keskuudessa jopa niin paljon, että ensi vuonna Apple päätti aloittaa Wiikornin naisille samantyylisen kerhon kerran kuussa torstaisin. Naistenkerho on yhdessäoloa, ruuanlaittoa ja elämän eri osa-alueista jakamista. Hienoa nähdä, mitä kaikkea tästä vielä syntyy. Paitsi että se on sitten tulevaisuuden asia ja nyt nautimme joululauluista ja pipareista - toivottavasti tekin nautitte ja osaatte ottaa rennosti kaiken jouluhumun keskellä ;)

Joulukuussa jo mennään ja kovaa vauhtia!

2010-12-06T21:25:00.007+07:00

Hei,

huomasimme juuri, että (joulukuu eli vuoden viimeinen kuukausi) on menossa jo kovaa vauhtia, joten tulimme hetkeksi informoimaan, että meillä on kaikki hyvin ;) Mutta uutiskirjettä saatte odottaa tammikuulle. Soriisori. Tämä vuosi meni nyt vähän näin. Ei oikein putkeen moneltakaan osin. Meillä on ollut niin vaiherikas vuosi takana hautajaisineen, mielenosoituksineen ja rekisteröintivaiheineen, että pienoinen uupumus alkaa painaa molemmilla... päätimme siis säästää viimeiset voimanrippeemme ja panostaa Pilkun tiimiin, joka tulee tänään!!!! Olemme innoissamme tiimistä ja uskomme, että millä tulee olemaan antoisaa aikaa yhdessä seuraavat kaksi viikkoa! Yritämme päivitellä tänne joitakin välhdyksiä...

Muuten työkuulumisia tiiviisti pähkinänkuoressa:

* Kahvilan rekisteröitymiskysymys on liikahtanut ja hyvään suuntaan. Jos lähiaikoina Suomesta ei kuulu näkökulmia, joille olemme olleet sokeita, niin tammikuussa alkaa paikanmetsästys. Tässä välissä olemme vielä kerran tarkistaneet budjettia ja kirjanneet tavarantoimittajia - -ihan tarkkaa budjettia ei tietenkään voi tehdä ilman liikehuoneistoa, mutta eilen kirjoitimme suunnitelmiin pisteen ja palaamme asiaan sitten ensi vuonna...

* New Life Center:issä on jouluvalmistelut kiireimmillään. Lauantaina on lapsille ja heidän perheilleen suuri joulujuhla, johon odotetaan 800 ihmistä!! Mekin menemme sinne tiimin kanssa, autamme peli-pisteissä ja esitämme joululaulun. NLC:ssä on myös työntekijävaihdoksia, kun Miow siirtyy toiseksi pastoriksi seurakuntaan ja meille tuli uusi kirjanpitäjä-nuorisotyövastaava. Tapasimme Puu:n ensimmäistä kertaa eilen ja hän oli oikein mukava ja välkky ;) Ennenkaikkea olemme iloisia siitä, että hän osaa englantia :D Jep. Tässä samalla kaiken keskellä pitää siis tarkistella työnkuvia, palkkataulukkoja jne. Olemme myös päivittämässä policyn, mutta yksityiskohdat siirrettiin suosiolla tammikuulle pois tästä jouluhässäkästä...

Kheetin nuorisoyössä suunnittelemme jo ensi vuodelle Kairos-kurssia. Aktiotyö on siis ponnistamassa lähtökuopista...

Huh. Mutta ensi vuonna sitten lisää.

Syvemmälle #11: Raamattu & köyhyyden rakenteelliset haasteet.

2010-11-28T12:23:00.003+07:00

Huomasin tässä, että matkani suhtautumisessani almuihin ja lähimmäisiin on kestänyt jo kaksi vuotta. Joku toinen olisi ollut jo valmis. Jollekin tämänkaltainen jatkuva saman asian pohdiskelu eri näkökulmista on enemmänkin rasittavaa ja nostaa epävarmuuden tunnetta. ("Eikö kaikki ollutkaan selvää?") Minulle tämä on ollut elämys. Olen saanut paljon sekä antamalla itselleni aikaa tutkia ja pohtia, mutta ennenkaikkea keskustelemalla myös teidän kanssanne. Blogin kommenttien lisäksi meillä on ollut Henryn kanssa ilo viettää monia tunteja mielenkiintoisissa kahvipöytäkeskusteluissa tämän aihepiirin ympärillä. Ehkä se on meidän sukupolvemme tapa lähestyä maailmaa ja omaa paikkaamme siinä. Minulla ei ole siis vielä pistettä. Tunnustan olevani matkalla ilman valmiita vastauksia...

Tänään nostan pohdintaan joitakin teologisia näkemyksiä suhteessa köyhyyteen ja rakenteellisiin ongelmiin. Tarkoituksenani on pohtia avoimesti ja olen iloinen, jos yhdytte pohdintaani. Ei tarvitse olla valmiita vastauksia.

Yksi haaste asian teologisessa keskustelussa voi tulla puhtaasti myös raamatunkäännöksissä eri kielillä. Kun vertaan esimerkiksi SNL.29:7 englanniksi ja suomeksi, niin jotenkin oikeudenmukaisuuden suhteen koen englanninkielisen käännöksen vaativampana. Suomenkielinen sana 'ymmärtää' kun voi olla sellaista ymmärtämistä ilman toimintaa. Vai mitä ajattelet:
"The righteous care about justice for the poor, but the wicked have no such concern."
"Oikeamielinen ymmärtää köyhää, jumalaton ei hänen huolistaan piittaa."

Meille on annettu Raamatussa selkeä sosiaalinen mandaatti huolehtia vähäosaisista. Näen, että kun Jeesus nuhteli fariseuksia tekopyhyydestä - siitä kuinka he keskittyivät lähinnä täyttämään lain vaatimukset henkilökohtaisessa elämässään (maksoi kymmenykset yrteistäkin), mutta eivät huomioineet vaatimuksia jotka huomioivat lähimmäiset, eli oikeudenmukaisuutta, laupetta ja uskollisuutta (Matt. 23:23) - niin nimenomaan Jeesus haluaa nostaa jo Vanhassa Testamentissa annetut käskyt sosilaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja jumalanpalveluksen yhteisöllisestä merkityksestä. Raamattu ei siinä mielessä tunne "yksilöllistä uskoa" etteikö se jollakin tavalla aina peilautuisi suhteeseemme lähimmäisiimme. Jumalasuhde ei voi ikinä olla niin henkilökohtainen, että sillä ei ole muuta vaikutusta kuin oma sisäinen hyvinvointimme.

Kuten vastasin nimimerkille "Intia": Joka tapauksessa Raamattu kehottaa meitä huolehtimaan puutteessa olevista ja köyhistä. Haasteen tälle tekee se, että millä mittarilla mittaamme sen, milloin olemme huolehtineet tarpeeksi? - - - Huomaan pohtivani, että niin kauan kuin käytämme sanoja kuten: "huolehtiminen puutteenalaisista", "almujen antaminen" jne. tuntuu, kuin olisimme turvallisilla seurakuntalinjoilla. Sitähän meidän kuuluukin tehdä: avustustoimintaa. Antaa almuja. Ja tähän sopii hyvin sanat, kuten laupeus.

Mutta mitä sitten, kun kohtaamme samassa yhteisössä samat puutteet, ongelmat ja köyhyyden uudestaan ja uudestaan? Riittääkö silloin almut, avun antaminen, vai pitäisikö silloin mennä ongelman juurille ja kohdata köyhyyden/pahoinvoinnin rakenteelliset syyt? Tämä on mielestäni hyvin tärkeä kysymys. Missä vaiheessa kristittyjen ja/tai seurakunnan tulisi nousta ja ottaa kantaa yhteiskunnallisiin rakenteisiin, jotka tuottavat ja ylläpitävät lähimmäisen huono-osaisuutta? Voimmeko rajoittaa tehtävämme ns. "laupeuden tekoihin" (kuten ruokakassien ja avustusten jakamiseen) vai olisiko meillä enemmänkin annettavaa? Miten esimerkiksi seurakunta tämän päivän Suomessa ottaa kantaa toimillaan syrjäytymisen ehkäisemiseksi? Entä maahanmuuttajien kotouttamiseksi? - - Voin olla väärässä, mutta mielestäni tämä saattaa olla hieman arka aihepiiri meidän herätyskristillisissä piireissämme, jossa on ehkä haluttu nimenomaan erottautua valtiosta ja pitäytyä enemmänkin hengellisenä liikkeenä? Vai olenko väärässä? Mieluusti oppisin tästä aiheesta lisää ja kuulisin viisaita kommentteja!

Jeesuksella ei ollut poliittista agendaa. Hän syntyi ja vaikutti Israelissa, joka oli Rooman miehittämä. Moni odotti poliittista vapauttajaa, mutta Jumala lähetti hengellisen Messiaan. Jeesus oli hyvin tarkka päätehtävästään ja sanomastaan: hänen sanomansa oli "Taivasten valtakunta on tullut lähelle." Sanoman huipennus oli risti - totaalinen ja absurdi hullutus maailman silmissä. Mutta Jumalan perspektiivistä se oli kaikki.- -Mutta vaikka Jeesuksella ei ollutkaan poliittista agendaa, voidaan etenkin Vanhasta Testamentista selkeästi huomata, kuinka profeetat ottavat kantaa johtajien korruptoituneisuuteen yms. Jumalan antamaan lakiin peilaten. Samoin Jumala nosti Joosefin Egyptissä johtoasemaan kriittisenä aikakautena ja Joosefin elämä ja palvelustyö sai olla siunauksena sekä egyptiläisile että juutalaisille (ja varmasti monille muille kansallisuuksille, jotka tulivat hakemaan apua nälänhädässä). Myös pakkosiirtolaisuuden aikana joukko ylhäisiä juutalaisia, Daniel heidän joukossaan, vaikutti kuninkaaseen. Ainakin minä päättelen näistä ja monista muista esimerkeistä, että Jumala toimii historiassa myös valtio-tasolla toteuttaakseen suunnitelmansa. Ja jos niin oli ennen, miksei olisi nyt? Tänään jäänkin pohtimaan: "Yksilötaso - ryhmätaso - rakennetaso" - missä kenetkin on kutsuttu vaikuttamaan? Olemmeko toisinaan väheksyneet rakennetason merkitystä?

Rehellisyyden nimissä lisään tähän myös kriittisen huomautuksen. Aina silloin tällöin (usein), kun törmään opetukseen tai artikkeliin, jolla halutaan tuoda esiin tarvetta auttaa vähäosaisia, käytetään helposti kaikenlaisia nasevia raamatunpaikkoja, joista löytyy äkkiseltään sanat köyhyys ja köyhien auttaminen. Joissakin näissä raamatunpaikoissa näen hieman teologisia ongelmia ja ehkä ne eivät ole mielestäni mitenkään parhaat teologiset perusteet nimenomaan köyhistä ja vähäosaisista huolehtimisen (sosiaalisen työn)korostamiselle, varsinkin kun lukee koko tarinan. Tässä esimerkkejä raamatunpaikoista, joita käytetään ja joita en käyttäisi: Matteus 9:35-38; Apt. 3-4; Apt. 5:12-16. Varsinkin Luukas 4:18-19, mikä on Jeesuksen tehtävänjulistus ja Jesajan profetian täyttymys, on ikisuosittu. Olisin sen siteeraamisen suhteen kuitenkin erityisen tarkka, sillä Jeesuksen ydintehtävä ja "riemuvuoden huipennus" oli kuolema ristillä. Se "Hyvä sanoma köyhille" on ensisijaisesti evankeliumi ja vaikka Jeesus teki hyvää, paransi sairaita ja vapautti riivattuja ilman vaatimusta että näiden ihmisten tulisi olla hänen seuraajiaan, joutui jokainen hänet kohdannut ottamaan sisimmässään kantaa häneen. Kun kohtaamme Jumalan kasvoista kasvoihin, olemme hänen edessään paljaita ja sisimpämme paljastuu. Hänellä on hengellinen auktoriteetti elämämme suhteen. Varsinkin kun tutkii Johanneksen evankeliumia ja Jeesuksen tunnustekoja, voidaan huomata, että jokainen tunnusteko ja ihme itseasiassa julistavat Jumalan suuruutta - vaikka se olisikin sairaan parantuminen tai tuhansien ruokkiminen. Se, että minä vertaisin omaa hyväntekeväisyyttäni (olisipa se kuinka mittavaa tahansa) Jeesuksen tehtävänjulistukseen, tuntuu aika rohkealta. Se asettaa korkeat kriteerit, jotka eivät vain ulotu fyysiseen, vaan myös syvälle hengelliseen. Joka kerta. Holistisuus ilman hengellistä auktoriteettia ei ole enää holistista. Voi olla että ketään muuta tällainen ei häiritse ja että joku teistä on täysin eri mieltä kanssani, mutta henkilökohtaisesti peräänkuuluttaisin tarkkuutta silloin, kun perustelemme toimintaamme Raamatulla.

Jälleen olen kirjoittanut pitkästi. Tähän loppuun esitän vielä teologisen kysymyksen niille, joita sellainen pohdinta kiinnostaa: Onko mielestäsi oikeudenmukaisuus keskeinen osa evankeliumia vai enemmänkin seuraus siitä, mutta ei evankeliumi itsessään?

Uskon siis, että meidän on myös aika arvioida uudelleen joitakin teologisia premissejä. Ainakin tehdä ne itsellemme selviksi. Tähän liittyen siteeraan Jim Wallis:ia: "When the Status Quo benefits you, your theology doesn't normally include changing the Status Quo." - Mielestäni se valitettavan usein on juuri noin. Jos asia ei liikuta meitä henkilökohtaisella tasolla, meitä ei huvita nähdä vaivaa ja arvioida teologiaa uudelleen.

Tänään alkoi adventtiaika. Joulun sanoma on, kuinka Jumala antoi itsensä, jotta meillä olisi elämä. Se haastaa minua astumaan pintaa syvemmälle suhteessani lähimmäisiin - näkemään vaivaa ja astumaan ulos mukavuusvyöhykkeeltäni jälleen kerran. Mitä sinä mietit suhteestasi lähimmäisiin tänä adventtiaikana?

Teesi-Antiteesi-Synteesi. Ajatuksia kumppanuudesta.

2010-11-27T14:34:00.008+07:00

Olen kyllä kirjoittamassa piakkoin lisää ajatuksia köyhyydestäkin, mutta en malta olla kirjoittamatta hieman kumppanuudesta, koska se on viime aikoina ollut niin paljon pinnalla kaikin tavoin. Yllättäen huomasin näet muistelevani lähetyskurssin yhtä tehtävää: meidän piti tutkia Suomen Helluntaiherätyksen yhteisen lähetysjärjestön (joka nykyisin kantaa nimeä Fida) syntyhistoriaa ja kirjoittaa siitä essee. Harmikseni en kyllä löytänyt essseetäni mistään, joten joudun kirjoittamaan nyt summittaisia ajatuksia...

Historiasta pääpiirteittäin ja pähkinänkuoressa tiivistetysti: Kun tutkimme helluntaiherätyksen syntyhistoriaa, voidaan huomata että 19oo-luvun alussa alkoi kyllä levitä voimakas Pyhän Hengen armoituksia korostava liikehdintä, mutta vielä oli pitkä matka yhtenäiseen kirkkokuntaan. Eihän alussa ollut edes tarkoitus perustaa omaa kirkkokuntaa, mutta lopulta siinä vain kävi niin, koska jotkut vanhemmat kirkkokunnat eivät hyväksyneet tätä opillista painotusta toimintaansa. Alussa oli siis enemmänkin vapaamuotoisia kokoontumisia ja sitten perustettiin Suomen helluntaiherätys, josta jo kohta erkani helluntaiystävät. Myöhemmin näistä 'helluntaiherätys' sai kuitenkin enemmän jäseniä ja vakiintui pikkuhiljaa pääliikkeeksi... Mielenkiintoista on huomata, kuinka yksi valinta johtaa toiseen: esimerkiksi valinta rekisteröityä yhdistyksenä ja olla organisoimatta keskusjohtoa, johti vapaaehtoisen yhteyden korostamiseen ja vastaavasti erilaisille yhteisille hankkeille perustettiin pikkuhiljaa omia yhdistyksiä, joita lopulta onkin syntynyt ja paljon. Mitä tulee lähetystyöhön, perustettiin yhteinen lähetysjärjestö (nimellä SuVul) Nikolai Pöystin innoittamana jo 1927, mutta sitten kohta voidaankin huomata, että koko homma jäädytettiin 20 vuodeksi, koska pelättiin sen rajoittavan seurakuntien itsenäistä vapautta lähetystyön suhteen... mutta sitten sen toiminta jälleen uudelleen elvytettiin 1950. Eli lyhyesti sama asia tiivistettynä: teesi - antiteesi ja lopuksi synteesi.

Ja miten tämä historiankatsaus liittyy kumppanuuteen?
(1) No, yksi liittymäkohta on se, kuinka maailmanlaajuisesti tämä Suomen helluntailiikkeen syntyminen sisältää todella vahvoja Suomen sisäiseen tilanteeseen ja kulttuuriin liittyviä painoarvoja. Eli käytännössä maailmalla ei näe montakaan samalla tavalla järjestäytynyttä helluntailiikettä. Mutta kun tästä yhteisöstä on lähtenyt maailmalle erilaisiin kulttuureihin lähettejä, jotka ovat istuttaneet seurakuntia ja tukeneet kansallista kumppania, niin nyt kun tätä kaikkea on tehty jo useita vuosikymmeniä, niin on mielenkiintoista pohtia, missä suomalaisen kulttuurin synnyttämä seurakuntamalli on vaikuttanut ehkä liikaakin ottaen huomioon, että paikallisessa kulttuurissa jokin toisenlainen malli organisoitua toimisi paljon paremmin... Ilman minkäänlaista tarvetta etsiä vikoja menneistä lähettisukupolvista ihan avoimesti pohdin, että nyt kun uudet lähetit saapuvat pääsääntöisesti ei-enää-neitseellisiin-pioneerimaihin, ja aloittavat työskentelyn jo olemassaolevan kumppanin kanssa, niin moni hyvä reflektio ja neuvo olisi tarpeen... sillä eihän meistä kukaan halua toistaa menneitä virheitä vaan kasvaa. Eli ensimmäinen kysymys kuuluu tänään: Missä on tämä foorumi, missä näitä asioita pohditaan ja historiasta opitaan?

(2) Toinen liittymäkohta kumppanuuteen on se, että kun pohtii helluntaiherätysliikkeen syntyä ja kasvua Suomessa, joka oli jo kristillinen maa, niin voitaneen todeta, että kirkkokunta sai melko vapaasti ja itsenäisesti kasvaa ja kehittyä omassa kulttuurissaan. Nyt jos taas tätä tilannetta verrataan lähetyskenttien tilanteisiin, niin niissä eri maiden lähetysjärjestöt ovat aina läsnä. Vaikka voidaan ottaa lähetysteologiasta malli, jossa lähetysjärjestön rooli muuttuu kansallisen kirkkokunnan kasvun ja itsenäistymisen myötä (Ralph Winterin mallista hieman muokattu Fidan malli: Preparation Phase -> Pioneer Phase -> Parent Phase -> Partnership Phase -> Participation Phase) niin teoria ja käytäntö ovat eri. Haasteiksi muodostuvat mm. siirtymävaiheet erilaisten vaiheiden välillä, lähetin ja kansallisen työntekijän sopeutuminen uuteen rooliin, uudet/toiset lähetysjärjestöt jotka haluavat tulla tekemään yhteistyötä saman kirkkokunnan kanssa yms. Eniten kuitenkin peilaan tätä kaikkea kirkkokunnan kehitykseen Suomessa, niin lopulta yrityksen ja erehdyksen kautta syntyi yhteinen lähetysjärjestö, joka tänä päivänä on vahva ja toimiva, omanlainen pohjoismainen organisaatio. Kuitenkin jossakin historian vaiheessa koko homma oli pöytälaatikossa vuosia. Toinen kysymykseni siis kuuluu tänään: Milloin olisikin viisautta kumppanina olla niin rohkea, että astuu reilusti takavasemmalle ja antaa hankkeiden mennä vaikka jäihin vuosiksi ihan vaan siksi, että niillä olisi aikaa ja mahdollisuuksia syntyä puhtaasti kansallisesti? Vai voiko tällaista edes ajatella? Onko siis pelkkää plussaa lähetysjärjestöjen jatkuva vaikutus (ja asioiden ylläpito ja uuteen haastaminen) vai tulisiko nähdä myös haasteet? Milloin ja missä foorumissa kunkin kumppanuustilannetta erikseen arvioidaan?

Olisi hienoa kuulla, mitä te muut ajattelette aiheesta?

The Way Of Life.

2010-11-25T21:30:00.004+07:00

Huomasin tänään, että olen ollut neljä vuotta "Elämän Tie" -mediatyön hallituksessa edustamassa meidän lähetystä. Itseasiassa ajattelin tänään, että minusta on kiva olla siellä, koska monellakin tapaa työskentely toimii ja sen lisäksi, että saan ensikädessä kuulla mediatyön uutisia, niin saan olla mukana seuraamassa ja oppimassa yhdenlaisen aasialaisen hallituksen työskentelystä. Vaikka hallituksessa on myös meitä lähetysjärjestöjen edustajia (Suomi, Ruotsi, Kanada) niin puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja ovat thailaisia... ja kun tuntee ruotsalaisten demoktraattisen kokouskulttuurin, niin voi hyvin sanoa, ettei siellä lähetit jyrää :D

Viitaten edellisessä postauksessani siteeraamiin raamatunpaikkoihn siitä, kuinka ihmiset kaavailevat monenlaista, mutta kaikki käy Herran tahdon mukaan, on ollut positiivista huomata, kuinka uusia ovia avautuu yllättävästi ja joskus kun ihmissilmin ennustamme työn kutistumista, tapahtuukin laajentumista. Tästä hyvä esimerkki on se, että samaan aikaan, kun viime vuosina tulot mediatyölle ovat vähentyneet ja talous on tiukentunut, onkin yllättäen avautunut mahdollisuuksia ympäri maata saada lähetysaikaa paikallisradioilta. Käytännössä kuka tahansa siinä yhteisössä asuva voi pyytää paikallisradiolta ohjelma-aikaa. Varsinkin seurakunnille myönnetään sitä mielellään, koska ihmiset tykkäävät kuunnella kristillisiä perheohjelmia yms. Eli jos paikallisseurakunta haluaa jossakin paikkakunnalla aloittaa radiotyön, heidän pitää vaan valita vapaaehtoistyöntekijät ja ottaa yhteyttä radiotyöhön: he kouluttavat ja antavat ilmaiseksi valmiita ohjelmia käyttöön.

Näiden paikallisradioiden myötä kuukausittainen lähetysaika on kasvanut noin 230h/kk yli 600h/kk. Se on valtava kasvu samaan aikaan, kun budjetti on supistunut. Tässä samalla on tänä vuonna lopetettu tv-tuotanto, johtuen sekä taloudellisista syistä että siitä, että radion kautta saadaan edelleen paras palaute. Vaikka maailmalla internet on jo kova sana, ja sitäkin työtä on aloiteltu, niin näyttää olevan niin, että Thaimaassa ja varsinkin maakunnissa radio on paras mediaväline saavuttaa ihmiset. Tämänhetkinen haaste tiimillä onkin, kuinka saada lisää pätevää tiimiä tekemään laadukkaita ohjelmia ja vastaamaan ihmisten yhteydenottoihin ja jälkiseurantaan. Eli kun ennen rahaa meni kalliisiin lähetysaikoihin, suunnataan rahavarat nyt enemmänkin henkilökapasiteetin vahvistamiseen. Mielestäni hyvä suuntaus!

Vielä hallitustyöskentelystä: Olen tässä huomannut, että vaikka Aasiassa toisinaan aikataulut venyvät ja paukkuvat, niin yllättäen tässä hallituksessa sovimme aina marraskuussa seuraavan vuoden kaksi palaveria ja ne eivät muutu. Sopimisen lisäksi niistä tulee pari viikkoa ennen muistutuskirje ja vielä samalla viikolla varmistussoitto, pääseekö hallituksen jäsen osallistumaan. Kaikkien odotetaan tulevan paikalle ja varamiehistä ei tykätä, koska kokoontumisia on niin harvoin. Yhtenäisyyden halutaan säilyvän. Samoin jälleen tänään huomasin, että vaikka olen jäsenistä reilusti nuorin, niin palaverit valittiin sen mukaan, että varmasti kaikki pääsevät mukaan (esim. mulle ei käynyt heinäkuu, joten valittiin elokuu)... vielä olen ihastellut ja seurannut pyrkimystä hallittuun siirtymäkauteen. Työn pitkäaikainen johtaja jää nimittäin eläkkeelle vuodenvaihteessa. Tähän on varauduttu kauan ja hän on itseasiassa nämä neljä vuotta kouluttanut uutta johtajaa, joka on saanut olla kaikessa mukana apulaisjohtajana. Ja koska uudella johtajalla ei ole vielä niin vahva kielitaito, mitä kansainvälisiin suhteisiin tarvittaisiin, on siihenkin hyvissä ajoissa löydetty ratkaisu. Lisäksi tässä siirtymävaiheessa on meneillään tarkoituksellisesti mahdollisimman tasainen vaihe ja vanha johtaja jopa tulee hallitukseen jäseneksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Länsimaalaisittain ajattelisin jopa että tässä ollaan liiankin hitaita tai perusteellisia joissakin asioissa, mutta samanaikaisesti tämä on pyrkimys hallittuun organisaation muutosprosessiin, ja koska liian usein näen aivan päinvastaista, olen iloinen saadessani seurata sitä.

Mitäs siis sanoisin tämän päivän päätteeksi? Mielestäni mediatyöllä on oma tärkeä paikkansa, siihen on tärkeä panostaa ja sen muotoja ja tapoja ei tulisi valita muotivirtausten ja innostuksen mukaan, vaan kohderyhmää tarkasti ajatellen. Samoin olen kiitollinen, että saan olla mukanan tässä hallitustyöskentelyssä, koska se on melkein kuin salvaa haavoille ;)

Viisi (5) vuotta.

2010-11-23T09:46:00.005+07:00

Eilen vietimme puoli päivää Immigrationissa ja saimme jälleen uudet leimat passeihimme. Samanaikaisesti tuntuu siltä, että viisi vuotta täällä on hurahtanut nopeasti ja toisaalta taas tuntuu siltä, että siitä on iäisyys, kun elimme Suomessa ennen tätä kaikkea. Kuten taannoisissa raamattukoulun juhlissa jo pohdimme, oma viisivuotinen työrupeama kutistuu mitättömäksi jos ja kun sitä vertaa ihmisiin, jotka ovat viettäneet tässä maassa kuka 30 ja kuka 40 vuotta - eli tehneet elämäntyönsä. Meille kulunut viisi vuotta on sisältänyt kuitenkin niin suuria elämänkaareen liityviä muutoksia ja mullistuksia, että tokkopa sitä helposti samanlaista jaksoa tulee elämässä monesti olemaan. Nämä viisi vuotta olisivat olleet mullistavia, vaikka emme olisikaan olleet täällä.

No, ilman suuria nostalgisia tunteita ja puheita: Kaikista haasteista huolimatta olemme tyytyväisiä että olemme juuri siellä missä olemme. Meillä on tätä työkautta jäljellä vielä kolme vuotta ja mielenkiinnolla katsomme, mitä tähän on varattu Korkeimmissa suunnitelmissa. Tänään minä (Ruut) olen täällä kotosalla ja hoitelen kirjallisia töitä, kuten NLC:n budjettiasioita, raportteja jne. ja Henry edustaa raamattukoulun hallituksen kokouksessa.

Päivä kerrallaan rukoillen.
Kolme Sananlaskua tälle päivälle mietittäväksi:

Ihminen kaavailee monenlaista, mutta kaikki käy Herran tahdon mukaan. (Snl.19:21)

Itse valjastat hevosesi taisteluun, mutta voitto on Herran kädessä. (Snl.21:31)

Uskollisuus on ihmisessä arvokkainta, parempi on köyhä kuin petollinen. (Snl.19:22)

Children at Risk.

2010-11-15T20:45:00.006+07:00

Tämänvuotinen 'Children at Risk' seminaari on ohi. Seminaari on siis jatkoa alueella viime vuonna aloitetusta kummiseminaarista, mutta vaihdoimme nimen, koska tarkoituksena ei ole niinkään korostaa kummityötä vaan halusimme korostaa enemmänkin riskiryhmän lapsi- ja nuorisotyötä, antaa tietoa lasten ja nuorten haasteista tällä alueella, antaa työkaluja lapsi- ja nuorisotyölle jne. Kummityö on yksi tapa toimia, hyvä sellainen, mutta ei ainut. Moni seurakunta ja yhteisö voisi halutessaan tehdä paljonkin lasten ja nuorten hyväksi ja on hyvä, ettei seminaarin nimi rajoita osallistujia ja rajaa heidän ajatusmaailmaansa sen suhteen, miten toimia ja mitä työkaluja käyttää...

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: siinä on meneillään yksi aamun workshoppi, jonka tavoitteena oli korostaa yhteistyön ja verkostoitumisen hyötyjä. Aamuisten workshoppien lisäksi aiheisiin kuului mm. lasten oikeuksia, ensiapulaukkuun tutustumista (jokainen kohde sai ensiapulaukun) ja oikean haavan puhdistuksen harjoittelua, turvaohjeistuksen alkeet (toimintaohjeistuksia onnettomuuksien ja tulipalojen varalta), johdanto gender-aiheisiin, persoonallisuustyypit ja niiden vaikutus tiimityössä. holistinen näkökulma lasten kehitykseen ja johdanto lasten kasvuvaiheisiin. Lisäksi jokainen kohde esitteli työtään ja ryhmätöiden kautta muutoinkin kaikki pääsivät jälleen kerran enemmän tutuiksi toistensa kanssa. Opettajia oli monia ja olemme iloisia ja kiitollisia kaikkien panostuksesta!

Yksi tämänkaltaisen seminaarin päätavoitteista on verkostoituminen. Se että vuosia lasten ja nuorten kanssa työtä tehneet pääsevät viikoksi viettämään aikaa toistensa kanssa, irti arjen työstä, tuottaa aina positiivista energiaa ja avaa uusia ideoita ja mahdollisuuksia. Nyt näyttää olevan verkostoitumisen aika. Verkostoitumisen lisäksi näyttää olevan selvää, että monenlaisista asioista tarvitaan koulutusta. Olemme siis innostuneita ja motivoituneita tämän koulutuksen suhteen... mutta nyt on hyvä huokaista tämän vuoden osalta ja alkaa valmistautumaan joulukuuta varten...

Tänään....

2010-11-03T20:21:00.003+07:00

Kävelin juuri ruokakaupasta kotiin. Ilma on ollut pari päivää tavallista viileämpi (olisko sadekausi vihdoin ohi?) ja oikeastaan jopa nautin pienestä kävelymatkasta... varsinkin kun siinä samalla ehti pohtimaan kaikenlaista... Kuten ettei todellakaan olla saatu aikaiseksi uutiskirjettä, jonka deadline oli kalenterissa jo kolme viikkoa sitten. Pahoittelut. Tämä vuosi ei näytä menevän aina kaikilta osilta ihan putkeen- ehkä ensi vuonna sitten enemmän kirjeitä? Päätin nimittäin vapauttaa itseni siitä stressistä tämän viikon osalta ja siirtää senkin tehtävän kaksi viikkoa eteenpäin...

Tänään on ollut aika pitkälti "palautumispäivä" - eilinen oli nimittäin aika urakka. Juhlimme Henryn 30-vuotissynttäreitä ja vieraitakin oli reilusti kolmekymmentä! Koska rajasimme vieraslistan tällä kertaa urbaani-yhteisöön, voisi vieraiden lukumäärää pitää samalla ikäänkuin "mittarina" nykyisestä elämästämme tässä kaupungissa (varsinkin kun järkkäsimme juhlat arkipäivänä, mikä ei ole kovin simppeli suurkaupunkilaisen elämänrytmille). Olemme asuneet nyt tässä asunnossa kaksi vuotta ja noin-suunnilleen-sen ajan tutustuneet uusiin ihmisiin ja avanneet uudelle työlle latua (ihan vaan suomalaisia lukijoita varten talvinen kielikuva: eikös siellä jo ala hiihtokausi?). Meidän päiviin mahtuu kaikenlaista puuhaa ja kaikenlaisia tapaamisia laidasta laitaan. Tälle vuodelle näyttäisi olevan ominaispiirteenä myös kaikenlaisten tunteiden kirjo laidasta laitaan. Kaipa tämä kaikki kuuluu tähän toimenkuvaan...

Jep. Ensi viikon vietämme pohjoisessa Chiangmaissa. Sille ajalle on erityisesti kaksi tavoitetta:
1) Organisoimme "Children at Risk" -seminaarin, johon on tulossa reilu kolmekymmentä osallistujaa. Suomesta siellä on Fidan toimistolta myös Sina ja viikon aiheina käydään monenlaisia lapsi- ja nuorisotyöhön sekä kehitysyhteistyöhön liittyviä teemoja. Juuri tällä viikolla tämän seminaarin loppuvalmistelut pitää meidät melko kiireisinä...
2) Tapaamme taas yhden juristin ja pidämme palavereita kahvilan rekisteröitymiseen liittyen.
- - Mielenkiintoisia ja suuria asioita siis tiedossa. Kiitos kun muistatte rukouksin!

FGBS 50 vuotta!

2010-10-30T17:29:00.004+07:00

Eilen juhlimme Bangkokin raamattukoulun 50-vuotisjuhlia. Paikalla oli satoja ihmisiä, ruokailu järjestyi kiinalaisen buffetin muodossa ja ilta oli täynnä monenlaista ohjelmaa: puheita, saarna, tanssiesityksiä, lauluja jne. Myös Helsingin Saalemin kuoro tuli juhliin (kts. kuva alla). Tälläiset juhlat tuovat aina elämään perspektiiviä. Erityisen rohkaiseva koimme Chiang Rain pastorin, kirkkokunnan edellisen puheenjohtajan, Surapongin puheen, joka käsitteli lapsi- ja nuorisotyön tärkeyttä. Ainakin olemme edes yhden pastorin kanssa aiheesta samalla aaltopituudella ;)
Onnea FGBS!

Nuorisotyöstä.

2010-10-27T21:49:00.008+07:00

Jokainen on joskus ollut nuori.
Ehkä se on se syy, miksi yleisesti melkeimpä kuka tahansa katsoo olevansa nuorisotyön asiantuntija. Tässä kun on tehnyt työtä ja seurannut nuorisotyötä sekä Suomessa että Aasiassa... ja kun huomaa, että aasialaisen mittapuun mukaan jopa meidät luokitellaan vielä nuoriksi (ehkä sekin kertoo jo jotain?), niin päätimmepä sanoa ääneen joitakin mietteitämme aiheesta. Jokainen lukija voi sitten itekseen miettiä, mitä mieltä itse on...

Verrattuna joihinkin muihin kirkkokuntiin ja jopa helluntailaisiin Amerikassa, näyttää olevan väistämätön tosiasia, että Suomessa nuorisopastorin "työura" on yllättävän lyhyt. Aiheesta voi lukea netistäkin mielenkiintoisen artikkelin http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/568/helluntaiheratyksessa_pohditaan_nuorisopastoreiden_asemaa.

Sinänsä meidän mielestä ei välttämättä ole mitään negatiivista siinä, että nuorisopastorit ovat pääsääntöisesti nuoria aikuisia. Ainakaan vastaan ei kokoajan kävele sukupolvien väliset kuilut ja jännitteet, koska nuori aikuinen on vielä itsekin niin lähellä samaa elämäntyyliä, että kosketuspinta senhetkisiin haasteisiin ja trendeihin on aika lailla otteessa. Tai toisaalta, voisihan sitä heittää tähän ihan vastakkaisenkin näkökulman ja todeta, että johtuuko sukupolvien väliset jännitteet nuorisotyössä nimenomaan varsinaisen koulutuksen ja ammattitaidon puutteesta - - - että enemmän mennään fiiliksellä ja luotetaan homman toimivan? Kaikkihan nuorisotyötä osaavat tehdä, varsinkin reippaat nuoret miehet, joilla kitara pysyy kädessä! No, eihän nyt missään niin ole - eihän? Kuitenkin, jos kriittisesti pohtii asiaa, niin eikö se olekin erikoista, että kun helluntaiherätyksessä kaikki perustellaan aina "Jumalan kutsulla", mutta tämä kutsu todellisuudessa vaihtuu parin vuoden välein? - - ja kun samanaikaisesti ihan vaan seurakuntayhteisöön sisäänpääseminen ja kaupunkiin tutustuminen kestää muutaman vuoden? Tai kun teini-ikä ja nuoruuskin kestää yhden nuoren kohdalla monta vuotta, ja siinä iässä voi olla melko kriittistä nuorisopastoreiden/-ohjaajien jatkuva vaihtuminen? Väkisinkin sitä välillä päätyy kysymään hiljaa mielessään, että miten se Pyhä Henki johdattelee niin nopeasti tuulen lailla paikasta toiseen niin, etteivät tavalliset ihmiset pysy perässä ja työkin saattaa siinä välissä romahdella?

Ehkäpä helluntaiherätyksessä ei ole aina annettu realistista kuvaa kutsumusammatin arjesta - voisiko se olla yksi syy siihen, että palvelu jää lyhyeksi? Kun kupla puhkeaa, voi ruoho näyttää aidan takana vihreämmältä monestakin syystä.

Ehkäpä käsitys nuorisopastorin toimenkuvan sisällöstä on väärä? - Törmäämme nimittäin jatkuvasti käsitykseen, että nuorisopastori on se, joka laulaa, leikkii, pelaa, opettaa jne. Kukapa sellainen olisi paitsi parikymppinen elämäniloa pursuava sinkku, täys sagviinikko tai??? Eikö nuorisopastori enemmänkin olisi kuin paimen, joka Timoteuksen sanoin uskoo opetuksen eteenpäin niille, jotka kykenevät toisia opettamaan, ja Efesolaiskirjeen sanoin valmistaa pyhät (nuoret) palveluksen työhön? Että nuorisopastori olisi ikäänkuin enemmän työn rakentaja, kuin jokapaikanhöylä ja itse päätekijä? Meistä tässä on aika valtava näkemysero.

Voisiko yksi syy olla myös se, että oikeasti harva seurakunta palkkaisi nuoren ihmisen pastorikseen paitsi kuin nuorisopastoriksi? Anteeksi, jos tätä ei olisi saanut sanoa ääneen, mutta niin se vaan ehkä myös toisinaan on. Puhutaan armolahjaperustaisesta palvelusta ja kutsumuksesta ja ties mistä, mutta oikeasti kaikki tietävät "hiljaisen kaavan" edetä tehtävissä: aloita nuorisotyössä, jatka kakkospastoriksi, siten ehkä pääset pastoriksi... ja jospa vielä seurakunnan koko kasvaisi paikkakunnalta toiselle muuttamisen myötä, niin se vasta siistiä olisi! Miksi ei esim. seurakunta kasvattaisi nuorisopastorin palkkaa, mikäli on tähän erityisen tyytyväinen ja hänen työnsä on kasvattanut nuorisotyön suuruutta? Niin, miksi käytäntö on enemmänkin se, että toiset seurakunnat ovat heti kilpaa houkuttelemassa itselleen pastoreiksi työssään menestyvää nuorisopastoria ja mikäli tällä pastorilla on joitakin toiveita palkankorotuksesta tai muusta, on helpoin ratkaisu siirtyä (kakkos)pastoriksi toiselle paikkakunnalle?

Ihan rehellisesti: Yllättävän paljon ympäri Suomea korviimme on kantautunut esimerkkejä siitä, kuinka nuorisopastorit ja vastuutiimit vaihtuvat... samalla saattaa vaihtua koko linja, työtavat jne. Vapaaehtoistyöntekijät kootaan aina uudestaan, aina uudestaan pohditaan näkyä, toisia tippuu pois, toiset väsyvät siihen, että heidän panostustaan ei arvostettukaan vaan seuraavaan ryhmään heitä ei edes kutsuta.. joku ehkä väsyneenä jää pois seurakunnasta ja päättää kokeilla onneaan seuraavalla kerralla, kun pastori taas vaihtuu. Vapaaehtoisina nuorisotyössä palvelevilta odotetaan monissa paikoissa yllättävän paljon, etä he jaksavat pysyä mukana kaikissa näissä jatkuvissa muutoksissa.

Jos vielä kommentoisi tuota nettiartikkelia, niin kaksi asiaa ainakin siinä pisti silmään:
1. "Nuorisopastorin työnkuvana pienehkö 12-25 -vuotiaiden lauma." No varmasti alkaa nyppimäänkin, mikäli määrittelee työnkuvakseen seurakuntalaisen lastenvahtina olemisen. Kuka sanoi, että nuorisotyö on sitä? Kuka määritteli lauman pieneksi? Eikö se olekaan sen kaupungin nuoret, jossa seurakunta sijaitsee? Kyllä siinä luulisi haasteita riittävän... (mutta totuuden nimissä: vaatii kyllä kutsumukseltakin erilaista sitoutumista ja oma-aloitteellisuutta, kun vaan vanhan ohjelmarungon pyörittäminen samoille nuorille ja yhteistapahtumista toisten seurakuntien kanssa haaveilu... eihän se konfakaan enää parin vuoden päästä uusi juttu ole...)
2. Pitkä koulutus valuu hukkaan nuorisotyössä? - - itseasiassa me näkisimme juuri päinvastoin: Mikäli oikeasti aikoo pärjätä tämän päivän nuorisotyössä ja kohdata uuden sukupolven haasteet, voipi tarvita enemmän koulutusta kuin "jo kauan uskossaolleiden aikuisten palvelemisen" pääpastorina... Ei nyt vähätellä hallinnollisia vastuita, monen ikäluokan ja toiminnan kokonaisuutta jne. mutta fakta vaan on se, että onhan se nyt ero pitää palaveria vapaaehtoistiimin kanssa, joka koostuu 40-60 -vuotiasta, vuosikymmeniä hommaa tehneistä ja itsensä tuntevista uskollisista palvelijoista, kuin että jatkuvasti pitää palavereja itseään ja elämänpaikkaansa etsiville nuorille, kouluttaa jatkuvasti uusia teinejä ja nuoria vastuuseen ja koko ajan seisoo tapapakkina heille, jotka vasta harjoittelevat yhteisvastuuta ja palvelemista... se jos jokin on jatkuvaa valmentajana olemista ja vaatii itseltä uusiutumista. Totta on myös se, että nuorena ollaan todella kriittisiä ja helpommin kävellään ovesta ulos, jos taso ei miellytä ja homma ei kolahda odotuksiin. Meidän mielestämme nuorisotyössä siis todella tarvitaan koulutusta. Koulutuksen sisältö on sitten taas eri juttu.

Monesti korvaamme on myös kalahtanut lause: "Nuoret ovat huomisen seurakunta." No, enempää emme voisi olla eri mieltä. Ja surullista tässä on se, että lauseen sanovat ajattelevat itse olevansa niitä "nuorisotyön tukijoita". Niin miksi olemme eri mieltä? Vastaus: Nuoret ovat tämän päivän seurakunta. Seurakunta koostuu samanaikaisesti eri-ikäisistä ihmisistä, joilla on yhtä suuri oikeus olla läsnä. Seurakunnassa vaikustusaseman ei pitäisi muuttua lompakon paksuuden mukaan. Ehkäpä se oli niin Jeesuksen aikanakin? Jeesuksen piti erikseen siunata lapsia ja korostaa heidän tärkeyttään Jumalan silmissä, koska opetuslapset eivät nähneet heidän arvoaan - eiväthän he vielä uhranneet penniäkään! Kenen tarpeet tulevat ensin ja millä ehdoilla? Toisinaan lapset ja nuoret päästessään osallistumaan toimintaan toimivat silloinkin aikuisten ehdoilla. Toivoisimme siis näkevämme tulevaisuudessa seurakunnan, jossa oikeasti jokainen ikäluokka on yhtä tärkeä omine tarpeineen. Ja jossa jokainen ikäluokka saisi kohdata Jumalaa heille sopivalla tavalla mahdollisuuksien mukaan. Emme myöskään haluaisi olla enää kertaakaan todistamassa hetkiä, jossa jokin vanhempi pastori iloisesti sanoo jotakin "rohkaisevaa", kuten "annetaan nuorille mahdollisuus" tai taputtelee kylmikymppisiä "nuoria" lavalla selkään sanoen "tässä ovat nämä meidän tulevaisuuden vaikuttajat", kun samaan aikaan kulissien takana saman pastorin ainoa kontakti nähin tulevaisuudentoivoihin on opettavaiset ja pomottavat lauseet: "Muistakaa hymyillä.", "Muistakaa pukeutua asiallisesti." Jne.. (=Lue: Tehkää tämä minun tavallani. Älkää nyt pilatko tätä.) Eikä mitään muuta tehtävää edes aleta esittelemään näille nuorille, koska onhan heillä vielä vuosia aikaa palvella musiikkivoimissa - lahjoista ja kyvyistä viis Missä oli aito vuorovaikutus ja yhteys? Olisiko aika tutustua oikeasti?

Kaikessa tässä ihmettelyssä olemme ottaneet käyttöömme vanhan viisauden: "Hedelmistään puu tunnetaan." Se on yllättävän pätevä. Oli sitten millaiset juhlapuheet, ajatukset tai mitä hyvänsä, niin jos ollakin on sydämellä nuoret, niin kyllä sen näkee, että nuoret viihtyvät hänen seurassaan. Ja jos joku osaa kasvattaa seuraavasta sukupolvesta vastuunkantajia, niin niitähän sitten myös näkyy hänen seurakunnassaan. Niin, sellaisia hedelmiä nykyisin katselemme ja silloin kun nämä henkilöt antavat jonkin lausunnon koskien nuorisotyötä, kuuntelemme mielellämme.

Tähän loppuun vielä yksi yksinkertainen motto: "Nuorisotyö on nuorten työtä." Nuoret osaavat toimia. He ovat myös parhaita puhumaan kieltä, jota heidän sukupolvensa puhuu ja ymmärtää. Nuorisopastorin ja aikuisten tulisi lähinnä luoda aika ja paikka ja raamit, puolustaa, tukea ja vahvistaa.

Odotettu perjantai.

2010-10-15T17:12:00.004+07:00

Tänään alkoi ihana ja odotettu viikonloppu. Palaverit ovat ohi ja saamme tavata pitkästä aikaa joitakin opiskelija-aikaisia ystäviämme, jotka työskentelevät toisissa maissa - odotettavissa on siis rentoa yhdessäloa ja avointa keskustelua kaikenlaisista aiheista... :D

Kuluneen viikon täyttivät eri ihmiset ja palaverit. Pääroolissa oli kuitenkin kumppanuus-strategia-neuvottelut paikallisen kirkkokunnan ja lähetysjärjestömme kesken. Esimerkiksi keskiviikkona kaikki lähetit esittelivät työtään.

Olemme aikaisemmin tässä blogissa pohtineet muun muassa Aasian kulttuuria ja aikakäsityseroja. Tänään nostamme esiin yhden näkökulman, jonka koemme olevan osa arkeamme tässä työskentelyssä toisessa maassa. Olemme olleet maassa viisi vuotta, emmekä todellakaan luule olevamme aasialaisen kuttuurin asiantuntijoita, mutta toisaalta plussaa (ainakin itse määrittelemme sen eduksi) on myöskin se, ettemme ole olleet niiiiiiiiin kauaa, että olisimme täysin sopeutuneet "maan tapaan". Väitteemme on, että kaikki, mikä perustellaan "Thaimaan kulttuurilla", ei aina ole sitä. Jo ensimmäisenä kielikouluvuonna huomasimme, että on olemassa:
(1) Thaimaan kulttuuri (joka sekin vaihtelee vahvasti siirryttäessä pohjoisesta etelään tai kaupungista maalle)
(2) Seurakunnissa vallitseva kulttuuri
(3) Organisaatiossa oleva kulttuuri (esim. paikallisen lähettiyhteisön vuosien saatossa kehittämä kulttuuri)
Nämä kaikki kulttuurit sitten elävät suloisessa sekamelskassa ja kohtaavat globaalin 2000-luvun muutospaineet eri tavalla. Ja kaikissa näissä monet asiat voidaan helposti ohittaa yksinkertaisella lauseella, että "se on tämän maan kulttuuria ja tänne olemme tulleet" eli "maassa maan tavalla".

Tässä on perää tai sitten ei.

Sen verran olemme oppineet erilaisissa yhteyksissä tuntemaan thaimaalaisia sekä erilaisia organisaatioita, että melko varmuudella voimme todeta, että samalla tavalla kuin lännessä, näyttää täälläkin olevan: suoria ihmisiä, epäsuoria ihmisiä, vallanhalusia ihmisiä, kulttuurisensitiivisiä ihmisiä, pelureita, kärsivällisiä ja kärsimättömiä jne. Jokaisessa kulttuurissa näyttää löytyvän niitä, jotka löytävät mieluiten rikan sen toisen silmästä, samoin kuin lojaaleja ja niitä ei-niin-lojaaleja. Myös eri organisaatioiden järjestämissä tapahtumissa on aika eri tavalla järjestetyt ohjelmat ja aikataulutukset. Näyttää siltä, että itä on kaukana lännestä, mutta niin on myös eri ikäpolvetkin. Eikä "ikäpolvet" tässä tapauksessa ole aina ikään sidottuja.

Kaikki ei siis ehkä aina ole niin "aasialaista" kuin sen halutaan sanoa olevan?

Kuluneesta viikosta voi sanoa, että meillä oli muutama aivan HELMI-KESKUSTELU kahvitaukojen aikana. Ne tekivät tästä viikosta onnistuneen meidän osalta. Muuten voisi loppulauseena todeta viikon ajatuksen: on armoa ymmärtää, missä boksissa elää, omien rajojensa tunteminen on osa itsetuntemusta. Ja vaatii nöyryyttä kuunnella ja tarkkailla tarpeeksi, jotta voisi tietää, mitä ehkä oman boksin ulkopuolella on... Tässä siis ollaan tänään ja tästä elämä jatkuu.

Jep. Ensi viikko tulee taas taatusti olemaan täysin erilainen ja synnyttämään erilaisia ajatuksia. Sitä odotellessa: Antoisaa viikonloppua kaikille!

Mae Sot.

2010-10-10T09:43:00.006+07:00

Kuten kuvasta näkyy, kulunut viikko oli täynnä vauhdin huumaa. Menimme siis Bangkokin nuorten kanssa pohjoiseen Burman rajalle ja järjestimme leirin 25 lapselle. (ps. Burma-nimen käyttö on tarkoituksenmukaista). Meillä on tarkoitus kirjoittaa uutiskirje ensi viikolla, joten siinä sitten enemmän yksityiskohtia. Tässä lyhyesti:

Leiri oli menestys, sekä lapset että opettaja olivat otettuja. Teema oli "Olet Jumalalle erityinen". Itse siinä siirtolaislapsille tarkoitetussa koulussa oli oppilaita 500, mutta leirille osallistui tällä kertaa vain 25 lasta, jotka asuvat koulun oppilasasunnoissa (enempään ei ollut resursseja). Heistä kolme poikaa olivat täysin orpoja ja heille tehdään LIFEBOOK. Leiri oli ovi päästä tutuiksi yhteisön kanssa. Kirja kootaan lapsille, joilla ei ole mitään henkilöllisyyspapereita. Vuosien varrella heidän tietojaan kootaan kirjaan, ja kun he täyttävät 15 vuotta ja lopettavat koulun, heillä on jokin kirjallinen toditus siitä, keitä he ovat. He ovat siis olemassa. Pitkän ajan tavoite on koota näistä lapsista, joilla ei ole kansalaisuuspapereita, rekisteri UN:n alaisuuteen. Lisätietoja löytyy esim. http://www.knowingchildren.org/

Matka oli ensimmäinen nuorten lähetysmatka ja elämäämuuttava siihen osallistuneiden elämässä. Se, että matka oli ensimmäinen nuorille, ei tarkoita sitä, että täällä vanhempi sukupolvi olisi tehnyt mitään lähetystyön ja toisten kansojen hyväksi. Lähetystyöllä mielletään vieläkin paljolti vastaanottamista ja oma osuus nähdään korkeintaan rukouksen muodossa. Lisäksi tässä kansassa elää vahvasti asenne, että "niin kauan kuin omasta kansasta löytyy vielä tarpeita, miksi mennä auttamaan toisia?" - Matkalle osallistuneet nuoret mursivat siis jäätä ja olivat todellisia pioneereja. Heidän kertomuksensa siitä, kuinka Jumala oli puhunut heille, kuinka he olivat säästäneet, tehneet töitä ja rukoilleet kuukausia, jne. olivat todella puhuttelevia. Ja varsinkin oli hienoa nähdä, että he löysivät yhteyden lasten kanssa ilman yhteistä kieltä!

Yli vuoden päivät olemme prosessoineet tätä matkaa ja usein miettineet, onnistuuko se lainkaan. Ja jos siihen vielä lisätään viimesyksyinen Kairos-kurssi ja sen valmistelut, niin kaiken tämän kivikkoisen matkanteon jälkeen kulunut viikko oli palkinto. Kaikkien näiden monien turhaumien keskellä on lohduttavaa tietää, että tänä syksynä edes jokin asia liikahti! Nuorissa on tulevaisuus ja he ovat vielä valmiita muuttumaan! Toivomme ja rukouksemme on, ettei tämä jää tähän. Muutaman viikon päästä meillä on loppukokoontuminen ja mielenkiintoista on nähdä silloin, mitä nuoret ajattelevat jatkon suhteen....

Ensimmäinen lähetysmatka.

2010-10-03T10:49:00.003+07:00

Tulimme vain pikaisesti kertomaan, että huomenaamulla sitten starttaamme Bangkokin nuorten kanssa ja lähdemme heidän ensimmäiselle lyhytaikaiselle lähetysmatkalleen. Kohde on MAE SOT ja siellä burmalaiset lapset. Järjestämme heille leirin. Siellä on tulkit ja kaikki. Nuoret ovat keränneet rahaa itse ja seurakunnatkin ovat täällä lahjoittaneet avustustarvikkeita. Tämä on mielenkiintoista! Kiitos kun muistatte rukouksin!

- Viikon päästä sitten lisää kuulumisia....

Tällä viikolla...

2010-09-23T16:07:00.006+07:00

Tällä viikolla on ollut jälleen monenmoista, kuten:

- olemme rukoilleet rekisteröimisasiaa, ja odottaneet, että lakitoimisto vastaisi vielä yhteen ehdotelmaamme.
- olemme selvitelleet kaikkien keittiökoneiden hintoja lisää ja valinneet lopulliset ostopaikat.
- työstäneet vielä tiimin kanssa työnkuvia sekä kahvilan että opiskelijatyön kannalta ja kirjoittaneet niistä virallisia papereita.
- fiksailleet vielä kerran organisaatiokaavioita.
- suunnitelleet kahvilan viikkoaikataulua ottaen huomioon kaikki toiminnat ja henkilöresurssitarpeen.
- maistelleet kiinalaisia salapau:ta ja pohtineet, voisiko niistä tulla yksi tuote kahvilaan.
- viettäneet tiimin kanssa rukous- ja paastoaamupäivän.
- puhuneet tiimin kanssa näystä ja arvioineet opiskelijatyön tämänhetkistä tilaa.
- osallistuneet yliopiston johtajuuskoulutuksen kauden loppuarviointipalaveriin.
- hoitaneet liudan kenttäsihteerin juoksevia asioita: raporttien tarkistusta, käännöstöitä, organisointia, muistioiden kirjoittamista, sähköpostikeskusteluja jne.
- selvitelleet kuluneen kauden kuitteja vielä kerran slummiprojektin kirjanpitäjälle.
- asunnonvälittäjälle soittelua, että yksi Bangkokin lähetti saisi uuden asunnon.
- Ruut osallistui tiistaina koko päivän kestävään kattojärjestömme järjestämään lähetysorganisaatioiden johtajien tapaamiseen.
- valmistelleet lokakuun alun aktiomatkaa Mae Sotin burmalaisten lasten keskuuteen.
- olemme lähettäneet Tampereen joulukuiselle aktioryhmälle ohjeistuksia yms.

Näiden mukana tämä viikko onkin vierähtänyt vikkelään. Tuntuu, että tämä syksy on täynnä kaikenlaista. Onneksi meillä oli pitkästä aikaa rentouttava kesäloma. Ja onneksi olimme päättäneet olla kaukaa viisaita ja olemme merkanneet jo etukäteen vapaaviikonloppuja kalenteriin: huomenna on ensimmäinen sellainen. Menemme rannalle tapaamaan ystäviämme ja huilaamme hetkisen, niin ensi viikolla jaksamme taas kohdata uudet haasteet!

Siunattua viikonloppua teille kaikille!

Hyvää ja huonoa?

2010-09-19T18:35:00.007+07:00

Hyviä uutisia tältä päivältä on se, että Bangkokin nuorilla oli nuorisotapahtuma. Yhteistyö seurakuntien nuorisotyön suhteen elpyi uudestaan tasan kaksi vuotta sitten... on ollut sekä ylä- ja alamäkiä, esimerkiksi sekä nuorisokomitean puheenjohtaja että varapuheenjohtaja loikkasivat laivasta, mutta onneksi on ollut muita ahkeria puuhamiehiä. työ menee eteenpäin pikkuhiljaa.

Nuoret järjestävät ensimmäisen aktiomatkan kahden viikon kuluttua. Menemme siis sinne Mae Sottiin ja järjestämme nuorten kanssa leirin burmalaislapsille - ei varsinaiselle pakolaisleirille, vaan niille, jotka asuvat "siirtolaisina" kunnan alueella. Me mukaanlukien tekee meistä yhteensä 10. On hienoa nähdä, kuinka uhreja kerätään, nuoret ovat säästäneet rahoja ja seurakunnat lahjoittavat köyhille burmalaislapsille tarvikkeita. Thailaisilla on mistä antaa vähäosaisemmille.

Toinen, ei-niin-hyvä uutinen tältä päivältä on se, että punaiset pitivät mielenosoituksen... tai siis pitävät vieläkin... vaikka luvallinen kellonaika on jo ohi. Ja sama paikka kun viimeksikin. He katkaisivat liikenteen vaikka se ei kuulunut sopimukseen? Ja samat ostarit menivät jälleen etuajassa kiinni. Katsotaan, mihin tämä johtaa. Show must go on.

Rekisteröinti.

2010-09-10T08:27:00.004+07:00

Tänä aamuna totesimme, että tältä erää olemme kyllä jo parhaan kykymme mukaan selvitelleet nuoriskahvilan rekisteröitymiseen liittyviä juridisia kiekuroita. Vaihtoehdot eivät ole kovin laveat. Nyt päätimme, että seuraavat kaksi viikkoa rukoilemme asiaa. Antaa Jumalan puhua: joko kirkastaa läpikäydyistä vaihtoehdoista joku, jonka mukaan lähdemme etenemään, tai sitten avata jokin täysin uusi polku. Ennenkin olemme saaneet varmuuden ja viisauden sitä odottaessa. Aina se jotain kautta tulee.

Tänään.

2010-09-07T18:22:00.005+07:00

Tänään meillä oli jälleen urbaanin tiimin palaveri:

Koska touko-elokuun kestävä yliopiston johtajuuskoulutus alkaa olla loppusuoralla, ja viime viikonloppukin meni leireillä, kävimme läpi palautetta kuluneesta kaudesta ja vaihdoimme kokemuksiamme.

Sitten väsäsimme pojektiaikataulua syys-lokakuun osalta. Ainakin kalenteri täyttyi kiitettävästi.... valmisteltavaa on vielä paljon. Paljon olemmekin jo ottaneet selville, mutta nyt vaan pitää lyödä lukkoon päätöksiä ja kirjoittaa kaikki lomakkeet, rakenteet, suunnitelmat, tarkistaa budjetti yms.

Vielä käväisimme katsomassa yhtä liikehuoneistoa, joka vuokrattiin kesäkuussa nenämme edestä ennenkuin edes ehtimme katsomaan... mutta yllättäen se oli taas tänään vapaana. No, sinänsä paikan voisi ottaa vaikka heti, mutta hinta vaan sattuu olemaan 3 kertaa sen suuruinen, mitä alunperin kirjoitimme budjettiin viime talvena.

Näin tänään. Onneksi huomenna on uusi päivä.
p.s. piristävä yllätys kaiken keskellä oli se, että saimme kortin välityksellä tervehdyksen pyhäkoulu raamis kakkosesta:D

Lyhyesti talenteista.

2010-08-31T15:03:00.005+07:00

Kuten varmaan suurin osa teistä tietää, viimekertaisen Suomi-vierailumme sunnuntain jumalanpalveluksen saarnavastuu lankesi Ruutille. Ruutin aihe oli talentit (Matteus 25:14-30). Saarna on myös kuunneltavissa täältä: http://www.netmission.fi/fi/mediat/streaming/?id=267&vid=3712#player

Koska aihe on puhututtanut meitä molempia monella eri tavalla viime talvesta lähtien, haluamme lyhyesti vielä rohkaista blogimme lukijoita näin syksyn alkaessa:

Jumala on antanut meille kaikille moninaisia lahjoja ja paljon. Myös lahjakkuus ja kiinnostus, joka on johtanut omaan ammattiin, on lahjaa Jumalalta - Jumala on luonut sinut yksityiskohtia myöten. Myös yhteiskunnallinen asema voi olla lahja Jumalalta.
Kristittyinä meidät on kutsuttu antamaan koko elämämme Jumalalle. Jumalanpalveleminen on enemmän kuin jumalanpalvelukseen osallistuminen tai seurakunnan toimintaan osallistuminen. Se on enemmän kuin laulu - siihen kuuluu koko vuoden kulku arkineen ja juhlapyhineen. Se ulottuu läpi elämän. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että esim. kristitty kauppias myisi jotenkin erityisen kristillisiä tuotteita. Ero ei ehkä aina olekaan ulkonainen. Ero piilee motiiveissa, tavoitteissa ja standardissa. - - Näiden kolmen sanan avulla kuka tahansa voi miettiä oman elämänsä ja ammattinsa suhteen, kuinka paljon ilmentää arjessaan Jumalan Valtakunnan periaatteita, ja kuinka paljon menee massan mukana. Rukoile ja katsele tätä uusin silmälasein - ehkä löydät myös uudella tavalla henkilökohtaisen kutsusi. Ennen kaikkea meidät kaikki on kutsuttu toimimaan sen kaupungin parhaaksi, jossa asumme.

Iloista ja siunattua syksyä kaikille!

Syvemmälle #10: Mitä on köyhyys?

2010-08-27T23:07:00.012+07:00

(Vuosituhattavoiteiden kuvia tietokoneen tai kännykän taustakuviksi saa ladattua osoitteesta: http://www.vuosituhattavoitteet.fi/)

Nyt tuntuu olevan aika taas jatkaa pohdiskelua ja keskustelua almujen ja vähäosaisten suhteen. (Vaihdoin samalla teeman otsikon käytännöllisemmän lyhyksi.) Kerroin jo huhtikuussa ottavani seuraavaksi näkökulmaksi köyhyyden ja sosiaaliset haasteet, joten jatketaan siitä. On yksi asia antaa köyhälle almuja omastaan, kuin kohdata köyhä ja hänen elämänsä. Köyhyys on yllättävän usein rakenteellista - ei suoraa vain ja ainoastaan yksilöstä itsestään riippuvaa. Tässä on matkanvarrella herännyt mielenkiintoisia pohdittavia asioita vaikka kuinka, joten päätin tässä ensin vaan raapaista pintaa ja piirtää silmiemme eteen köyhyyden moniulotteista kuvaa.

Miten määritellä köyhyys?

Internet on pullollaan faktatietoa maailman köyhyydestä, joten sen suhteen kenenkään ei pitäisi olla tietämätön. Tietoa löytyy mm. näistä osoitteista (niitä muun muassa käytin myös lähteinä):
http://maailma.net/node/141291/1/
http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_08_04_koyhat.html
http://www.maailmantalous.net/?q=fi/node/189
http://www.vuosituhattavoitteet.fi/

Tässä jotakin pähkinänkuoressa, joka tulisi mielestäni kaikkien tiedostaa:

Köyhyydestä puhutaan sekä absoluuttisena että suhteellisena. Nämä ovat YK:n luomia käsitteitä. Absoluuttista köyhyyttä mitataan tulotasolla, eli tuloraja on alle dollari per päivä. Suhteellinen köyhyys on monimutkaisempi laskutulos, jossa ihmisen varallisuutta verrataan oman yhteiskuntansa tuloihin (käytännössä henkilön tulojen tulee jäädä alle puoleen yhteiskunnan mediaanituloista).

Eli: Kun otetaan köyhyyden määrittelemiseksi suhteellinen köyhyys, huomataan, että myös EU:ssa ja Suomessa on köyhiä. Euroopassa onkin meneillään köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen teemavuosi (http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/hankkeet/stop_koyhyys). Ja Suomessa todetaan erityisesti lapsiköyhyyden kasvaneen. Suomessa lapset voivat kärsiä köyhyydestä esimerkiksi kun toinen/molemmat vanhemmat ovat työttömiä tai vanhemmilla on pienipalkkaiset työt (Suomessa puhutaan työssäkäyvien köyhtymisestä). Yleisintä lapsiköyhyys on yksinhuoltajaperheissä. Arjessa tämä köyhyys näkyy mm. jatkuvana huolena, osattomuuden tunteena, syrjäytymisenä jne. (Katso lisää: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/hankkeet/stop_koyhyys/nakokulmia/lapsikoyhyys_on_suomessa_kasvussa)
Mielenkiintoista olisi tietää, että ellet ole sossu, niin oletko pohtinut tätä ongelmaa Suomen yhteiskunnassa? Vai onko se ongelma lainkaan?

Absoluuttista köyhyyttä löytyy enimmäkseen jostakin muualta kuin Euroopasta. Puhutaan vaan reilusti kehitysmaista. Silloin, kun toimeentulo on niin vaikeaa, että on hankala saada kokoon edes euroa päivässä, alkaa pelkkä elossasäilyminenkin olla toisinaan uhattuna. Kokonaiskuvaa maailman hyvinvoinnin suhteen ehkä piirtää sekin fakta, että vaikka päiväansioiden rima nostettaisiin 2 dollariin, niin edelleen maailmasta löytyy 20 maata, joissa 3/4 väestöstä tippuu tämän riman alle.

Miksi mielestäni köyhyyttä ei voi erottaa sosiaalisista piireistä ja rakenteista?

Kun puhutaan absoluuttisessa köyhyydessä elävistä ihmisistä, voidaan heistä yleisesti todeta seuraavaa:
- Köyhillä ihmisillä on puutetta ajasta: Erityisesti Afrikassa ja Aasiassa saattaa naisilla ja tytöillä mennä pelkän juomaveden, polttopuiden ja päivän aterian hankkimiseen koko valoisa aika. Yksin vedenhakumatka saattaa olla 6 km.
- Elämä ilman puhdasta juomavettä, ilman kunnollista wc-hygieniaa yms. levittää tauteja ja lyhentää elinikää. Näitä ihmisiä on tälläkin hetkellä arviolta 2,5 miljardia. Ja pelkästään ripuliin ja muihin torjuttaviin tauteihin tai nälkään kuolee vuosittain 11 miljoonaa lasta.
-Nälkäinen altistuu taudeille eikä hänellä ole voimia muuhun. Tällä hetkellä arvioidaan 800 miljoonan ihmisen kärsivän nälästä.
- Ajanpuutteen ja sen vuoksi, että ei ole mahdollisuuksia, ei kehitysmaiden aikuisista joka kolmas osaa lukea. Ja sen mukaan, että 100 miljoonaa lasta ei pääse tänäänkään kouluun, ei tulevaisuus näytä lupaavammalta. Kuvittele elämä ilman yhtään kirjaa!
- Ilman yhteiskunnallista näkyvyyttä eli henkilökorttia, jää ihminen virallisesti olematta. Turha tehdä sukututkimuksia, yrittää päästä kouluun tai saada sairaanhoitoa, avata pankkitiliä ja saada edes pientä lainaa, taikka äänestää ja vaikuttaa. Näitä UNICEF arvioi maailmassa olevan yli puolet kehitysmaissa joka vuosi syntyvistä lapsista.

... Köyhyys näyttää usein myös saastuttavan luontoa, sillä suurkaupunkien slummit eivät viemäröi eikä lajittele roskia ja vesistöt saastuvat entisestään. Kuuluisiksi ovat tulleet myös maaseudun köyhien nopeiden ratkaisujen tuhoiset vaikutukset: Monilla Tsunami- ja hyökyaaltoalueilla rannan mangrove-puut sitovat maata ja estävät suurtuhoja, mutta monissa paikoin metsät ovat hakattu paljaiksi polttopuiden tarpeessa. Ja tuhot ovat suuret. Samoin aavikot kasvavat eroosion lisääntyessä. Aavikoiden kasvaminen on meidän kaikkien luonto-ongelma, koska se suoranaisesti vaikuttaa myös hapen määrään maapallolla.

*Tänään olen kiitollinen siitä, että minulla on passi ja kansalaisuuskortti, minut on rokotettu, en ole koskaan joutunut käyttämään päivää puhtaan veden etsimisessä, en ole koskaan kärsinyt aliravitsemuksista vaan minulla on ollut aina ruokaa, ja vaikka olen nainen, osaan lukea, minulla on äänioikeus, olen saanut käydä koulua ja minulla on työpaikka sekä vapaus liikkua yksilönä.*

Kaiken tämän jälkeen kun olen lukenut hitusen maailman ihmisen tilasta ja mietiskellyt asiaa, voin todeta inhoavani sanontaa "Jokainen on oman onnensa seppä." - Ehkä jokainen voisi olla, jos olisi edes jotakuinkin samat lähtökuopat elämässä... mutta se ei ole totuus, joten ehkä kannattaa välttää suurelkeiset sormellaosoittelut köyhien suhteen, ennekuin tietää todelliset taustat ja vaikuttajat. Köyhyys on myös kierre, joka helposti johtaa yhä pahempiin tekoihin ja elämäntapoihin joko äärimmäisessä hädässä tai puhtaasti tietämättömyyydestä tai tyhmyydestä tehtyjen valintojen seuraksena.

*Viime kädessä näen kysymyksen köyhyyden suhteen riippuvan siitä, mikä on mielestämme ihmisen arvo ja mitä ihmiskuvaa edustamme.*
Tässä bloggauksessa haluan nostaa vielä yhden mielenkiintoisen näkökulman esiin. Se liittyy ilmaisuihin ja määrittelyihin.
Kun ennen puhuttiin köyhien tarpeista, puhutaan nykyisin jokaisen ihmisen oikeuksista. Aikaisemmin puhuttiin ihmisten perustarpeista (ruoka, vesi jne.) ja niiden kohtaamisesta. Ensin Suomessakin oli kehitysapu ja sitten tuli kehitysyhteistyö. Ja seurakunnissa puhuttiin laupeuden töistä tai muista vastaavista (vrt. mercy ministries). Nyt kieli on kuitenkin muutettu ja puhumalla oikeusperustaisesta työstä halutaan korostaa, että jokaisella ihmisellä on oikeuksia, ja köyhyys merkitsee ihmisoikeuksien puuttumista. Siinä missä tarpeiden täyttämisen voidaan nähdä riippuvan ihmisten avustuksista ja hyvästä tahdosta, puhutaan oikeusperustaisessa työssä, että joillakin on velvollisuuksia näitä ihmisiä kohtaan. Olen huomannut, että tämä käsitteiden muutos on tulossa myös kristilliselle puolelle jossakin määrin, sillä ainakin englanninkielisessä maailmassa on alkanut ilmestymään Justice Ministryjä.

No niin, ensi kerralla kirjoitan enemmän Raamattuun peilaten näistä köyhyyden ja sen sosiaalisen rakenteen tuomista haasteista. Sitä ennen haluaisin kuitenkin kuulla kommentteja teiltä mistä vaan, mutta esim.
1. Mitä ajattelet tarveperustainen - oikeusperustainen -määrittelyistä ja onko siinä pointtia vai onko se vaan sanakäänteitä?
2. Maailman köyhyys, vuosituhattavoiteet ja kaikki kehitysyhteistyö aina enemmän tai vähemmän linkittyvät johonkin poliittiseen järjestelmään. Mitä se vaikuttaa mielestäsi seurakuntaan? Tai vaikka: onko se jotakin, jossa seurakunnan tulisi olla mukana tai ehdottomasti ei? Missä menee raja?
3. Köyhyys ja syrjäytyminen Suomessa - mitä siitä?
4. Mitä mielestäsi kristillisessä ihmiskuvassa on enemmän painotettu, Jumalan laupeutta jokaista kohtaan, vai Jumalan oikeudenmukaisuutta? Riittääkö auttamisen perusteeksi, että kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia ja meille on annettu käsky rakastaa lähimmäistä niinkuin itseä - vai olisiko tarvetta laajemmalle opinkappaleelle?

It Works?

2010-08-26T22:20:00.003+07:00

Pari vuotta sitten tapasimme erän aussin, joka oli juuri tulossa Suomesta lomamatkalta... hänellä oli yksi kaikenkattava lause kuvaamaan kokemustaan Suomesta: It Works - Se toimii. Tietyllä tavalla tämän mielipiteen vahvistaa Newsweek:in tilasto maailman parhaista maista, missä Suomi saa ykkössijan. (http://www.newsweek.com/content/newsweek/2010/08/15/interactive-infographic-of-the-worlds-best-countries.html) No tottakai tästä voidaan olla montaa mieltä ja varsinkin suomalaiset itse ovat mestareita kertomaan, mikä kaikki vielä Suomessa mättää. Mutta sanottakoon nyt tässä suoraan, että Suomi on reilun 5 miljoonan kansa, missä mm. kaikilla tipahtaa verokortti postiluukusta kotiin, verot useimmiten otetaan palkasta jo päältä, jokaiselle tulee eläke, sanomalehti tulee omaan postilaatikkoon, KELA-kortti ja sen etuudet ovat kaikille ja menipä mihin tahansa laitokseen tai virastoon, ihan vaan henkilötunnuksella virkailija saa linkin tietokantoihin... älykortilla voi matkustaa bussissa, junalipun voi varata tekstiviestillä, ensiapuun voi mennä keskellä yötä ja ketään ei heitetä ulos, jos jokin virasto ei tiedä vastausta niin todennäköisesti kuka tahansa ohjataan seuraavaan paikkaan ja lopulta tarvittava tieto löytyy. Ja se toimii. Henkilöön katsomatta, melko luotettavasti.

Thaimaa on sijalla 58.

Tämä tuli tässä ihan vaan mieleen, kun selvittelemme vieläkin nuorisokahvilan rekisteröintiin liittyviä kysymyksiä. Ensi viikolle on vielä sovittu tapaamisajat parin juristin kanssa ja sitten varmaan olisi jälleen aika tehdä yksi yhteenveto. Täällä Aasiassa asiat näyttävät menevän enemmän niin, että ne riippuvat. Ne riippuvat henkilöstä, tilanteesta, jne. Periaatteessa jokin asia voi olla totaalisen näin, mutta huomenna, kun ensimmäinen askel ollaan otettu, se voi ollakin taas eri tavalla... Sen suurempia tarinoita elävästä elämästä kertomatta voimme vain todeta, että läheiseksi on noussut Sananlaskut 11:14

"Missä ohjausta ei ole, sortuu kansa, mutta neuvonantajien runsaus tuo menestyksen."

Aasiassa mikään ei siis näytä korvaavan runsasta määrää neuvonantajia. Ehkä niistä kaikista neuvoista voi sitten koota itselleen yhteenvedon, todennäköisimmän skenaarion, ja toimia sitten sen mukaan. Ja toivoa, ettei jotakin suurta riskiä olisi unohdettu huomioida, eikä jokin valtaapitävä asetu poikkiteloin tielle ja ala tekemään kärpäsestä härkästä - varsinkin, kuin ystävällisen valtaapitävän voi toisinaan nähdä tekevän härästä kärpäsen.

Se toimii siis Aasiassakin, mutta eri tavalla. Sitä tässä opettelemme, että miten se toimii... ja tuntuu että päivä päivältä hämmästelemme enemmän.

Maakuntakierros.

2010-08-16T09:55:00.006+07:00

Toisinaan asioilla kuin asioilla on tapana loksahtaa paikoilleen kun kohtaa ne lähietäisyydeltä. Siis menemällä paikanpäälle.

Olimme jo loppukeväästä suunnitelleet maakuntakierrosta tiimimme kanssa, ja tähän väliin se nyt tupsahti. Käytännössä olimme viime viikon tien päällä ja ajokilometrejä kertyi noin 2200. Mitä sitten tapahtui?

Ensimmäinen etappimme oli Mae Sot. Mae Sotissa on yksi Thaimaan ja Burman välinen rajanylityspaikka. Käytännössä raja on kuitenkin ollut jälleen muutaman kuukauden kiinni Burmanpuoleisten levottomuuksien vuoksi. Thaimaan puolella arvioidaan asuvan yli 100 000 burmalaista. Heitä on sekä pakolaisia ihan pakolaisleireillä että siirtolaisia kaupungin alueella. Ongelma ei ole sinänsä mikään uusi, mutta ehkä puhuttavinta juuri onkin se, että ongelma on yhä siellä.

Pakolais-siirtolaisuus-haastetta voi lähestyä monelta eri näkökulmalta. Meitä kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti lasten oikeudet: Alueella on 16 koulua. Moni burmalaislapsi saattaa olla orpo tai vanhemmat, jotka lähettivät hänet rajan yli kouluun, eivät ole enää tulleet hakemaan häntä. Kansalaisuuspapereitakaan ei ole. Joten kun lapsi päättää koulunsa viimeistään 15-vuotiaana, hän katoaa virallisesta systeemistä. Mihin? - Nämä ovat niitä otollisia kasvualustoja mm. ihmiskaupalle puhumattakaan alueen huumekaupasta. - Mitä ihminen, jolla ei ole virallista identiteettiä, voi vaatia itselleen? Ja miltä valtiolta? Sitten vielä löytyy riittämiin ihan käytännön arkielämän haasteita, kuten: puhtaan juomaveden riittämättömyys, moskiittoverkkojen puute, kenkien ja lämpimien vaatteiden puute jne. Perustarpeita on paljon.

yläaste

Tyypillinen koulujen jätehuolto. Yhdessä paikassa jätteet olivat myös suoraan tyttöjen asuntolan ja keittiön vieressä. Haju on paha, maa saastuu ja sairaudet lisääntyvät.

Taas kerran tulimme muistutetuksi siitä, kuinka yltäkylläisesti meillä on.

Emme ole ajatelleet Fidana/suomalaisina kehitellä mitään erityistä projektia alueelle tässä vaiheessa. Menimme itseasiassa tutustumaan alueeseen, jotta thailaiset nuoret näkevät ja kokevat, millaista siellä on. Valtakunnallisen nuorisotyön piirissähän järjestimme viime syksynä Kairos-lähetyskoulutuksen ja tämän syksyn tavoite olisi lyhytaikainen lähetysmatka. Mae Sot on hyvä kohde, koska se on lähellä, mutta selkeästi nuoret kohtaavat haasteen kulttuurin ja kielen suhteen. Ja kuten vierailulla kävi ilmi, alueella on paljon pieniä asioita, joissa thailaiset nuoret voivat olla lapsille iloksi ja avuksi. Raamatusta nousee myös selkeästi useaan otteeseen ilmi, että jumalanpalvelijoiden tulisi huolehtia niin orvoista, leskistä kuin muukalaisistakin (Esim. 5.MS.26:12). Hyvällä tahdolla saa jo paljon aikaan.
Katsotaan siis mitä tästä seuraa. Tytöt tekevät vierailusta koosteen ja tämän kuun lopussa meillä on palaveri, missä päätetään, järjestetäänkö matka vai ei. Jos nuoret päättävät ottaa haasteen vastaan, lähdemme heidän kanssaan. Näemme kuitenkin tärkeänä sen, että halu ja valmius kasvaa heissä. Vain niin voi syntyä jotakin uutta tulevaisuudenkin suhteen.

Sitten siirryimme Chiang Raihin. Siellä päätavoitteemme oli tutustua kahviviljelmiin. Sikäli tämä sadeaika ei ollut ehkä paras mahdollinen aika, mutta tiimi sai kuitenkin ensikäden tuntuman siitä, mistä kahvi tulee ja millaiset ihmiset ja elinolosuhteet ovat kahvikupin takana. Olemme nyt päättäneet firman, jolta ostamme kahvin nuorisokahvilaa varten. Kriteereitä on ollut paljon: Kahvin maku on loistava. Samoin se on sertifioitu sekä orgaaniseksi että Reilun kaupan kahviksi. Se tulee myös Thaimaan omilta vuorilta, akha-heimon alueelta, joten se tekee hyvää oman maan sisällä eikä tarvita mitään pitkiä kuljetuksia.

Ja lopulta jatkoimme Chiang Maihin. Alunperin olimme ajatelleet vielä yhdistää matkaan tutustumiseen pariin organisaatioon, mutta koska torstai ja perjantai olivat kansallisia vapaapäiviä äitienpäivän takia, oli kaikki virastot ja viralliset tahot kiinni. Niinpä mekin pidimme vapaata. Tutustuimme Chiang Main kahviloihin ja Henry toteutti unelmansa tiikereistä:

Nyt olemme jälleen Bangkokissa ja arki täällä on lähtenyt rullaamaan. Eilen Henry jo piti viulutunnit yhdelle kiinalaiselle opiskelijalle ja muuten alkuviikko meneekin toimistotöissä, ennenkuin loppuviikosta tulee taas yliopistoa ja palavereja. Siltä arki näyttää elokuun.... sitten taas muuttuu rytmi.

Tunnustuksetonta teologiaa?

2010-08-07T15:54:00.005+07:00

Sanotaanpa tämäkin ääneen.

Meillä oli tässä taannoin työkuvioissa keskustelu, joka sivusi läpinäkyvyyden ja luottamuksen periaatteita. Keskustelussa nousi mielestämme hieno näkökulma siihen, mitä luottamus on käytännössä: Luottamus ei ole sitä, että emme kysy mitään, vaan pikemminkin sitä, että koska luotamme, myös kysymme ja olemme avoimia kaiken suhteen. Luottamuksessa ei ole mitään salattavaa.

Selailin (R) tässä yksi päivä eri teologiaa tarjoavien instituuttien nettisivuja. Mieltäni jäi vaivaamaan Helsingin teologisen tiedekunnan pääsivun lausunto: "Teologinen tiedekunta on uskonnollisiin katsomuksiin nähden sitoutumaton tiedeyhteisö." - Mitä sekin on tarkoittavinaan? Onko sana "tiede" Suomessa jotenkin kaiken neutralisoiva termi, joka puhdistaa lukemattomat opintokokonaisuuksiin liittyvät valinnat ja päätökset professorien maailmankatsomuksen vaikutteilta? Kaikkihan meistä tietää ainakin yhden nimen, joka on selkeästi suuntautunut edustamaan ja kehittämään teologian liberaalia haaraa...

Yhtä kummastunut olin, kun työtoverini kertoi ystävästään, joka oli opiskellut "tunnustuksellisesti sitoutumattomassa" raamattukoulussa - ja jossa oppilaita varoitettiin tuomasta liikaa tunnustuksellisuuttaan esiin, tai siitä saattaisi seurata sanktioita. Huh. Miten olenkaan ajatellut eri tavalla: että kypsää kristillisyyttä olisi avoin dialogi eri tunnustuskuntien välillä ja että hienoa olisi ottaa haaste vastaan, oppia ja elää käytännössä eri tunnustuksellisuutta harjoittavien kristittyjen yhteydessä. Olemalla erilainen ja sallimalla toisten erilaisuuden.

Tässä kaikessa huomaan arvostavani entistä enemmän Vancouverissa sijaitsevaa Regent Collegea. Mielestäni he ovat esimerkillisen avoimia. He eivät ole yhteen kirkkokuntaan sitoutuneita, mutta kaikessa kirjossaan he ovat avoimia (jopa niin että voit heti nettisivuilta nähdä professorit ja heidän taustansa sekä oppiaineensa) ja valmiit aitoon dialogiin.

Ennenkuin voi aidosti arvostaa toisia ja käydä aitoa dialogia, täytyy olla aito omalle itselleen. En usko (eikä meistä kumpikaan) tunnustuksettomaan teologiaan. Mysteeri on myös "kaikille sopiva neutraali" kristinusko... tai jopa seurakunta. Aina joustetaan johonkin tunnustukseen kuuluvasta erityispiirteestä. Toiset piirteet ovat vaan näkyvämpiä kuin toiset. Identiteetiltään epävarma ihminen helposti myötäilee ja sulautuu toisten hyväksymiin linjoihin vuorovaikutuksessa.

Koska emme ole luterilaisia, meitä ei kiinnosta spekuloida ja käydä loputtomia keskusteluja kirkon teologisista linjauksista, pappiskoulutuksista tai käytännöllisistä ratkaisuista mm. piispojen suhteen. Tottakai moni asia mietityttää, sillä valtionkirkkona luterilainen kirkko antaa myös valtaosalle suomalaisista ensimmäiset kasvot kristinuskosta. Huolestuttavampaa sitä vastoin on mielestämme se, että monellekaan helluntailaiselle oma identiteetti ei näytä aina olevan kovin selkeä eikä sitä aina uskalleta avoimesti edustaa. Moni jopa teologiaan perehtynyt saattaa olla jopa laiska ottamaan selvää erilaisten teologisten suuntautumisten eroista ja taustoista. Tai että ainoa vertailu mitä käydään, tapahtuu akselilla Suomen luterilaiset - Suomen helluntailaiset. Onhan sitä nyt hyvä ihme maailmassa muitakin kirkkokuntia! (Eikä vähiten sisar-helluntaikirkkoja muissa maissa)Tai jos ei mennä edes niin pitkälle, että puhuttaisiin aidosta dialogista muiden tunnustuskuntien kanssa, niin aito dialogi on välillä vähän hakusessa myös herätysliikkeemme sisällä. Ja sitä helposti värittää epätietoisuus siitä, kuka/ketkä edustavat dogman jyräävää ääntä. Puheissa jokainen ikäänkuin edustaa "puhdasta kirjaimellista raamatuntulkintaa" eikä edes huomaa, keneltä sai silmälasit minkäkin kohdan selittämisen tueksi.

Kannatamme avointa helluntailaisuutta. Näemme helluntai-teologian ainutlaatusen korostuksen Pyhän Hengen olemuksen ja roolin suhteen, joka vaikuttaa koko Raamatun tulkintaan - joka kantaa erityisesti myös käytännönteologisiin sovellutuksiin asti. Kannatamme myös avointa dialogia ja keskustelua siitä, mistä mitkäkin vaikutteet esim. raamatuntulkintaan ja käytännönteologisiin ratkaisuihin on saatu. Sen ei pitäisi horjuttaa kenenkään uskoa. Päinvastoin, se voisi poistaa monta solmua ja avata meille uusia, toimivampia ratkaisuja tähän päivään. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Ja tunnustuksettomuus on itsepetosta.

Kumisaapaskeli.

2010-08-06T23:44:00.003+07:00

Vettä tulee kuin saavista säännöllisesti kerran päivässä ja kadut tulvivat hetkessä nilkkoihin, kun viemärit eivät ennätä vetää. Tutuksihan tämä on jo käynyt: Thaimaan sadekausi.

Palasimme kesälomareissultamme Suomesta keskiviikkona. Työt alkoivat heti: Henryllä alkoi torstaina yliopistolla neljän päivän putki, kun tavanomaisten johtajuuskoulutusten lisäksi viikonloppuna pidetään leiri (Voih! Leiri tietää aina aikaisia aamuja.) Ruut puolestaan tarkasti Jaanan kanssa Thaisukon tilit torstaina ja sitten alkoikin lomapostien purku, mihin saa kiitettävästi kulumaan koko loppuviikon. Tarkoitus olisi päivittää ajatukset mahdollisimman nopeasti tälle maankamaralle, koska ensi viikolla meillä on tarkoitus tehdä pieni maakuntareissu tiimimme kanssa, joten sitä ennen olisi toivottavaa, että Bangkokin päässä asiat olisivat kutakuinkin kunnossa....

Mutta: olemme hyvillä mielin. Ja meillä oli onnistunut loma. Suomi näytti meille parhaat puolensa. Ja perhe. Ja ystävät. Ja seurakunta. Ilo oli meidän puolellamme päästä osallistumaan niihin tilaisuuksiin, joissa olimme mukana.

Kesän puolella ollaan.

2010-06-15T09:35:00.004+07:00

Kesäkuu Thaimaassa
= sadekausi. Kuumaa ja kosteaa.
= Yliopiston ja koulujen lukukauden alkaminen.
= Johtajuuskoulutuksen ja opiskelijatyön tiivis puserrus.

Kesäkuu Suomessa
= haavetta lämmöstä ja shortsikeleistä.
= Lukukaudet opinahjoissa päättyivät viimein ja kaikki kirmaa lomalle.
= Juhannus ja konfa.

Ehkä kannattaa yhdistää molemmat? Ettei mikään menisi tänä vuonna niinkuin on suunniteltu, päätimme vaihtaa Suomi-lomamme ajankohtaa ja menemme/tulemme Suomeen keskellä juhannusta ja vietämme siellä auvoiset viisi viikkoa! suurimman osan ajasta olemme puhtaasti lomalla, mutta meidät voi tavata Tampereella esim.
Ti 29.6. Rukouskokouksessa
La 31.7. Wake Up:issa
Su 1.8. Jumalanpalveluksessa

Nautimme elostamme Bangkokissa, mutta kummasti sitä kävi niin, että kun toukokuussa päätimme vaihtaa loma-ajankohtamme, huomasimme olevammekin loman tarpeessa.

Vielä huomasin, että toukokuu katosi historiaan jo kaksi viikkoa sitten, enkä muistanut julkaista arvonnan voittajaa (tämä jos mikä lisää epäuskottavuutta tällä tuoreella arvonta-alalla): Kaikkien kommentoijien kesken suoritettiin arvonta ja onnettarena toimi Henry. Voittajaksi tuli TUOMAS!!! Koska toivotaan näkevämme kohtapuoliin, saat Tooma palkinnon suoraa käteen ;)

Muuten olen erittäin kiitollinen kaikista kommenteista. Ne antoivat paljon uutta ajateltavaa ja luettavaa. Jotakin uutta on jo alkanut muodostumaan aivokopassani, mutta vielä ei ole ajatusten julkaisun aika. Vielä pitää möyhentää. Jos ehdin ennen matkaa, kirjoitan joitakin ajatuksia köyhyyden määrittelystä, mutta muuten palaillaan asiaa elokuussa (toivottavasti pari kirjaa viisaampana).

PS. Enemmän uutisia lähetimme viime viikolla uutiskirjeen muodossa. Halutessa voit pyytää sen meiltä.

Kotona.

2010-05-28T08:02:00.004+07:00

Palasimme kotiin maanantai-iltana ja päivät ovat menneet hujauksella ohi puuhastellessa kaikkea sitä,mitä evakossa ei voinut kunnolla tehdä. Arki Bangkokissa on siis palannut, vaikka se onkin vielä hauras. Ulkonaliikkumiskiellot ovat voimassa vielä öisin ja sen seurauksena kaikki ihmiset rientävät pimeän tultua kotiin... No, pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Maanantaina kävimme Siam Squarella ja palaneiden rakennusten haju tunki sieraimiin. Ensi viikolla olisi tarkoitus viettää alueella enemmän aikaa ja katsastaa, missä olisi vapaita kahvilapaikkoja.

PS. Sadekausikin alkoi tässä kaiken keskellä. Muubaanissa keskiyön aikoihin ukkosteli kovasti useana yönä. Täällä meilläpäin taas heräilemme vesisateeseen. Gotta love Monsuun.

Evakossa.

2010-05-16T11:38:00.003+07:00

No niin, niin siinä sitten kävi: perjantaina mielenosoittajien ja armeijan yhteenotot levisivät laajemmalle alueelle ja asuntomme jäi armeijasaarron sisään. Koska ulkona käveleminen muuttui näin ollen vaaralliseksi, Suomen ulkoministeriön matkustustiedote käski pysyä kaukana mielenosoitusalueesta ja muutenkin kuulimme asuntoomme käsikranaatteja, niin pakkasimme kamppeemme ja evakoiduimme lauantai-aamuna. Olemme siis toistaiseksi majoittuneet raamattukoulun naapuriin, Thaisukolle.

Outoa ajatella, kuinka nopeasti rauhallinen kaupunki voi muuttua sotatantereeksi. Toivomme ja rukoilemme tilanteen nopeaa ratkeamista.

Auringonpaistetta ja vallankoittelua.

2010-05-14T09:04:00.005+07:00

Ajoimme juuri raamattukoululle palaveriin. Sadekausi ei ole vielä alkanut ja täällä paistaa aurinko ja linnut laulavat. Aivan kuten ennenkin. Olemme siis Bangkokin länsireunamilla. Mistään ei voisi päätellä, että viime yönä Bangkokin ydinkeskustassa armeija otti yhteen mielensoittajien kanssa. Paitsi että matkalla tänne ei ollut lainkaan tavanomaista aamuruuhkaa. Ja yhdessä suuressa risteyksessä seisoskeli ihmisiä kuin odottaen jotakin ja maa oli täynnä roskia yön jäljiltä.

Mitä tästä kaikesta sanoisi? Bangkokin Suomen suurlähetystö on palvellut jo kolme viikkoa väliaikaisissa tiloissa. Periaatteessa vähintään sen ajan olemme lähes joka päivä odottaneet, koska tapahtuu vahva käänne. Muuten tässä täytyy tarkistaa kalenterista, koska kaikki tämä alkoi ja kuinka monta viikkoa mitäkin on tapahtunut.- - mutta sitten taas samalla aurinko paistaa ja hyvin reittinsä valitsemalla voi saada arkensa sujumaan.

Kaikki arki ei voi kuitenkaan sujua normaalisti niin kauan kuin kriisi jatkuu: suunnittelemme nuorisokahvilaa juuri ydinalueelle, joka on siis tällä hetkellä vahvasti vältä/älä mene-aluetta. Samoin yliopisto on siinä kyljessä. Ensi viikolla alkaa peruskoulujen uusi lukukausi ja ensi kuussa muut opinnot. Katsotaan.

Tässä ei ole pienintäkään tarkoitusta ottaa kantaa maan politiikkaan ja kriisin eri osapuolien oikeutuksiin. Se mikä eniten tässä kaikessa pohdituttaa lähinnä teoreettisesti, on kierre: sen syntyminen, kasvaminen ja etenkin se, miten se saadaan loppumaan. Kuka voi antaa periksi ja kuinka pitkälle kukakin voi olla valmis menemään saadakseen oikeutensa/tahtonsa läpi? Onko mahdollistakaan ajatella, että joku "kääntäisi toisen posken"... (Huom. vastaiskun voi antaa vuodenkin kuluttua, tai systemaattisesti iskun jälkeen kieltäytyä yhteistyöstä passiivisesti ja epäsuorasti). Maailman historiastahan opimme, että kun on paljon ihmisiä niin tilanne saattaakin yhtäkkiä ryöstäytyä käsistä ja kierre syvenee sellaiseksi, mitä kukaan ei ikinä suunnitellut. Lumipalloefekti. Alkaa olla aika konkreettisesti näkyvillä mikä muunmuassa saa ihmiset liikkeelle... ja missä vaiheessa kenellekin syntyy oikeus tarttua aseisiin. Palaamme siis pasifismi-keskusteluun.

Koska sanoilla jäsennetään maailmankuvaa, voisi päivän kysymys voisi olla retoriikkaan liittyvä:
Onko parempi puhua mielestäsi rauhanturvaamisesta, rauhanrakentamisesta vai rauhanpuolustamisesta?

Matkalla syvemmälle: almut ja lähimmäiset - osa 9

2010-04-24T14:00:00.005+07:00

Hiljaisuudesta ei voi aina päätellä mitään. Ei ainakaan tässä tapauksessa, kun kyse on minusta ja matkastani syvemmälle almujen & lähimmäisten suhteen. Olen nimittäin pohdiskellut asioita. Ja lukenut.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että kaikenlainen lukeminen avartaa, koska se laajentaa kuvaa todellisuudesta ja haastaa pohtimaan... eli astumaan ulos omalta mukavuusvyöhykkeeltä. Tässä joitakin alkuvuoden kirjavinkkejä:

• KÖYHYYDEN AMMATTILAINEN (2008), kirjoittanut: Esa Salminen. Romaani, kuvaus suomalaisen kehitysyhteystyöntekijän arjesta Sambiassa. Kirjoittaja itse työskentelee kehitysyhteistyössä Sambiassa. Kirja tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen ja näkökulman ei-kristillispohjaiseen kehitysyhteistyöhön...
• A THOUSAND SPLENDID SUNS (2007), kirjoittanut: Khalel Hosseini. Koskettava novelli kahden afgaaninaisen arjesta kaikkien näiden viime vuosikymmenten sotien aikana. Kirja ehkä myös saattaa lisätä lukijan ymmärrystä pakolaisuuteen.
• REILUSTI TASAN (2007), kirjoittanut: Mikko Pyhtilä. Suomen lähetysseuran työntekijän julkaisema kirja oikeudenmukaisuuden edistämisestä ja ihmisyyden suojelusta. Pohtii vastuullista kuluttamista, mutta kehottaa ennen kaikkea kiinnittämään katseen toiseen ihmiseen – lähimmäiseen. Mielestäni ajankohtainen ja kaivattu kristillinen puheenvuoro suomeksi. Tasaus ei ole vain antamista omastaan, vaan myös vaikuttamista omilla valinnoilla.
• 50 SYYTÄ OSTAA REILUN KAUPAN TUOTTEITA (2008), kirjoittanut: Miles Litvinoff & John Madeley. No, nimi kertoo kaiken. Kirja sisältää tuhdin annoksen tietoa siitä, mitä maailmalla syy-seuraus-suhteet menevät. Miettimisen arvoista tämäkin.
• THE BOOK OF NEGROES (2007), kirjoittanut: Lawrence Hill. Kirja orjuudesta. Tämä minulla on vielä niin alussa, joten en sano siitä enempää. Mutta olen alkuvuodesta pohtinut paljon sitä, kuinka lähellä orjuus vieläkin on historiallisesti, ja vaikka olisimmekin niin optimistisia, että ajattelisimme olevamme vaikutus-vapaita asennemaailmassamme ja käyttäytymisessämme orjuudesta, väitän sillä olevan vieläkin suuret vaikutukset rakenteisiin maailmanlaajuisesti eri yhteiskunnissa, kauppasysteemeissä, organisaatioissa jne.

Mitäs vielä? Viimeksi kirjoitin marraskuussa diakoneista. Kiitos paljon teidän kommenteista. Tässä välissä voin todeta, että en ole vielä saavuttanut minkäänlaisia johtopäätöksiä, mutta epätyytyväisyyteni vallitsevaan tilaan on kasvanut. En ole niin radikaali tai tehnyt niin paljon UT:n eksegeesiä, että voisin vielä yhtyä Jayn näkemykseen siitä, että diakonit ja johtajat ovat itse asiassa sama ryhmä koko ajan UT:ssa (toivottavasti en kirjoittanut väärin)... mutta en myöskään allekirjoita joidenkin suomalaisten seurakuntien toimintaperinnettä, jossa diakonien/seurakuntasisarten toimenkuvaan kuuluu enemmänkin seurakunnallisiin sakramentteihin osallistuminen, vierailut, vanhusten kotien siivoaminen ja aineellinen avustaminen harkitusti. Vertauspintana tälle käytänölle näyttää siltä, että joissakin amerikkalaisissa seurakunnissa diakonit ovat enemmänkin taloushallintovastaavia? Melko erilaisia käytäntöjä kerrassaan. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että käytännöllisiä tehtävänkuvia luodaan ja niiden ei kaikkien tarvitse löytyä suoraan yksi-yhteen Raamatusta. Se olisi naiivia. Näen kuitenkin nykyisen ajattelutavan liian kapeana. Uskon, että jotain on oleellista puuttuu. Jumalan LAUPEUS on suurempi ja odottaa meiltä enemmän. Ihan suunnitelmallisestikin. Niin yksilö- kuin yhteisötasolla. - Joten tämä aihe jää vielä mietintämyssyyn.

Koska en kannata liian teoreettisia pohdintoja ja olen tähän mennessä aika lailla pohtinut yksilön sisäisten asenteiden ja arvojen vaikutusta käytäntöön, lisään tähän loppuun vielä Foster:in (kirjasta Money, Sex and Power) käytännöllisiä neuvoja, mitkä auttavat arvioimaan omaa suhdetta rahaan. Siitähän tässä kaikessa on myös kysymys - kuinka kiintynyt olen rahaan ja mikä on siten oikea asenteeni anteliaisuuteen (toisinsanoen: yltääkö sääli lähimmäistä kohtaan lompakolleni):
1. Tutki Raamatun opetusta rahasta.
2. Pohdi rahan ja omaisuuden vaikutusta persoonaasi sekä oman psyykkisen että sosiaalisen elämäsi kannalta.
3. Opettele hallitsemaan raha-asioitasi niin, että ne tukevat hengellisiä prioriteettejäsi.
4. Lyöttäydy yhteen niiden kanssa, jotka tukevat haluasi yksinkertaiseen elämäntyyliin.
5. Rukoile raha-asioidesi puolesta niin ettet ole sidottu ratkaisuissasi ahneuteen tai kateuteen.
6. Siirrä rahan arvostusta elämäsi top-tärkeyslistallasi alaspäin muuttamalla tarkoituksenmukaisesti sekä sisäisiä asenteitasi että ulkoisia toimintatapojasi.

Seuraavalla kerralla vaihdan perspektiiviäni hieman enemmän köyhyyden olemukseen ja sosiaalisiin ulottuvuuksiin, koska almuissa & lähimmäisissähän ei ole kyse vain rahasta ja meidän valmiudestamme antaa.

Sitä ennen haastan teitä kuitenkin vielä kommentoimaan ja osallistumaan samalla arvontaan. Palkinto on yllätys. Aikaa vastata on toukokuun loppuun mennessä ja kaikki asialliset kommentoijat osallistuvat yhdellä äänellä kommenttien lukumäärästä riippumatta. Voit vastata yhteen tai niin moneen kysymykseen kuin haluat. Voit halutessasi vastata joko jättämällä kommentin blogiin, FB:hen tai e-mailata (monosetATgmail.com). Erityisesti toivon kommentteja joihinkin näihin kysymyksiin liittyen:
1. Paras kirja-suosituksesi aiheeseen liittyen? Perustele miksi.
2. Yksilö-taso: oletko/tiedätkö ihmisiä, jotka ovat määritelleet suhteensa vähempiosaisiin lähimmäisiin ja tehnyt samalla suunnitelman omaan elämäänsä liittyen, miten itse vastaa ongelmaan?
3. Yhteisö-taso/ seurakunta: Kuulutko seurakuntaan, joka on selkeästi määritellyt oman suhteensa vähempiosaisiin sekä kotimaassa että ulkomailla ja on laatinut ohjelman, jota toteuttaa? Tai edes toisessa? TAI: Mitä sinä ehdottaisit, että seurakuntien tulisi huomioida tässä tilanteessa?
4. Diakonian suurin haaste tänään? (Tai ehdotus diakonia määrittelylle.)
5. Vanhanajan käsityöpiirit aikansa eläneitä? - Ennen hyväntekeväisyys/lähetyspiirit rakentuivat usein käsitöiden ympärille ja myyjäisille. Toiminnassa yhdistyi sekä yhdessäolo, puuhailu että auttaminen. Toimiiko systeemi vielä tänä päivänä vai onko se kadonnut kuuluisaan "sukupolvien väliseen kuiluun"? Mikä olisi paras vastineesi tälle päivälle? Kokemuksia? Kokeiltavia ideoita?

Päivä kerrallaan Bangkokissa.

2010-04-22T12:21:00.004+07:00

Meidän elämä on tällä hetkellä aika lailla päivä kerrallaan -meininkiä monellakin tapaa. Tässä kaksi esimerkkiä:

*Asutaan lähellä mielenosoitusaluetta. Thaimaan poliittinen tilanne on varmasti kaikille uutisista tuttu, joten ei siitä sen enempää. Tämä kaikki vaikuttaa meidän arkeemme eniten siten, että meidän tietty rutiininomainen arki on katki... tietyt vakiokaupat on suljettu ja kulkemisreitit pitää miettiä joka kerta kun lähtee ulos ovesta. Tilanteen kehittymistä pitää myös jatkuvasti seurata ja sitten tehdä arvioita turvallisuudesta... Liikenne on vielä oma lukunsa: Viime viikolla Bangkok oli "tyhjä" autoista, kun suurin osa ihmisistä meni maalle tai rannoille viettämään paikallista uutta vuotta, Songraania. Nyt arki on palannut ja alueemme on yhtä ruuhkaa, koska niin moni tie on blogattu pois käytöstä.

* Nyt on loma-aika. Siis opinahjot ovat vielä kuukauden kesälomalla ja sen lisäksi thailaiset juhlivat käytännössä koko viime viikon Songraania. Työn kannalta tämä kaikki tarkoittaa, että kaikki oli/on seisahduksissa, mikäli se riippuu thailaisista - - no, ehkä tämä arki palaa tässä pikku hiljaa...

Olemme siis viettäneet viime viikkoina suhteellisen paljon aikaa kotona. Töiden kannalta olemme prosessoineet tulevan nuorisokahvilan toimintarakennetta. Muuten olemme kehitelleet uusia harrastuksia, kuten palapelin kokoamista - saimme jo koottua 1000 palaa onnistuneesti, joten nyt yritämme 2000. Välipiristyksenä tähän kaikkeen tuli onneksi ystäväperhe Laosista viettämään kanssamme Songraania. Meillä on monta tapaamista mennyt myttyyn, joten oli tosi ihanaa meille, että he päättivät tulla kaikesta mellakoinnista huolimatta. Ja hyvinhän kaikki meni ja meillä oli mukavaa!

Tähän loppuun rohkaiseva lupaus Raamatusta:
"Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa Häneen!
Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen.
Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä.
Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää."
(Jesaja 17:7-8)

suruaika

2010-03-27T14:20:00.004+07:00

Lapsena muistan koulusta erään opettajan, joka piti jatkuvasti tummia hameita. Meistä lapsista hän tuntui hieman pelottavalta ja oudolta, vaikka joku selittikin, että hänellä on suruaika äitinsä kuoleman johdosta. Vanhan perinteen mukaan Suomessa surevat lähiomaiset pukeutuivat tummiin vaatteisiin, naisilla saattoi olla musta suruharsokin. En tiedä kuinka kauan suruasua piti pitää. Vielä vähemmän tiedän, koska traditio alkoi murtua. Thaimaassa suruasu on joko musta tai valkoinen ja varsinkin kansan johtohenkilöiden edesmentyä koko kansa pukeutuu suruasuun määrättyjen päivien ajan.

Olen viime päivinä miettinyt suruaikaa ja suruasua. Toisaalta kannattaisin edelleen tänä päivänäkin pidettäväksi suruasua: se ikäänkuin toisi suojan ja turvan... antaisi tilaa surulle. Ei tarvitsisi selitellä. Arki jatkuu, mutta suru on samanaikaisesti pysäyttänyt jotakin sisimmässä. Tunteita on vaikea hallita ja suru menee ohi vain suremalla, antamalla sille tilaa.

Tämä on meidän toinen suruaika Thaimaassa ollessa: Neljä vuotta sitten menetimme Ruutin isän, nyt äidin. Vaikka meillä on jälleennäkemisen toivo ja uskomme ylösnousemukseen, niin siitä huolimatta kipua ja ikävää ei voi mitata. Yhden ihmisen poislähtö muuttaa monta asiaa, varsinkin jos hän on ollut kokoava voima.

Kiitos kaikille lämpimistä osanotoista ja sanoista.

Muisto.

2010-02-27T13:14:00.001+07:00

Kahvipapuja ja suussa sulavia leivoksia.

2010-02-20T12:37:00.006+07:00

Tulimme juuri Bangladeshista. HAHA. Maana se ei ehkä ikinä tulisi mieleenkään kahvi-konsultaation suhteen, mutta sattumalta siellä sattui olemaan eräs amerikkalainen liikemies, jolla on rautainen kokemus sekä kahvilan aloittamisesta ja manageroinnista, että vielä kahvipapujen ostosta ja paahtamisesta. Venkslasimme pitkään edestakaisin, kannattaako meidän matkustaa sinne asti tapaamaan häntä ja hänen leipuri-vaimoaan, mutta lopulta päätimme mennä ja se oli hyvä. Saimme prosessoitua nimenomaan tulevan nuorisokahvilamme business-puolta kunnolla. Moni asia vahvistui ja tuntui hyvältä, kun saimme peilata ajatuksiamme jonkun kanssa, joka todella tietää kahvista. Ja he olivat aivan ihastuttavia ihmisiä!

Nyt olo on raukea ja tänä viikonloppuna paras asia mitä voi tehdä on levähtää hetkisen. Henry vielä viimeistelee ensi viikon opetuksensa (viimeinen viikko Johanneksen evankeliumia), mutta muuten ajattelimme ottaa rennosti ;)

Muutama kuva ja ajatus.

2010-02-07T13:39:00.010+07:00

Vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Palasimme juuri Kaakkois-Aasian Fida-päiviltä, jotka pidettiin meren rannalla. Ja kuten arvata saattaa: tiukasta ohjelmasta huolimatta Henry ehti käräyttää selkänsä. Taisi siinä kaikessa innostuksessa unohtaa, ettemme todellakaan ole paistatelleet auringossa pariin kuukauteen ja pohjarusketusta ei ole suojaamassa!

Alkuvuoteen tiivistyy yleensä raportit, tilinpäätökset ja vuosikokous. Ne kaikki ovat työllistäneet (ja työllistävät yhä pari viikkoa) meitä ihan mukavasti. Sitten Henryllä on myös kolmen viikon Johanneksen evankeliumin opetusjakso meneillään raamattukoululla. Se on mieletöntä.... kahvipöytäkeskusteluissa tulee esille aina jotakin uutta!
Olemme olleet mukana myös Bangkokin nuorten toiminnassa ja parhaillaan otamme selvää, josko tekisimme aktiomatkan syksyllä. Kohdevaihtoehtoja on tällä hetkellä kaksi ja mietimme ja rukoilemme, missä nuortenryhmä olisi eniten avuksi. Tänään pidämme jälleen palaverin ja pitäisi puhua rahankeruumahdollisuuksista ;)
Myös nuorisokahvilan suhteen olemme paiskineet töitä.... mikä siis tällä hetkellä tarkoittaa juridisten asioiden selvittelyä eli erilaisten johtajien konsultointia. Tällä hetkellä näyttää, että meillä on kaksi päävaihtoehtoa rekisteröimiseen, mutta maanantaina menemme vielä tapaamaan erästä johtajaa, joka osaa selvittää asiat vielä yksityiskohtaisemmin ja osanee suositella meille sopivan lakimiehenkin hoitamaan viralliset kuviot. Fiilis on vähän sellainen, kuin palapeliä kokoaisi pala kerrallaan.

Pieni tarkennus vielä siihen, mitä tarkoitamme puhuessamme progressiivisesta käytännön teologiasta. Ettei kenellekään jää väärinkäsitystä, niin meistä kumpikaan ei arvosta teologiaa, joka jää sanakäänteineen tutkimushuoneeseen, vaan aidon teologian tulisi aina käydä niin pitkä dialogi, että se kolahtaa arkeen sovelluksineen. Varsinkin käytännön teologia jo nimensä puolesta kuvaa sitä, että se on arjen käytäntöjä. Traditioilla tarkoitan uskonnollisia tapoja, erotan ne esim. kasteesta ja ehtoollisesta, jotka ovat sakramentteja ja selkeästi määritelty Raamatussa. Mutta on monia jumalanpalveluselämään liityviä asioita, joihin ei ole vahvoja tee-näin-ohjeita ja niitä voi loppujenlopuksi toteuttaa monella eri tavalla. Ihan vaan vaikka voidaan puhua jumalanpalveluksen rakenteesta, seurakuntamusiikista, diakonien tehtävänkuvasta, missä asennossa rukoillaan, miten pukeudutaan jne.
Esimerkiksi otettakoon Ilmestyskirjan tulkinta ja oppi siitä, mitä lopunaikoina tulee tapahtumaan ja mikä on siinä kenenkin rooli. Joku voisi todeta, että aiheen tutkiminen lisää turhaa tietoa, jonka helposti unohtaa. Toinen näkökulma asiaan on se, että oppi lopunajoista (eskatologia teologien kielessä) vaikuttaa todella paljon tämänhetkiseen arkeen, kuten: Sävyttääkö elämääni pelko ylöstempauksesta, kuten Suomessa joitakin 70-luvun helluntailapsia? Näenkö eläkeasiat turhanpäiväisinä, koska Jeesus tulee takaisin ennenkuin ehdin eläkkeelle (Näin teki entisajan pioneerilähetit ja heidän työnantajansa)? Voiko minua kohdata kärsimystä vai ajattelenko, että varmasti pääsen pois sitä ennen (Lännessä suurin osa uskoo suojautuvansa kärsimykseltä, Kiinan ja Vietnamin seurakunnat ovat varmasti eri mieltä vankilakokemuksineen)? Uskonko että voin jouduttaa lähetystyöllä Jeesuksen takaisinpaluuta, koska kaikkien kansojen tulee kuulla, voi onko sillä merkitystä? Voiko joku pelastua kuulematta Jeesuksesta? Liittyvätkö Israel ja heidän maaosuutensa minuun jollakin tavalla? Voiko Jumala kysyä minulta viimeisellä tuomiolla, annoinko janoiselle vettä, vai lähestynkö pelastustani vain "hengellisenä" kysymyksenä siitä, että sain syntini anteeksi ja voin elää omatunto puhtaana? Tai onko suhteeni maailmaan "pahuus lisääntyy jokatapauksessa" -tyylinen, enkä siitä syystä panosta luonnonsuojeluun, ihmisoikeuksiin tmv. toteutumiseen?
Yksi oppi, kasa tietoa, muodostaakin yllättäen vahvan osan maailmankatsomustamme ja ohjaa sitä kautta jokapäiväistä toimintaamme, ja väitän, että suurin osa meistä ottaa sen perintönä vastaan kyseenalaistamatta kertaakaan edellisen sukupolven opetusten/raamatuntulkintojen oikeellisuutta. Tai ottaa toisten sovellutukset eikä keskity ydinoppiin ja huomaamatta jää, että sovellutus omaan elämään/aikakauteen pitäisikin olla erilainen. "Näinhän meillä on aina tehty" on monien kristittyjen turva.
AMAZING GRACE on kuuluisa vanha hengellinen virsi. Se on vanhan orjakauppiaan laulu siitä, kun hän kohtasi Jeesuksen ja hänen maailmankuvansa muuttui. Siirtomaa-ajan Euroopassa myös kristityt pitivät orjuutta pitkään normaalina (Samoin vielä 50-luvun Amerikassa). Sitten tuli joku, joka kyseenalaisti tradition ja oli valmis kohtaamaan oman sukupolvensa ja tuomaan uuden näkökulman. Se vaati hikeä, työtä ja politiikkaakin. Sydämet muuttuivat. Valtioiden lait muuttuivat. Orjat saivat ihmisarvon ja vapauden.

Lopuksi tässä vielä iloksenne pari Suomi-kuvaa joululomalta:

Uusi vuosikymmen aluillaan.

2010-01-15T15:15:00.005+07:00

Näin se vaan vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen elettiin loppuun - niin nopeasti se vilahti, että piti oikein pysähtyä miettimään, että näinkö lyhyt aika kymmenen vuotta ihmiselämässä olikin? (Ja että onko tämä sitä keski-ikäistymistä, että alkaa pohtimaan tälläisiä?) Nyt alkoi kuitenkin uusi vuosi ja samantien kokonainen uusi vuosikymmen. Iloitsemme jo etukäteen vuodesta 2010! Meillä on paljon odotuksia tätä vuotta kohtaan ja erityisesti olemme fiiliksissä nuorisokahvilan perustamissuunnitelmista Bangkokin keskustaan. Suomi-vierailu näytti siis odotetun vihreän valon urbaanille suunnitelmallemme ;) Nyt asia on vaan aivan kuten kollegamme Meetu sanoi: "Nyt teillä sitten vasta ne työt oikein kunnolla alkaakin!"

No jokatapauksessa ohi on myös jouluinen matkamme Suomeen. Lunta toivoimme ja sitä myös saimme... kinoksittain. Ja pakkasta parhaimmillaan yli 20 astetta! Jossakin vaiheessa, kun ulkona kävellessä alkoi tuntumaan siltä, että naama putoaa päästä, tuli kieltämättä mieleen, että kyllä ne Thaimaan helteet ihan mukavia ovat... vaikka kaunistahan Suomessa oli. Mutta muuten voimme rehellisesti todeta, että vaikka loppumatkasta olo tuntui siltä, että juoksimme paikasta toiseen, niin edelleen jäi monta ystävää tapaamatta ja toisten kanssa olisi ollut kiva tavata vieläkin enemmän. Seuraavalla kerralla sitten! Aikaa perheen ja ystävien kanssa ei voita mikään. Ja niitä lukemattomia keskusteluja, joita kävimme kahviloissa ja iltatee-partyissä, niitä jäämme eityisesti kaipaamaan ja toivomme, että ne jatkuisivat jossakin muodossa netin välityksellä...

Kaikista keskusteluista voisi nostaa kantavaksi johtolauseeksi ajatelman, jota voisi pitää johtolauseena myös tulevaisuuden suhteen:
Teologia on progressiivista. Varsinkin käytännön teologia on eteenpäinkatsovaa, uusiutuvaa jokaisen uuden sukupolven myötä. Meillä on vastuu sekä omaa aikakauttamme että tulevia sukupolvia ajatellen pohtia uudelleen teologiset totuudet, eikä vain ottaa niitä ajattelematta traditioina vastaan. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki vanha joutaa pois heitettäväksi. Myös traditiot voivat oikeuttaa olemassaolonsa, mutta vain perustellusti ja kriittisen uudelleenarvioinnin jälkeen. Totuus on se, että vaikka traditio edustaisikin Jumala-suhteen ylläpitämisen ydintä, ei uusi sukupolvi voi löytää toiminnasta elämää, ellei se onnistu löytämään sen merkitystä itselleen ja näinollen elämällä sitä todeksi "uudelleenlöydä sen merkitystä". Jokaisen on hyvä joskus pysähtyä miettimään, miksi toimin kuten toimin, onko Jumala-suhteeni elävä, millainen kuva minulla on Jumalasta ja edustaako jumalanpalveluselämäni vapaudesta ja rakkaudesta nousevaa Jumala-suhdetta. Ilman rakkautta, ilman Jumalan elävää Henkeä, moni uskonnollinen rituaali on turhaa (1.Kor.13). Pahinta on se, jos tyytyy perinnäisyyksiin, elää niitä koskaan kyseenalaistamatta niiden perustaa, ja vielä siirtää niitä oppeina seuraavalle sukupolvelle. Historian vinoumat on oikeus oikaista. Keskustelu ja tutkimus, joka tapahtuu rakentavasti Hengessä ja päämäärätietoisesti, opittua käytäntöön soveltaen, ei koskaan ole turhaa. Siksi keskustelu jatkukoon ja syntyköön profetaalisia sanoja tälle sukupolvelle!

Lopuksi halumme toivottaa menestyksellistä & elämäntäyteistä vuotta 2010 kaikille blogin lukijoille.
Olkoon tämä vuosi askel lähemmäksi unelmaasi.
Olkoon tämä vuosi se, jolloin uskallat tarttua uuteen haasteeseen, nouset ylös kaatumisen jälkeen ja jatkat matkaa, annat anteeksi ja vapaudut menneen kahleista, sekä puolustat sorrettua ja taistelet oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta.

Jumala-keskeistä adventtiaikaa!

2009-12-02T19:59:00.005+07:00

(1) Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,
loistaa kirkkaus.
(5) Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan,
hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja,
Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

Jesaja 9 löytyy yksi meidän kaikkien aikojen lempiraamatunpaikoistamme. Sen sanoin haluamme toivottaa teille Jumala-keskeistä adventtiaikaa! Itse lähdemme Suomeen jouluksi pitämään vuosilomamme. Näinä päivinä postitamme tämän vuoden viimeisen uutiskirjeen, mutta muilta osin hiljennymme joulun viettoon. Tavataan jälleen vuonna 2010 ja jatketaan siitä eteenpäin, mihin tänä vuonna jäätiin!

Matkalla syvemmälle: almut ja lähimmäiset - osa 8

2009-11-24T21:46:00.006+07:00

Huomaan, etten saa tehtyä mitään muita kirjallisia töitä ennenkuin olen kirjoittanut jotakin diakoniasta.... ilmoitinhan jo syyskuun alussa, että se on seuraava aiheeni. No, tämä on lyhyt iltapäivän johdanto aiheeseen ja lopputuloksena on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ehkä se onkin koko tämän jutun oleellisin pointti: odotan teiltä todella paljon kommentteja!!! Eikös tämä olekin aivan LOISTAVA aihe adventin alle? Eli: otaksun, että tämän saattaa lukea joku, joka on tutkinut aihetta syvällisemminkin. Tai ainakin suurimmalla osalla lukijoista pitäisi olla jokin mielipide aiheesta. Jaa se! Joko julkisesti tai salassa, ei sen väliä, mutta kerro mielipiteesi näistä ja mistä ikinä koet tärkeänä:
Miten määrittelisit diakonian?
Kuka on diakoni?
Miten seurakunnan tulisi määritellä avunsaajat?
Mitä eroa on mielestäsi hyväntekeväisyydellä (charity) ja diakonialla?

- - Tässä joitakin poimintoja siitä, mitä olen lueskellut ja mietiskellyt kuluneen iltapäivän aikana:

Itsessään kreikan sana diakonos/diakoneo esiintyy Uudessa Testamentissa lukemattomia kertoja, mutta ongelman muodostaa se, että kertaakaan tarkkaa määrittelyä ei anneta. Siis ei voi löytää tarkkaa ja selkeää teknistä määritelmää, mitä tämä tehtävänkuva (ministry) pitäisi sisällään seurakunnassa. Raamatunpaikat, joista muunmuassa nostetaan ajatus erillisestä seurakuntavirasta, diakonit, ovat:

- Fil. 1:1 Paavali tervehtii erikseen seurakunnan kaitsijoita (episkopoi) ja palvelijoita (diakonoi) erillisesti kaikista pyhistä (eli seurakuntalaisista). Tästä päätellään, että diakonit olivat asetettuja palvelemaan johtajien rinnalla, mutta erityisessä tehtävässä.
- Room. 16:1 mainitaan naispuoleinen Foibe-niminen seurakunnan palvelija (diakonos)
- 1. Tim. 3:8-10 on lista ominaisuuksista, joita seurakuntapalvelijoilla tulee olla. Selkeästi tätä edeltää lista ominaisuuksista, joita vaaditaan seurakunnan johtajilta. Sitten tulee tämä lista. Se on erilainen ja eri henkilöille, jotka palvelevat seurakunnassa. Ja kun listaa tarkastelee tarkemmin, näkevät monet teologit, että vaadittavat ominaispiirteet sopisivat ihmisille. jotka palvelevat seurakunnassa erityisesti liittyen taloudenhoitoon, hallintoon ja sosiaaliseen avustustoimintaan liittyen.

Jokatapuksessa olen yllättynyt siitä, että termiä käytetään todella laajasti ja harva määrittelee sitä mitenkään selkeästi.

On mielenkiintoista huomata, kuinka UT:n seurakunta selkeästi huolehtii keskuudessaan olevista leskistä. Mutta samanaikaisesti mittarit on tiukat:
Ensimmäisen kerran lesket saa huomion Apt 6:1-6, kun jotkut lesket kokivat että heitä syrjittiin avustusten jakamisessa ja niin valittiin miehiä suorittamaan tätä tehtävää, että apostolit saivat keskittyä opetustehtäväänsä. No, jotkut näkevät tässä diakonien viran alun, mutta toiset teologit painottavat vahvasti, että missään myöhemmin näitä miehiä ei tituleerata diakoneiksi, eikä sellaista määritelmää voida tehdä.
Lisää itse leskiin liittyen löytyy 1. Tim. 1-16 missä Paavali antaa seikkaperäisiä ohjeistuksia leskien avustukseen liittyen. Lyhyt historiankertaus: Sen ajan naisilla ei ollut paljoa mahdollisuuksia harjoittaa kunniallisia ammatteja. Ei myöskään tunnettu eläkettä, sosiaaliturvaa tmv. Eli leskeksi jäänyt nainen oli todella sukulaisten armoilla, ja jos hänestä ei huolehtinut kukaan, oli hänen kohtalonsa melko varmasti tuomittu kerjäämiseen, nälkäänäkemiseen ja köyhyyteen. Luvusta tulee selkeästi esille se, kuinka Paavali painottaa perheiden itsensäkannattavuuden tärkeyttä ja sitä, kuinka lapsilla ja lastenlapsilla oli velvollisuus huolehtia omaisistaan. Samoin nuorille leskille annetaan ohjeistus mennä uudelleen naimisiin = hankkia uusi perhe ja sosiaalinen turva. Tämä on sikäli linjassa UT:n kanssa, koska toisessa kohdassa uskoontulleita varkaitakin kehotetaan menevän töihin ja hankkimaan oma elantonsa niin, että voi vielä auttaa muita. Mitenkään UT ei siis kehota ihmistä tyytymään ja turvautumaan toisten avustuksella elämiseen niin kauan kuin vaan on mahdollisuutta tehdä jotakin elantonsa eteen.
Mutta lesket ja orvot (Jaakob 1:27), joilla ei ollut sukulaisia, olivat todella pulassa ja seurakunta auttoi heitä. Näyttää siltä, että heillä oli listakin niistä, jotka saivat säännöllistä avustusta (1.Tim.5:9) Mielenkiintoista olisi mielestäni tietää, tarkoittiko luetteloon pääseminen puhtaasti säännöllisen avustuksen piiriin pääsemistä, vai liittyikö siihen myös jonkinlainen palvelustehtävä seurakunnan nimissä (siis mitä lesket tekivät), mitä jotkut teologit ehdottavat? Jokatapauksessa en voi olla hämmästymättä sitä, kuinka tiukat kriteerit on saada seurakunnalta tätä leski-avustusta: pitää olla yli 60 v, tunnettu hyvistä teoista, vieraanvaraisuudesta, ollut yhden miehen vaimo, palvellut kaikin tavoin lähimmäisiään ja tehnyt hyvää. SIIS: kuka tahansa ei voinut kuulua tähän joukkoon. Apua ei jaettu kaikille.

Leskien avustamisen lisäksi voidaan UT:ssa huomata, että tarvittaessa alkuseurakunnassa myytiin omaisuuttakin, jotta kyettiin auttamaan toisia ja uskovien keskuudessa ei ollut puutetta (Apt 2:44-47).
Samoin järjestettiin keräyksiä nälänhädän kouriin joutunutta Jerusalemin seurakuntaa varten (1. Kor. 16:1-4).

Näistä kaikista nousee mieleeni galatalaiskirjeen kehotus (6:10):
"Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin"

Joten, mitä tästä kaikesta voisi sanoa yhteenvetona? Mitä on diakonia? Ja liittyvätkö leskilistat ja muut avustustoiminnat itseasiassa lainkaan UT:n diakonien toimintaan? Tai mitä on seurakunnan avustustoiminta? Mikä on prioriteetti? Kenelle ensin? (Resurssithan ovat myös tänä päivänä vajavaiset). Eli: ensin kristityille vai ensisijaisesti niille, joihin halutaan vaikuttaa? - Muistatte varmaan, että viime toukokuussa esittelin yhden lähetysteologien jaottelun sosiaalisesta työstä lähetystyön suhteen. On yllättävän yleisesti vaikuttava näkökulma, että niitä autetaan, joihin haluttaisiin tehtävän vaikutus kristillisellä rakkaudella. Siis joko ajatellaan, että sosiaalinen toiminta on evankeliointia tai sitten sitä tehdään, jotta evankeliumi menisi eteenpäin. Apu on väline. Tänään päällimmäiseksi mieleeni näyttää kuitenkin jäävän kysymys, miten en ole lukenut yhtään lauselmaa siitä, että itsessään kristillisen kirkon velvollisuus on huolehtia jo joukkoonsa kuuluvista vähäosaisista - siis en puhu ainoastaan paikallisseurakunnasta vaan maailmanlaajuisesta yhteisöstä? Ennenkaikkea heistä. Ja ehkäpä niin ulospäin hohkaisi rakkaudesta syntyvä valo, ja kristityt näyttäisivät yhteisöltä, johon tekisi mieli kuulua.... Eli jos jonkun seurakunnan periaatteissa on kannaotto siitä, että seurakunta on sitoutunut tukemaan köyhiä kristittyjä, sekä omassa maassaan että maan rajojen ulkopuolella, olisin kiinnostunut kuulemaan siitä. Tai ehkä se on jo kaikkien mielessä oleva itsestänselvyys, jota ei enää ole tarvetta korostaa. Sekin mahdollisuus on olemassa?

Neljä vuotta Thaimaassa ;)

2009-11-24T13:21:00.003+07:00

Niin se aika vaan vierähtää ja eilen tuli neljä vuotta täyteen Thaimaassa. Lähetyskurssilla opastettiin, että ensimmäisen työkauden tärkein tavoite on oppia kieli ja sopeutua kulttuuriin... ei kovin hohdokkaita tavoitteita, mutta varmaankin kantapään kautta opittuja neuvoja, ettei käy sananlaskun mukaan niin, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Kaipa me olemme jotakin tähän asti oppineet, mutta elämä näyttää olevan elinikäistä koulua, joten turha huoahtaa liiaksi, vaikka pahin alkupurerrus ehkä thaikulttuurin suhteen onkin ohi.

Niin.... tämä jakso on ollut täynnä kaikenlaista. Tällä hetkellä laskemme päiviä joululomaan: Jäljellä on kaksi viikkoa. Suomi-tunnelmaan pääsyä näyttää valmistelevan Bangkokin ennätyksen viileä sää: ulkona on aamuisin reilusti alle 20!!! Ennen Suomea meillä on kuitenkin hurja lista tekemistä: jokaiselle päivälle on sovittu 1-2 tapaamista. Sitten on normaalit enkunopetukset raamattukoululla. Pitäisi myös jaksaa väsätä kaikki raportit, jotta tämä vuosi saadaan nollattua. Samoin joulukirjeet odottavat. Oleellisimpana asiana kuitenkin olemme tällä hetkellä tekemässä tarkempia suunnitelmia tulevaisuuden hankkeita varten, ja olemme erityisen innoissamme ensi vuodesta, koska se tulee avamaan aivan uudenlaisia ulottuvuuksia työhömme!!! Uusimme siis Suomi-lomalla työsopimuksemme ja aloitamme virallisesti toisen työkautemme, joten uusia suunnitelmia on ilo väsätä!

Nosta katseesi ylös ja katsele laajemmin!

2009-11-15T12:55:00.005+07:00

Kaksi raamatunpaikkaa, jotka kuvaavat osittain viimeisten viikkojen ajatuksia, ovat:

Miika 6:8
Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

Jesaja 1:17
Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeidenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa"

Takana on kaksi intensiivistä viikkoa. Ensin teimme Fidan kummikoordinaattorin kanssa kierroksen Thaimaan kummikohteissa ja polkumme johti aina suurkaupungin slummeista vuoristokyliin. Sitten meillä oli Thaimaan ensimmäinen kummiseminaari, johon osallistui laajemminkin lapsi- ja nuorisotyön vaikuttajia, mm. naiskomitea. Osallistujia oli yli 50 ja kohteitakin reilu 20. Oli todella mielenkiintoista kuulla jokaisen kohteen esittely omasta työstään ja täytyy todeta, että Thaimaassa meidän seurakunnissa on laaja ja monipuolinen verkosto erilaisia työmuotoja ja osaajia. Ja kaikki tekevät työtä antautuneella sydämellä. Erityisesti olen iloinen monipuolisuudesta, koska huomaan saavani allergisia näppylöitä lähetystyön muotivirtauksista ja välillä yli-innokkaasta tarpeesta muotittaa kaikki samaan muottiin....
Seminaarissa oli monia teemoja: Turvallisuuskysymyksiä lähestyttiin ensiapukoulutuksen kautta. Puhuimme myös lasten oikeuksista ja meillä oli myös vierailevina puhujina asiantuntijat liittyen kansalaisuusoikeuksiin ja ihmiskauppaan liittyen. Samoin kuulimme vammaisten kohtaamisesta.
Kaikenkaikkiaan neljän päivän seminaari on lyhyt ja käsiteltyihinkin aihepiireihin se oli vasta pintaraapaisu. Minut yllätti esimerkiksi se, kuinka vähän thailaiset tietävät oikeuksistaan ja kuinka laajasti esimerkiksi kansalaisuusoikeuksia laiminlyödään. Ja aina kansalaisuuspapereita vailla oleva lapsi on vaarassa syrjäytyä, joutua riistetyksi tai ihmiskaupan uhriksi.

Olen miettinyt tässä pari päivää omaa elämääni. Minulle on suomalaisena aina ollut itsestäänselvyys omat oikeuteni. Ne on opetettu lapsena sekä kotona että koulussa. Tiedän perustuslailliset oikeuteni, jotka menevät aina koskemattomuuteen ja sananvapauteen asti. Samoin tiedän jokamiehenoikeudet, jotka avaavat minulle mahdollisuuden liikkua ja nauttia Suomen luonnosta. Tiedän, että olen suomalaisena automaattisesti sosiaaliturvan, koulujärjestelmän, oikeusturvan ja vaikka minkä piirissä. Todella syvällä sisimmässäni on varmuus tasa-arvoisuudesta.... Ehkä juuri siksi onkin vaikeaa kohdata yhteiskunta, joka ei rakennukaan tasa-arvoisuudelle, vaan joka edelleen 2000-luvulla huolimatta modernista ulkokuorestaan, alkaakin pinnan alta näyttämään todelliset kasvonsa...

On pysähdyttävää alkaa nähdä ihmisten hiearkisuus ja sen myötä tuleva syvä epätasa-arvoisuus, joka jakaa yksilöiden mahdollisuuksia ja oikeuksia. Esimerkiksi yksi slummikeskuksen lapsista olisi päässyt älykkyytensä vuoksi maan parhaaseen yliopistoon, mutta ei mennyt, koska hän ei sosiaalisen statuksensa vuoksi halunnut kohdata eliittiympäristöä ja yksinäisyyttä siellä. Entä sitten eräs Mae Hong Sonin työntekijöistä, joka on elänyt Thaimaassa lapsesta asti ja käynyt koulunsa täällä, mutta ei esimerkiksi päässyt tähänkään seminaariin, koska ilman kansalaisuuspapereita hän ei saa aina matkustuslupaa? Entäs kaikki ne lapset, joiden vanhemmat ovat burmalaisia, laosilaisia, srilankalalaisia pakolaisia tmv. ja heidän vanhempansa ovat tulleet Thaimaahan joko pakolaisina tai immigrantti-työntekijöinä (sekä laittomina etä laillisina) ja he viettävät täällä vuosia, eivätkä itseasiassa mene lainkaan kouluun? Mikä on heidän tulevaisuutensa? Heitä on pajon. Mitäs ne vammaiset, joiden lähiympäristö häpeää heitä niin paljon tai on köyhä/välinpitämätön/tietämätön, ja heille jää hakematta sekin apu, jonka laki heille soisi? Kuka auttaa niitä lao-tyttöjä, joille tarjotaan Thaimaan puolelta tehtaasta tai kauneussalongista töitä ja he itseasiassa päätyvät seksiteollisuuteen? He ovat yleensä alle 18-vuotiaita.

Lista on loputon. Edelleen minulle on vaikea samaistua ihmisiin, jotka elävät joissakin näistä lukuisista montuista, yhteiskunnan alaportaalla, täysin tietämättä ihmisarvostaan ja oikeuksistaan, ilman että ketään oikeastaan kiinnostaa. Heillä ei ole montaakaan puolestapuhujaa. Olen alkanut kuitenkin kuulemaan Jumalan sydämensykkeen heitä kohtaan. Syke on voimistuva, ja sitä on vaikea ohittaa. Osana thailaista seurakuntaa koen vastuuta heistä. Siis siitä huolimatta, että vahvin näkymme on Bangkokin urbaanit nuoret, joilla ei todellakaan ole näitä ongelmia. Näen hengellisen pimeyden todellisena ja vaativana, eikä siihen liity fyysiset tarpeet mitenkään. Minulle seurakunta ei ole pelkkää sosiaalista taistelua, mutta Raamatussa Jumalan valtakunta on aina tuonut vapautusta ja helpotusta sorretuille myös jo tänään - eikä ainoastaan taivastoivoa. Minulle henkilökohtaisesti seurakunnan diakonialla ei myöskään ole mitään tekemistä valtioiden kehitysyhteistyölinjausten kanssa. Ajattelen, että niiden ei pitäisi mitenkään olla määrittelevä tekijä sen suhteen, mitä lähetteinä ja seurakuntina teemme. Joten: Tämä on yksi suuri uusi rukousaiheemme. Valtakunnallisen lapsi- ja nuorisotyön suhteen tämä on yksi suuri ihmisryhmä, joita Jumala katsoo täynnä rakkautta.

Monta rautaa tulessa

2009-10-28T09:17:00.003+07:00

Niimpä niin, tällä viikolla arkirumba siis pyörähti jälleen käyntiin... siis lähinnä raamattukoulun lukukausi starttasi ja Henryn englanninopetukset. Eihän tässä muutenkaan vapaita ole ollut, mutta lukukausi aina tietyllä tavalla määrää tietyn rytmin arkeen... Muuten tässä voisi vaan lyhyesti todeta, että meillä on kaikkea mielenkiintoista menossa, olemme innoissamme ja toivoisi, että päiviä olisi viikossa heman enemmän - vaikka näin kolme heti alkuun?

Lyhyesti jotakin viimeiseltä viikolta ja tulevasta:
- Viime viikolla oli siis nuorten Kairos-kurssi maanantaista torstaihin. Odotettiin siltä paljon ja se palkitsi odotukset!
- Perjantaina käväisimme Petchabunissa kummirahojen jakotilaisuudessa. On aina puhuttelevaa käydä maakunnissa ja nähdä erilaista työtä.
-Lauantaina olimme skypessä Tampereen lähetystoimintapäivään. Ainakin jotkut teistä näki/kuuli meidät livenä ;)
- Sunnuntaina vierailimme koko päivän ruotsalaisten ystäviemme aloittamassa uudessa seurakunnanistutushankkeessa... minä todistin ja Henry saarnasi. ...vielä illalla oli solu, johon myös osallistuimme, mutta matkalla huomasimme, että autostamme valui öljyt pihalle: joku öljyjohto oli mennyt rikki ja auto piti jättää huoltoon ja jatkaa taksilla matkaa. Saimme auon lopulta eilen takaisin käyttöön. HUH, ei osata sanoa kuinka kiitollisia ollaan, että huomattiin ongelma ajoissa, sillä öljyä ei ollut enää paljoa jäljellä!
- Maanantai meni viikkoa valmistellessa ja eilen jakauduimme: Henry opetti englantia (siis antoi video-tehtävän oppilaille) ja meni valtakunnallisen nuorisotyön palaveriin, minä taasen olin jo aamusta asti slummikeskuksella viimeistelemässä ensi vuoden toimintasuunnitelmaa ja budjettia. Onneksi se urakka on nyt ohi! Sitten Henrykin tuli sinne ja illalla vielä kahvittelimme harjoittelijamme kanssa...

Tänään mun pitäisi taas saada tuhat paperityötä pois alta, sillä huomenna meillä on urbaani palaveri ja sitä suunnitelmaa olisi tarkoitus väsätä loppuviikko. Ensi viikolla tänne sitten tuleekin Fidan kummikoordinaattori Sina Urmas, ja lähdemme maakuntakiertueelle tutustumaan kaikkiin kummikohteisiin, jonka jälkeen on kummiseminaari Chiangmaissa, josta olen siis vastuussa. Tähän tulee siis parin viikon intensiivinen jakso.... sen jälkeen pysähdymme hetkiseksi ja kirjoittelemme paremmin, mitä meille kuuluu - mutta siihen asti voitte muistaa meitä rukouksin: voimia ja viisautta tarvitaan ;)

Syksyistä..

2009-10-15T13:08:00.005+07:00

yllättäen sitä huomaa "syksyn" olevan jo pitkällä, kun...
(a) sadekauden sateet tihenevät ja selkeästi huomaa, että sataa päivittäin samoihin aikoihin.
(b) uudet lähetit ovat saapuneet maahan ja viimeiset kesälomalaisetkin ovat palailleet (= lue: olemme nähneet viime aikoina paljon lähettejä, varsinkin kun meillä oli kaksi viikkoa sitten Chiangmaissa rukouspäivät).
(c) huomaa olevansa keskellä tapahtumia, joihin luuli olevan vielä paljon aikaa..

Niin, olemme siis elelleet tässä vähän aikaa opiskelumaailman mittareilla syystaukoa. Raamattukoulu on kiinni ja yliopistoissa on tenttejä. Meillä on siis ollut totaalisen erilainen viikkorytmi kuin mitä oli "kesän" aikana. Kuten esimerkiksi tän viikon alun vietimme Nakhonnajokissa seurakuntien johtokomiteoiden yhteisessä palaverissa edustaen valtakunnallista nuorisotyötä... Puhuttiin valtakunnallisesta strategiasta ja tehtiin vähän väliarviota myös nuorisotyön 5-vuotissuunnitelman suhteen ja siinä varmaan tullaan tekemään joitakin linjatarkennuksia yms.

Ennen tuota palaverireissua järjestimme sunnuntaina Hannalle & Johannalle läksiäisbileet, johon he kutsuivat ystäviään...

Tässä näin tiivistettynä. Ensi viikolla järjestämme KAIROS-lähetyskurssin nuorisotyöntekijöille. Muita kuulumisia varmaan sitten livenä, kun ollaan lähetystoimintapäivässä skypessä.

Terve terve!!

2009-09-17T19:32:00.003+07:00

Enpä oo tänne kirjoittanut pitkiiiin aikoihin, koska päivitän tota englannin kielistä puolta (tosin harvoin).
No, nyt ajattelin heittää joitakin arjen askareita tälle puolelle, ettette vaan mua unohda:)

Raamattukoulun lukukausi päättyi viime viikolla, joten mun englannin opetukset jäävät pois viikko aikataulusta joiksikin viikoiksi. Tosin mulla on vielä korjattavana kasa esseitä (Thaiksi), jotka ovat peräisin mun ekasta opettamasta raamattukurssista raamattukoululla...pieniä haasteita:)
Yliopistokin on tauolla johtajuusopetuksen suhteen, koska opiskelijat valmistautuu välikokeisiin. (Mulla on tapaaminen yhden mun kahdesta nelos vuosi ryhmästä 29.09. Tarkoitus olisi syödä hyvin ja nauttia elämästä yhdessä....nii ja kerrata niitä johtajuusopetuksia vähän:) Rukoilkaa suolaa!!!
Vaikka taukoa on noista hommista vähän aikaa, ja LUULIN saavani hengähdystauon, ni eiköhän se kalenteri täyttynyt kaikenlaisista muista asioista. Esim:
slummikeskus kaipaa vuosisuunnitelmaa ja budjetin laadintaa ensi vuodelle, jonka pitäisi palauttaa ensi kuun aikana. Sitten meillä on aikomuksia avata nuorisokahvilaa ensi vuoden puolella, joka tarkoittaa paljon suunnittelua, rukousta, enemmän suunnittelua, ja vielä enemmän rukousta... (jos siis todella ajotaan se tehdä)

Täällä päivät rullaa eteenpäin nopeeta vauhtia, mutta olemme kiitollisella mielellä, että Jumala asettaa vauhdin:)

-Henry

Matkalla syvemmälle: almut ja lähimmäiset - osa 7

2009-09-06T18:20:00.008+07:00

Tänään seurakunnassa esiteltiin MY HOPE -kampanjaa, jonka Billy Graham säätiö toteuttaa Thaimaan evankelikaalisten seurakuntien kanssa yhteistyönä. Oli hieno huomata, kuinka pastori Wittajaa oli tarttunut haasteeseen ja rohkaisi seurakuntalaisiaan rukoilemaan ystäviensä puolesta ja viettämään heidän kanssaan enemmän aikaa... sitten joulukuussa on tavoitteena järjestää joulujuhlia kodeissa ja samalla seurata Billy Grahamin ohjelmaa televisiosta.

Muuten meidän viikonloppu on mennyt rattoisasti: Perjantai-aamun tili- ja seminaaripalaverien jälkeen kävimme tutustumassa YK:n kirjastoon ja illalla kävimme kuuntelemassa oppilaskonserttia Vivaldin "Neljä vuodenaikaa". Lauantai-aamuna suuntasimme jokiveneellä Thaimaan kansallismuseoon ja preppasimme historiantietämystämme. Sitten Eki & Kaisa Tampereelta ovat olleet meillä kylässä. Huomenna meidän pastori Usko tulee meille ja käymme läpi työtämme hänen kanssaan. :)

Glenn Schwartz:in kuva löytyy osoitteesta http://www.missionfrontiers.org/pdf/2001/03/200103.htm)

Pilkun kommentista tuli mieleeni Glenn Schwartsin kuva ja ajattelin lisätä sen tähän. Mielestäni kuva on hyvä peilauspinta kysymykselle: Kuka on lähimmäiseni? Mielessäni on aiheeseen liittyen kolme raamatunkohtaa, joista
ensimmäinen on tarina Laupiaasta Samarialaisesta (Luuk. 10: 25-37) - kertomuksessa lähimmäisen merkityksen oli ymmärtänyt henkilö auttoi pulaan joutunutta vihamiestään, joka ei välttämättä normaalioloissa edes puhuisi hänelle.
Toinen raamatunkohta on vertaus isäntäänsä odottavasta palvelijasta (Luuk. 12:35-47): Vertauksen avulla Jeesus haastaa seuraajiaan olemaan uskollisia palvelustyössä ja lopettaa kehotuksen sanoihin: "Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan."
Kolmas raamatunkohta on köyhän lesken ropo (Luuk. 21:1-4): vähäisyydessään se oli arvokkaampi kuin rikkaampien setelit, sillä Jumala katsoi hänen mahdollisuuksiaan. Rikkaat antoivat liiastaan, leski antoi jotakin, joka tuntui hänen seuraavassa kauppareissussaan.

Glennin kuva on kuin aaltoliike, joka syntyy, kun kivi heitetään veteen: ensin syntyy pieni rinki, sitten vähän suurempi jne. Joidenkin meistä vaikutusalue on lähipiiri... jos mahdollisuuksia on, kasvaa vaikutuspiiri laajemmalle: Yksilö -> perhe -> suku -> yhteisö -> kunta -> oma maa -> naapurimaat -> maanosa -> koko maailma.
Kaikilla on vastuu, mutta ei verrattavissa oleva. Eroa köyhien ja rikkaiden maiden välillä voisi kuvata vaikka passilla: Suurimmalla osalla suomalaisista on passi ja vapaa pääsy moniin maailman maihin. Suhteellisen tavalliset talliaiset harrastavat säännöllisiä ulkomaanmatkoja ja "maailma on pieni". Valtaosalle kehitysmaiden ja kehittyvien maiden kansalaisista passi on harvinainen ylellisyys ja useilla miljoonilla ei ole ikinä varaa ja mahdollisuutta matkustaa edes kotimaassaan. Jo oma "kotimaa on suuri" - - - Jos siis ottaisimme vertailuun keskivertohenkilöt Suomesta ja Thaimaasta, voisi käydä niin, että suomalaisen elinpiiri ja vaikutusmahdollisuudet olisivat laajemmat. Silloin voisin myös kuvitella, että hänen lähimmäisvastuunsa ulottuu myös kauemmas.... Kun taas Aasian maaseudun riisinviljelijä tekee jo paljon lähimmäisensä hyväksi, kun hän huomioi oman yhteisönsä köyhiä. Mielestäni siis eri ihmiset kantavat erilaisen vastuun maailman tilasta sen mukaan, mitä mahdollisuuksia heillä on. Mutta kaikilla on vastuuta, eli ei pitäisi olla olemassa lokeroita "antajat" ja "vastaanottajat".

Kaiken tämän sanottuani olen kuitenkin sitä mieltä, että kristillisen antamisen tulisi aina lähteä läheltä, ja sitten edetä aaltoliikkeenä laajemmalle mahdollisuuksien mukaan. Eli Pilkun kommentti siitä, että almuja ja hyväntekeväisyyttä voisi harrastaa myös lähipiirissä, eikä soveltaa vain kehitysmaihin, on mielestäni osuva. On hyvä kysymys, miksi emme osaa ottaa vastaan, tai miksi on vaikea antaa kasvokkain, lähelle? Pelkäämmekö jotakin? Vai emmekö halua päästää ongelmia lähelle? - - Entä kuinka paljon antaja saa puuttua autettavan elämään? Ja kuinka paljon pitää osoittaa kiitollisuutta?
Vaikka saatankin kyseenalaistaa myös pohjoismaisen hyvinvointivaltiojrjestelmän täydellisyyttä, en ole suinkaan purkamassa sitä, vaan enemminkin haastamassa kristittyjä tavoittelemaan vielä jotain parempaa. Huolestuttavaa on myös se, jos olemme niin kiireisiä ja ohjelmoineet arkemme niin täyteen kaikenlaista, ettei meillä ole todellisuudessa aikaa ja herkkyyttä edes huomata, millaisia tarpeita lähiympäristössämme on.... pahimmassa tapauksessa hektisen arjen suorittaja voi joskus kokea mainosten kautta tuleva kertomuksen kehitysmaan lapsesta läheisemmältä kuin oman naapurustonsa tai työpaikkansa ihmiset. Ehkäpä tässä kaikessa piilee jotakin, joka todella tökkää nykyihmisen mukavuusvyöhykkeeseen ja omaan reviiriin, ja on syvällä meidän asenteissa.... ehkä tässä on oikeasti jotain, jota kannattaisi pohtia: Mitä kulttuuria rakennan omassa lähipiirissäni?

Itseasiassa näen tässä kysymyksessä myös seurakunnan ydinolemuksen. Kun tutkii Raamattua, voi huomata, että Jumalan suuri salaisuus ja suunnitelma on seurakunta: jostakin syystä Jumala on sitonut todella monta asiaa seurakuntaan ja ikäänkuin haluaa viestittää meille, että Jumalan palveleminen ei ole mahdollista individualistina. Tarvitset yhteisöä. Väitteeni on, että "Seurakunnassa opit palvelemaan ja ottamaan vastaan palvelua. Sekä hengellisissä että aineellisissa asioissa." - Oletko samaa mieltä ja toteutuuko tämä tavoite mielestäsi seurakunnassasi? Rakkautta, joka ei tule ilmi suhteessa lähimmäisiin, ei ole olemassakaan Raamatussa. Rakkaus on aina suhde.

PS. Seuraavaksi pohdin diakoniaa..

Matkalla syvemmälle: almut ja lähimmäiset - osa 6

2009-08-28T13:04:00.007+07:00

Henry on Chulassa ja minä yritän levätä kotona, kun eilen huippasi niin pahasti ja vielä tänäänkin on heikohko olo. Ajattelin tässä, että olen jo kirjoitanut otsikolla "almut ja lähimmäiset" monta kertaa, vaikka en ole itse almuista kirjoittanut kunnolla sanaakaan. Tänään on siis almujen vuoro. Selvennykseksi vielä: Varsinaisesti prosessini almujen suhteen ei alkanut alkuvuonna Bangkokin kerjäläisten kohtaamisen vuoksi. Prosessin juuret ovat kauempana ja ne nousevat enemmänkin siitä, että minua on jo pitkään puhutellut MATTEUS 6, jossa Jeesus puhuu kolmesta kristityn vaelluksen peruselementistä: ALMUT, RUKOUS JA PAASTO. Niiden kuuluisi siis olla arkipäivää jokaiselle kristitylle, mutta useimmiten rukous vielä ymmärretään (tosin jostakin syystä moni näyttää kokevan jatkuvasti jonkinlaista alemmuuskompleksia oman rukouselämänsä suhteen), mutta paasto koetaan hankalana ja almuista ei usein edes puhuta. Päätin siis vihdoin ottaa aiheen omassa elämässäni suurempaan käsittelyyn ja toivon pääseväni ennakkoluuloista oikeaan tietoon ja haaveista toteuttamiseen. (Jaoin itseasiassa aiheesta jotakin Vancouverissa jouluna, ja ehkä siksi aloitin kirjoittamaan suoraa muista aiheeseen liittyvistä teemoista).

Raamattu esittää almujen antamisen osana Jumalan palvelusta niin selkeästi sekä Uudessa että Vanhassa testamentissa, että siitä ei pääse yli eikä ympäri. Tässä jotakin tiivistetysti: Vanhassa Testamentissa almujen antamisella oli merkittävä sija ja itse asiassa joka 3. vuoden kymmenykset tuli jakaa leeviläisten, muukalaisten, orpojen ja leskien kesken (5. Ms.14:28-29). Almuja ja hyväntekeväisyyttä ei siis pidä sekottaa kymmenyksiin, jotka oli normaalisti uhreja Herralle ja temppelille. Oli laissa määrätty, että köyhälle piti lainata (5. Ms. 15.17-11) eikä apua tullut kieltää, vaikka tiesi 7. vuoden olevan lähellä, jolloin kaikki velat tuli antaa anteeksi (5. Ms. 15:1-2) ja aina oli velvollisuus auttaa köyhää, joka ei pystynyt selviytymään itse:
"Jos joku israelilainen, sinun lähimmäisesi, köyhtyy eikä pysty huolehtimaan itsestään, auta häntä, että hän voisi elää teidän keskuudessanne yhtä hyvin kuin maahan muuttanut siirtolainen tai muukalainen." (3. Ms. 25:35)

Itseasiassa almuja pidettiin todisteena hurskaudesta ja tosi jumalanpelosta (Job.29:16-20; Snl.14:31) ja niillä oli niin suuri uskonnollinen merkitys, että sama hebrean sana "sedeka" (vanhurskaus) alkoi merkitä sekä hurskautta että hyväntekeväisyyttä. Ajatella, hurskaus ja hyvänteväisyys synonyymeina.

Vielä profeetat nuhtelevat usein tekopyhiä ja toteavat, että lähimmäisen auttaminen ja käytännöllisen rakkauden osoittaminen on Jumalalle mieluisampaa kuin uhrimenot ja paastot (esim. Jes. 58:6,7).

Uudessa testamentissa Jeesuksen puheista huomaa, ettei hän mitenkään kumoa almuja vaan pikemminkin pitää niitä itsestäänselvyytenä todellisessa jumalanpalveluselämässä ja enemmänkin puuttuu motiiviin ja tapaan, jolla almut annetaan:
* Älä anna herättääksesi muiden ihmisten huomiota (Matt. 6:1-4; Luuk. 14:12-14).
* Lesken ropo >< Fariseusten kaunopuheet (Mark. 12:41-44). Lahjan arvo ei merkitse kaikkea - Jumala arvioi sen antajan varojen, itsensä kieltämisen ja rakkauden mukaan.
* 1. Kor. 13:3 ilman rakkautta ei voi voittaa mitään, vaikka antaisi lahjaksi koko omaisuutensa nälkää näkeville.

Samoin alkuseurakunnan vaiheista kertova Apostolein teot nostaa nimiltä esiin ihmisiä heidän hyväntekeväisyytensä vuoksi:
Ap.t. 9:36 - Joppessa oli Tabita-niminen nainen, joka teki paljon hyvää ja avusti köyhiä runsain määrin.
Ap.t. 10:2 - Kornelius oli jumalaapelkäävä mies ja antoi anteliaasti almuja.

Vielä lopuksi 1. Joh. 3:17
"Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?"

Todettakoon, että mittareita on monenlaisia. Ja Raamatun mukaan sillä mitalla, jolla me mittaamme, meille mitataan. Oleellista on kuitenkin se, että antamisen lähtökohtana ei tulisi olla lakihenkinen suorittaminen vaan rakkaudesta halu jakaa (2. Kor. 8). Kristillisen antamisen tulisi aina pohjatua kiitollisuteen Jumalaa kohtaan, veljeysrakkauteen ja myötätuntoon, Jumalan palkinnon odotukseen ja omiin voimavaroihin.

- - Mitä vielä sanoisin? Luen tällä hetkellä kirjaa "To Give or Not To Give? Rethinking Dependency, Restoring Generosity, & Redefining Sustainability" By John Rowell. - Kirja ei liity niinkään henkilökohtaiseen jumalasuhteeseen, vaan lähetystyön strategisiin linjavetoihin antamisen ja avustamisen suhteen. Kirja haastaa enkä ole mitenkään lopussa. Mutta tässä vaiheessa totean, että olin yllättynyt, kun Rowell nostikin yhtäkkiä esiin historiallisen kehityksen Amerikassa: Ensin oli kyläyhteisöt, joissa jokaisen "sosiaalis-kalvinistiseen" jumalanpalvelukseen kuului avustaa köyhiä vähitellen laajentuvassa piirissä perhe -> seurakunta -> naapurusto. Ja oli kunnia-asia, että kyläyhteisö toimi omavaraisena. Järjestelmään kuuluivat myös avustusjärjestöt ja oleellinen periaate oli, että avustamiseen liittyi aina suhde. Ja erotettiin "elämäntapaköyhät" ja "hädässäolevat köyhät". Kunnes 1800-luvulla alkoi kehitys kulkemaan valtion sosiaalijärjestelmän suuntaan, sitten tuli kaupungistuminen ja vähitellen homma laitostui valtiolle eikä siihen enää liittynyt uskonnollista vakaumusta. Eikä suhdetta. Eikä erottelua köyhyyden syistä. Rowell haastaa lukijaa todeten, että nyky-amerikkalainen olettaa, että automaattisesti hänen verorahoistaan menevät "almut" ilman että hänellä on harmaintakaan hajua, mikä summa lopulta köyhien auttamiseen oikeasti menee (- ja yleensä luulee summan olevan suurempi kuin se todellisuudessa on). Vahvoja lauseita. Onko niissä teistä perää?

Mietin: En ole mikään maaseuuyhteiskunnan ja historian ihannoija, mutta onko totta Rowellin väite siitä, että olemme kadottaneet jotakin? Oletko samaa mieltä kasvottomasta antamisesta, vai onko se liioteltua? Mikä on paras tapa antaa? Onko vielä tänä päivänä hyväntekeväisyysjärjestöjä tai pienemmässä mittapiirissä "kahviseuroja syvällisemmällä tarkoituksella" (HUOM! En tarkoita mummo-piirejä vaan teitä, nuorempi sukupolvi). Vai onko itseasiassa koko puhe almuista turhaa 2000-luvulla?

PS. Kuva on otettu yhdestä Bangkokin vähäosaisten asuinalueelta, kun kiertelin tapaamassa kummilapsien perheitä viime vuonna NLC:n tiimin kanssa. Kyseessä on siis parin mummon pitämä "päivähoito" ja sen kummoisempaa tilaa lapsille ei ole kuin mitä kuvassa näkyy. Tiedän, ettei nykyisten indeksien mukaan Thaimaa ole köyhimpien valtioiden joukossa maailmassa, mutta jotenkin minua surettaa suurkaupungin slummien lapset: maaseudulla heillä olisi edes kaunis luonto ympärillään. Jos emme tunne sääliä tai ainoa tavoitteemme on tukahduttaa se selityksin, olemmeko enää Taivaallisen Isämme lapsia?

Projektivierailulla Khao Lakissa

2009-08-20T10:31:00.007+07:00

Kävin alkuviikosta Bangkokin slummikeskuksen tiimin kanssa projektivierailulla Khao Lakissa samalla, kun Henry jäi Bangkokiin opettamaan. Khao Lakin projektin tavoitteena on ollut auttaa Tsunami-alueen yhteisöjä takaisin elämään. Näiden viiden vuoden aikana heille on kertynyt monenlaista kokemusta yhteisön avustamisesta. Me menimme sinne näkemään ja kuulemaan, mitä he ovat oppineet mikroluotoista ja starttirahoista, joilla tuetaan ihmisiä saamaan tuloja avaamalla pientä liiketoimintaa. Ainakin omat ajatukseni selkiytyivät ja saimme paljon ajateltavaa vähän kaikesta muustakin. Huomenna kirjoitamme tiimin kanssa matkaraportin ja yhteenvedon matkalla syntyneistä ajatuksista. Itse huomasin matkan aikana, kuinkä tämänkaltaisilla projektivierailuilla on todella vaikuttavia "oheisvaikutuksia", joita ei pitäisi vähätellä, ja jotka voivat muodostua erittäin merkityksellisiksi tekijöiksi työn kannalta. Lyhyesti listattuna opintomatkat voivat palvella mm. tiimiytymisessä, verkostoitumisessa ja ne auttavat myös omien työtapojen peilaamisessa kun näkee toisia tapoja toimia. Samoin ihan vaan arjesta irrottautuminen voi auttaa joitakin asioita vaan loksahtamaan paikoilleen. Näin ainakin silloin, kun vierailulla on merkitys ja sen jälkeen syntyneet ajatukset otetaan mukaan omaan arkielämään. Meillä on tällä hetkellä suunnitelmissa tukea kokonaisvaltaisemmin Samrong-yhteisöä ja aloittaa pienimuotoisesti tukemaan vanhempia saamaan lisäansioita perheen elättämiseksi. Joitakin askeleita on jo otettu ja uskon, että tämä vierailu rohkaisee ottamaan seuraavat askeleet ;)